MIKÄ: Vuon­na 1937 ra­ken­net­tu Ma­ja­lan talo, 8 h + k, sekä gal­le­ri­a­ti­la ja sau­na, noin 400 m2 MIS­SÄ: Fis­kar­sin ruu­kis­sa TÄÄL­LÄ ASU­VAT: La­si­tai­tei­li­ja Ca­mil­la Mo­berg ope­tus­toi­men hal­lin­nos­sa työs­ken­te­le­vän mie­hen­sä Juk­ka Hau­ta­vii­dan ja nuo­rim­man lap­sen­sa Ra­ke­lin, 18, sekä Solo-kis­san kans­sa

Punainen talo sijaitsee kylänraitin toisessa päässä metsän reunalla.

Fis­kars on kuin oma maa­il­man­sa. 1649 pe­rus­tet­tu ruuk­ki­a­lue on va­kiin­nut­ta­nut ase­man­sa kor­ke­a­laa­tui­sen suo­ma­lai­sen käsi- ja tai­de­te­ol­li­suu­den esit­te­ly­paik­ka­na. Ky­län­rai­tin toi­ses­sa pääs­sä on pu­nai­nen kol­mi­ker­rok­si­nen talo. Ylä­ker­ras­sa asuu Ca­mil­la Mo­berg per­hei­neen ja ala­ker­ras­sa on gal­le­ria sekä työ­huo­ne. Ca­mil­lal­le ko­ti­mai­suus ja lä­hel­lä tuot­ta­mi­nen ovat tär­kei­tä ar­vo­ja.

Camillan teos Gaia on sekä taide- että käyttöesine.

– Työs­ken­te­len kah­des­sa pai­kas­sa. Tääl­lä Fis­kar­sis­sa, joka tun­ne­taan kä­si­työn, muo­toi­lun ja tai­teen kes­kuk­se­na sekä Nuu­ta­jär­vel­lä, joka on Suo­men van­hin la­si­ky­lä. Mo­lem­mis­sa pai­kois­sa ko­ros­tuu vah­va yh­tei­söl­li­syys.

Fis­kars vei voi­ton

Hel­sin­gis­sä syn­ty­nyt, Ta­pi­o­las­sa ja Ei­ras­sa kas­va­nut Ca­mil­la opis­ke­li 80-lu­vul­la Tai­de­te­ol­li­ses­sa kor­ke­a­kou­lus­sa te­ol­lis­ta muo­toi­lua. Hän asui Hel­sin­gin Kal­li­os­sa ta­va­tes­saan Po­ris­ta ko­toi­sin ole­van Ju­kan, joka pyö­rit­ti kä­si­työ­kaup­paa Fis­kar­sis­sa.

– Kul­jin jon­kin ai­kaa Kal­li­on ja Fis­kar­sin vä­liä, kun­nes 30 vuot­ta sit­ten jäin sil­le tiel­le­ni. En enää pa­lan­nut kau­pun­kiin, mut­ta Hel­sin­gis­sä täy­tyy kui­ten­kin käy­dä tuu­let­tu­mas­sa sään­nöl­li­ses­ti, Ca­mil­la ker­too.

Alakerrassa on paljon avointa tilaa. Seinällä oikealla on kaksi Howard Smithin taulua. Osa kodin taiteesta on tullut vaihtokauppoina taiteilijoilta.

Pa­ris­kun­ta os­ti ny­kyi­sen ta­lon­sa vuon­na 2001. Heil­lä on kol­me las­ta, jois­ta fy­si­o­te­ra­pi­aa opis­ke­le­va Art­tur, 22, ja his­to­ri­aa opis­ke­le­va Jo­han­nes, 27, asu­vat Hel­sin­gis­sä. Ra­kel, 18, viet­tää vii­meis­tä ke­sää ko­to­na en­nen opis­ke­lu­ja.

Solo-kissan runtelema sohva on monta vuotta vanha ja ostettu Skannosta. Le Corbusierin lepotuoli on Camillan lahja miehelleen. Sen valtiudesta täytyy taistella myös Solon kanssa. Alvar Aallon sohvapöytä oli talossa, kun se ostettiin. Pöydällä on Camillan Eggo-valaisin. Taustalla näkyvät Rudi Merzin tuolit.

– Iso talo mah­dol­lis­taa sen, et­tä ko­toa pois muut­ta­neet lap­set tu­le­vat mie­lel­lään ky­lään. Olen hy­vin on­nel­li­nen sii­tä, et­tä meil­lä on ol­lut mah­dol­li­suus asua näin.

Vuon­na 2005 Ca­mil­la ava­si ala­ker­taan oman gal­le­ri­an, Si­riuk­sen.

