Teksti ja kuva Anna-Liisa Hämäläinen
Marraskuu ei kammota minua, sillä tapanani on tehdä päteviä ja sopivia laskelmia, jotka koskevat valoa. Marraskuun ensimmäinen päivä on 8 tuntia 40 minuuttia pitkä. Yhtä pitkä päivä on jälleen helmikuun 9. päivänä ensi vuonna.
Mutta sellainen on ihminen että sama valoisan ajan määrä tuntuu erilaiselta syksyllä ja keväällä.
Ikävöin heleitä aamuja ja pitkiä iltoja, kun sytytän lenkeille lähtiessäni valot Hamletin ja Romeon valjaisiin ja puen heijastinliivit päälle, jotta näkyisimme pimeässä. Nyt jokainen auringonsäde heijastaa haikeutta: luopumista valosta, lämmöstä ja hehkuvista väreistä.
Helmikuun puolivälissä, kun päivän pituus on täsmälleen sama, valoa tuntuu olevan jo paljon. Silloin ajattelen, että kohtahan tulee kevät. Päivän pituutta muuten tutkin esimerkiksi täältä.
Marraskuu vaatii myönteistä matematiikkaa
On muutakin valoa kuin aurinko. Mieli tuottaa valoa, kun käyttää myönteistä matematiikkaa.
Laskutoimitusteni yksikkö on viikko: marraskuun alussa vain seitsemän viikkoa jouluun.
Työpaikkani, Koti ja keittiön toimitus, on myös siitä mielenkiintoinen ja kaltaiselleni joulun rakastajalle palkitseva, että meidän joulumme on alkanut jo lokakuun puolivälissä. Tätä lukiessasi minuakin ympäröivät henkisesti sahramipullien, piparkakun ja kuusipuun tuoksut. On myös todella kivaa jakaa iloa upeiden kuvien ja tunnelmallisten juttujen kautta.
Joulusta taas on vain viisi viikkoa siihen, kun aamut alkavat kirkastua. Toki tunnustaa pitää, että minulle tammikuu on vuoden kuukausista julmin. Pitkä ja pimeä, hyinen ja loputon. Mutta joka vuosi tapahtuu sama ihme. Koittaa se aamu, kun valonsäteet rusottavat metsän takaa ja pihatiellä koirien aamukävelyn aikaan.
Hetkeä ennen kuin ruska häviää. Valo enteilee jo marraskuuta.
Marraskuu käskee ihmistäkin lepäämään
Sanotaan, että ihminen on sydämessään kotonaan sinä vuodenaikana kuin hän on syntynyt. Minä olen adventtiajan, marraskuun lopun, lapsi.
Marraskuussa luonto on minusta ihmeellinen. Matalalta viistona ja kirkkaana tunkeutuva valo värjää puiden rungot ja paljaat oksat. Havupuihin se maalaa hienon sävyn.
Marraskuun värit ovat hienostuneet: oksien harmaata, puunrunkojen ruskeaa ja valkoista, heinien himmeää kellanruskaa. Viljapeltojen sängissä hehkuu okra. Kyntövaot paljastavat mustanruskean mullan värit. Taivas on maalla ihan musta, täällä kaupungissa tummansininen. Jossain ensilumi laskeutuu valkoisena.
Olen sitä mieltä, että lyhyen valon vuodenaikana on hyvä olla lomalla. Silloin saa elää luonnon rytmissä, sillä jatkuva pimeässä vaeltaminen ei ole kivaa.
Kynttilöitä, lyhtyjä, lamppuja!
Harva sisustukseen ja koristeluun liittyvä ilmiö on ilahduttanut minua niin paljon kuin ulkovalot ja lyhdyt. Muistan ihailleeni 1990-luvulla Englannissa talvisia ulkoistutuksia ja lamppuja, joilla ne oli koristeltu. Suomessa ei ollut silloin mitään vastaavaa. Se alkoi tuntua oitis hassulta: meillähän sitä vasta pimeää on, näin pitäisi tehdä täälläkin!
Tänään on onneksi toisin. Kotilähiössäni puiden ja pensaiden oksilla tuikkivat valot. Pihoissa palavat kynttilät lyhdyissään. Nykyään myös ajattelen, että valoa saa jopa ylenpalttisesti. Ei tässä hillittyä eleganssia tarvitse hakea, vaan kirkkaita välähdyksiä pimeän keskelle!
Sisällä nautiskelen valosta erityisesti keittiössä. Remontin jälkeen se loistaa hyvän valosuunnittelun ansiosta kuin majakka - ja saa muun kodin tuntumaan pimeältä.
Tunnelmavalosta meillä huolehditaan kuitenkin ulkona, lampuin ja lyhdyin. Elävät kynttilät ja kaksi berninpaimenkoiraa huiskuhäntineen näet olisivat vaarallinen yhdistelmä olohuoneessa.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