Mök­ki: Haa­pa­saa­res­sa Rau­ta­ve­del­lä, Sas­ta­ma­las­sa. Ra­ken­net­tu 1940-lu­vul­la, 50 m2.

Asuk­kaat: Kati ja Timo Jär­vi­nen sekä lap­set On­ni, Ei­no ja Hel­mi.

Ins­tag­ra­mis­sa:
@si­pai­su­val­kois­ta

Haa­pa­saa­ri on suo­ras­taan lii­kut­ta­van pie­ni - se on en­sim­mäi­nen aja­tus. Soma on myös har­maa lau­ta­mök­ki, joka pil­kis­tää pui­den lo­mas­ta. Pit­kä lai­tu­ri ku­rot­taa jär­vel­le. Sou­tu­ve­ne odot­taa ran­nas­sa.

Kati ja Timo Jär­vi­nen tu­li­vat en­si ker­ran tän­ne Haa­pa­saa­reen pi­tä­mään huol­ta mö­kis­tä, joka kuu­lui hei­dän Hel­mi-tyt­tä­ren­sä kum­meil­le. Elet­tiin vuot­ta 2013, ja per­he asui saa­rel­la vii­kon tuol­loin puo­li­vuo­ti­aan Hel­min kans­sa.

Jon­kin ajan ku­lut­tua he huo­ma­si­vat mö­kin ole­van myyn­nis­sä.

– Soi­tim­me ys­tä­vil­lem­me ja ky­syim­me, et­tä mitä ih­met­tä tämä te­kee myyn­nis­sä, Timo ker­too.

Ka­tin ja Ti­mon ei tar­vin­nut miet­tiä kau­an, en­nen kuin he päät­ti­vät, et­tei ti­lai­suut­ta voi­nut ohit­taa.

Sy­dän sa­ne­li mök­ki­pää­tök­sen

Rau­ta­jär­vi oli en­tuu­des­taan tut­tu eten­kin Ti­mol­le, joka on viet­tä­nyt lap­suu­ten­sa sen ran­noil­la ja ko­keil­lut ka­la­on­ne­aan ker­ran jos toi­sen­kin. Nyt, kun tuli mah­dol­li­sek­si hank­kia oma man­sik­ka­paik­ka, sii­hen piti tart­tua. Sy­dän sa­noi niin.

– Rau­ta­ve­den ran­nat ovat hy­vin suo­sit­tu­ja. Ton­tin tai ke­sä­pai­kan löy­tä­mi­nen on sat­tu­man kaup­paa ja mat­kas­sa on yleen­sä pal­jon hy­vää tuu­ria, Timo ker­too.

Pik­kui­nen mök­ki on ra­ken­net­tu ar­vi­ol­ta 1940-lu­vul­la. Sen kun­nos­ta­mi­ses­sa ku­lui pal­jon val­kois­ta maa­lia, sil­lä mel­kein kaik­ki oli si­nis­tä.

Kau­pas­sa siir­tyi myös ir­tai­mis­to. Saa­reen ei tar­vin­nut kus­ka­ta juu­ri­kaan ka­lus­tei­ta, vain pari pöy­tää ja sän­ky Hel­mi-vau­val­le. Sen si­jaan pois vie­tiin muu­ta­ma ve­ne­kuor­mal­li­nen ja myy­tiin kirp­pu­to­reil­la.

Sau­na on seis­syt pai­kal­laan 1920-lu­vul­ta as­ti, ja ker­ro­taan, et­tä se on Rau­ta­ve­den van­hin. Sen Kati ja Timo re­mon­toi­vat täy­sin. Ylä­poh­ja uu­sit­tiin, mut­ta hir­ret si­säl­lä säi­ly­tet­tiin en­nal­laan. Ka­ma­rin ja etei­sen lat­ti­at Kati maa­la­si val­koi­sik­si.

Elä­mä on ul­ko­sal­la

Ti­mon ja Ka­tin os­ta­es­sa pai­kan saa­ri oli met­säi­nen. He ovat kaa­ta­neet pui­ta niin, et­tä ve­nei­li­jät ovat ih­me­tel­leet.

– Sel­ke­äs­ti moni on vas­ta nyt ta­jun­nut, et­tä saa­res­sa on mök­ki, Kati ker­too.

Mök­kiin kul­je­taan kah­ta kaut­ta. Iso, kor­ke­al­la si­jait­se­va te­ras­si on täy­del­li­nen ruo­kai­lu­het­kil­le. Si­säl­lä on har­mo­nis­ta: val­kois­ta ja so­pi­vas­ti ro­soa. Por­tai­den pääs­sä yl­hääl­lä si­jait­se­vat kaik­kien ma­kuu­ti­lat. Ne­li­öi­tä on so­pi­vas­ti.