Talon alakerrassa on Camillan Sirius-galleria sekä työhuone. Galleria on auki sopimuksesta, mutta kesällä ollaan paikalla päivittäin. – Täällä asuminen on ollut minulle ammatillisesti tärkeää. Se on antanut uralleni erittäin paljon, Camilla sanoo.

– Tämä on lois­ta­va paik­ka teh­dä töi­tä ja ot­taa vas­taan asi­ak­kai­ta. On hel­pom­paa suun­ni­tel­la uut­ta, kun ai­kai­sem­pi tuo­tan­to on esil­lä sa­mas­sa pai­kas­sa.

La­sin pa­riin Ca­mil­la pää­tyi sat­tu­mal­ta ta­va­tes­saan Nuu­ta­jär­vel­lä la­sin­pu­hal­ta­ja­mes­ta­ri Un­to Suo­mi­sen. Un­to eh­dot­ti erään esi­neen te­koa la­sis­ta ja Ca­mil­la jäi heti kouk­kuun.

Camillan Azzurro-maljakot pääsevät oikeuksiinsa auringon valossa.

– La­sis­sa hie­noin­ta on työs­ken­te­ly hy­tis­sä sekä yh­teis­työ tai­ta­vien la­sin­te­ki­jöi­den kans­sa. Tär­ke­ää on tois­ten am­mat­ti­tai­don ar­vos­tus. Omat luot­to­hen­ki­lö­ni ovat la­sin­pu­hal­ta­ja­mes­ta­ri Kari Ala­kos­ki sekä la­sin­pu­hal­ta­ja Jan­ne Ra­hu­nen, joi­den kans­sa työs­täm­me ja poh­dim­me tuot­teen val­miik­si. Hi­on­nas­ta vas­taa Heik­ki Vii­ni­kai­nen. Rii­hi­mä­el­lä Jas­ka Lii­ka­nen pu­hal­taa la­si­ko­ko­el­ma­ni vii­ni-ja kuo­hu­vii­ni­la­sit La­sis­min hy­tis­sä.

Voi­maa yh­des­sä te­ke­mi­ses­tä

Yh­tei­söl­li­syys on Fis­kar­sis­sa tär­ke­ää.

– Tämä on toi­mi­va ky­läyh­tei­sö, joka elä­vöi­tyy jat­ku­vas­ti. Kä­ve­lyl­lä tai koh­taa­mis­paik­ka Laund­rys­sä ta­paa ai­na kiin­nos­ta­via ih­mi­siä, joi­den kans­sa voi py­säh­tyä jut­te­le­maan. Tämä on mah­ta­va paik­ka asua.

Ruokasalissa oleva taso on aikoinaan Onoman näyttelyyn rakennettu näyttelykaluste. Sen päällä on vaihtuva näyttely Camillan omaa sekä muiden tuotantoa.

Ca­mil­la kuu­luu tänä vuon­na 20 vuot­ta täyt­tä­vän Ono­ma-osuus­kun­nan pe­rus­ta­ja­jä­se­niin. Sil­loi­nen 30 jä­se­nen jouk­ko on kas­va­nut 110-päi­sek­si ak­tii­vi­sek­si po­ru­kak­si, jos­sa on mu­ka­na kai­ke­ni­käi­siä kä­si­työ­läi­siä, muo­toi­li­joi­ta ja tai­tei­li­joi­ta eri aloil­ta. Toi­min­ta pe­rus­tuu kol­meen osa-alu­ee­seen: näyt­te­ly- ja myy­mä­lä­toi­min­taan sekä tai­tei­li­ja­re­si­dens­siin, jot­ka tuo­vat Fis­kar­siin ih­mi­siä ym­pä­ri maa­il­maa. Ono­ma sho­pis­sa myy­dään jä­sen­ten töi­tä. Kaik­ki on suun­ni­tel­tu tai val­mis­tet­tu Fis­kar­sis­sa. Tai­tei­li­ja­yh­tei­sö mah­dol­lis­taa yh­teis­työn mo­nen eri am­mat­ti­kun­nan kans­sa ja esi­mer­kik­si ma­te­ri­aa­liyh­dis­tel­miä on luon­nol­lis­ta to­teut­taa.

Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Mademoiselle-tuoli on Camillalle tärkeä. Se on lahja arkkitehti-isältä ja sisustusarkkitehti-äidiltä. Seinällä oleva Faces-teos on Howard Smithin.

– Toi­min­nan pi­tää jat­ku­vas­ti uu­dis­tua, se on tär­ke­ää tu­le­vai­suu­den kan­nal­ta. Mei­dän pi­tää an­taa ti­laa uu­del­le ei­kä jää­dä kiin­ni van­hoi­hin ra­ken­tei­siin, Ca­mil­la poh­dis­ke­lee ja jat­kaa:

– Nimi ONO­MA tu­lee sa­nois­ta on oma. Toi­min­ta pe­rus­tuu vah­vas­ti tal­koo­hen­keen ja yh­des­sä te­ke­mi­seen.

Työ­paik­ka ja le­po­paik­ka

Ta­los­sa teh­tiin suu­ri re­mont­ti, sil­lä ala­ker­ras­ta löy­tyi muun mu­as­sa as­bes­tia. Talo oli ai­ka­naan ra­ken­net­tu ruu­kin työn­te­ki­jöil­le ja sii­nä oli use­am­pi asun­to.

– Meil­lä käy yhä pi­hal­la vä­keä, jot­ka ker­to­vat asu­neen­sa jos­kus ta­los­sa. On mu­ka­vaa ol­la osa ky­län his­to­ri­aa. Ta­los­sa oli hyvä hen­ki, jota ha­lu­sim­me säi­lyt­tää.

Yläkerran aulassa on Camillan teoksia.

Re­mont­ti al­koi heti, mut­ta se teh­tiin ajan kans­sa.

– Usein re­mon­toi­des­sa pi­tää teh­dä pää­tök­siä lii­an no­pe­as­ti, sii­hen ei eh­di hen­ki­ses­ti mu­kaan. Huo­nei­den pi­tää it­se löy­tää paik­kan­sa, jot­ta niis­sä viih­tyi­si.

Si­sään­tu­loon teh­tiin isoim­mat muu­tok­set. Kyl­mä etei­nen, be­to­ni­por­taat ja mon­ta ovea sai­vat läh­teä va­loi­san ja ava­ran kuis­tin sekä hal­lin tiel­tä. Ca­mil­lan isä ark­ki­teh­ti Kurt Mo­berg piir­si ta­lol­le uu­den te­ras­sin. Keit­ti­ön ja ruo­ka­sa­lin vä­li­nen ovi­auk­ko avat­tiin ko­ko­naan. Näin ti­lat yh­dis­tyi­vät, ja se on­kin koko per­heen lem­pi­paik­ka.

Van­hat pin­ko­pah­vit säi­ly­tet­tiin. Ta­los­sa ei ol­lut uu­ne­ja, jo­ten keit­ti­öön muu­rat­tiin lei­vi­nuu­ni ja oles­ke­lu­ti­loi­hin va­raa­vat ta­kat. Van­hat puu­hel­lat ovat myös yhä läm­mi­tys­käy­tös­sä.

Ca­mil­la ja Juk­ka si­sus­ta­vat yh­des­sä, heil­lä on sa­man­tyy­li­nen maku.

– Koti muut­tuu elä­män mu­ka­na. Huo­ne­ka­lut ja esi­neet vaih­ta­vat paik­kaa, sil­lä tämä ei ole mu­seo, vaan koti jos­sa ele­tään.

Ikean keittiösaarekkeen ääressä vietetään paljon aikaa yhdessä. Jakkarat ovat Mikko Merzin suunnittelemat ja Petri Koivusipilän valmistamat.

Ca­mil­la pi­tää jo­kai­ses­ta sar­jas­taan yh­den te­ok­sen it­sel­lään. Näin työs­tä jää konk­reet­ti­nen muis­to ja nä­kee myös, mi­ten esi­ne toi­mii käy­tän­nös­sä.

– Muo­toi­li­jan on hyvä it­se­kin käyt­tää tuot­tei­taan. Te­os­te­ni kans­sa pi­tää voi­da elää. Vas­ta käy­tös­sä huo­maa, toi­mii­ko esi­ne.

Ruokasalin tuolit on ostettu eri paikoista. Siniset ovat Camillan äidin maalaamia. Taulut ovat Jaakko Pakkalan, sylinterimaljakko Howard Smithin ja kynttilänjalka Anneli Sainion.

Koti on koko per­heel­le le­po­paik­ka, jos­sa ke­rä­tään voi­mia. Tai­tei­li­jan per­hees­sä pro­ses­sit ko­et­te­le­vat vä­lil­lä kaik­kia, mut­ta per­he on ol­lut Ca­mil­lan tu­ke­na ja ym­mär­tää tai­teel­li­sen pro­ses­sin hy­vin vuo­sien ko­ke­muk­sel­la. Ala­ker­ran työ­ti­laan kul­je­taan ul­ko­kaut­ta, jot­ta työn ja ko­din vä­lil­lä säi­lyy edes pie­ni pe­sä­e­ro.

– Am­mat­ti­tai­don kart­tu­es­sa kaa­os vä­he­nee ja luot­to it­seen kas­vaa. Pel­ko epä­on­nis­tu­mi­ses­ta ei ka­toa, mut­ta sil­ti on otet­ta­va ris­ki. Muu­ten ei syn­ny uut­ta. Koti pi­tää ka­sas­sa, Ca­mil­la poh­tii ja to­te­aa:

– Tämä on täy­del­li­nen koti, en voi aja­tel­la­kaan muut­ta­va­ni pois.