Li­sä­ti­laa saa­daan ul­koa. Siel­lä per­he olei­lee­kin, el­lei sada kaa­ta­mal­la. Ul­ko­na gril­la­taan, pe­la­taan, ka­las­te­taan ja sau­no­taan.

– Pian huo­maam­me­kin kel­lon ole­van jo kuu­si il­lal­la. Tääl­lä elä­män ryt­mi on iha­nan ren­toa, Kati sa­noo.

Mök­kei­lyä il­man säh­köä

Säh­köt­tö­myys on tuo­nut mök­kei­lyyn omat haas­teen­sa, mut­ta myös ilon­sa. Per­he on teh­nyt tä­hän as­ti ruo­kaa mel­kein pel­käs­tään gril­lis­sä. Siir­ret­tä­vä keit­to­le­vy on hel­pot­ta­nut saa­rie­lä­mää hie­man.

Säh­kön puut­tu­mi­ses­sa on ol­lut myös hy­viä puo­lia. Kati ker­too, mi­ten hän il­tai­sin kä­per­tyy soh­val­le lu­ke­ak­seen kir­jaa hii­pu­vas­sa va­los­sa. Il­to­jen hä­mär­ty­es­sä sy­ty­te­tään kynt­ti­löi­tä ja tun­nel­moi­daan.

Pian asi­at muut­tu­vat, sil­lä saa­reen ve­de­tään säh­köt. Kati

kui­ten­kin van­noo tun­nel­moi­van­sa edel­leen sa­mal­la ta­val­la.

Lap­set osaa­vat va­roa saa­rel­la

Kun ter­vey­den­hoi­ta­ja­na työs­ken­te­le­vä Kati ja lii­kun­na­no­pet­ta­ja Timo os­ti­vat mö­kin, po­jat On­ni ja Ei­no oli­vat pie­niä ja Hel­mi vau­va. Pilt­ti­purk­kien läm­mit­tä­mi­nen ve­si­hau­tees­sa puu­hel­lal­la ja vaip­pa­ral­li ovat jää­neet ikui­ses­ti Ka­tin mie­leen. Hän ei näet en­sim­mäi­se­nä ke­sä­nä us­kal­ta­nut ko­keil­la­kaan mö­kin kaa­su­hel­laa.

Lap­si­kat­ras vii­let­tää siel­lä tääl­lä. Mui­ta hir­vit­tää joka puo­lel­la ole­va vesi, Ka­tia ja Ti­moa ei. Lap­set ovat jo tot­tu­nei­ta saa­ri­kä­vi­jöi­tä. Jo­kai­nen osaa va­roa. Vaik­ka äi­din ja isän on pi­det­tä­vä nä­köyh­teys lap­siin jat­ku­vas­ti, se ei hei­tä stres­saa.

– On ki­vaa ja va­paut­ta­vaa, et­tä lap­set osaa­vat kul­kea tääl­lä. Po­jat käy­vät jo kes­ke­nään sou­te­le­mas­sa ja ka­las­ta­mas­sa. Te­ke­mäl­lä he op­pi­vat par­hai­ten ja kas­vat­ta­vat sa­mal­la muis­to­jen pi­noa, Kati ker­too.

Tu­paan­tu­li­ais­ten ai­ka

Kati nos­taa ka­kun pöy­tään. Mui­ta herk­ku­ja, ku­ten sa­laat­tia ja pa­ton­kia, hän val­mis­te­lee hil­jal­leen. Muu­ta­man tun­nin ku­lut­tua saa­pu­vat vie­raat. On tu­paan­tu­li­ais­ten ai­ka. Pa­rin vuo­den mök­kei­lyn jäl­keen on niil­le so­pi­va kolo.

– Ha­lu­sim­me lä­hei­set su­ku­lai­set ja ys­tä­vät kans­sam­me juh­li­maan tän­ne. Olen ko­vin kriit­ti­nen kes­ke­ne­räi­syy­des­tä. Ha­lu­sin, et­tä tu­pa­rei­ta vie­te­tään sit­ten, kun on tar­peek­si val­mis­ta, Kati myön­tää.

Täy­sin val­mis­ta ei tai­da tul­la iki­nä, ei­kä tar­vit­se­kaan. Suun­ni­tel­mis­sa on lai­tet­tu alul­le ke­sä­keit­tiö ja uu­si ve­ne­lai­tu­ri.