MIKÄ:  2 h + tupa, kak­si ker­ros­ta, 47 m2 MIS­SÄ: Tu­run kes­kus­tas­sa Port­sas­sa TÄÄL­LÄ ASU­VAT: Ku­va­tai­te­li­ja Kat­ja Me­si­käm­men, Ot­to-poi­ka ja Patu-kis­sa sekä osan ajas­ta iso­ve­li Kons­ta

Iso klaffipöytä palvelee ruoka- ja työpöytänä. Muhkea kaappi on antiikkiliikkeestä. Kaapin päällä vasemmalla on Katjan papan Eino Laitisen ja oikealla Eero von Boehmin maalaus. Omenakulhon hän on saanut ystäviltä, entisiltä naapureilta. Kynttilänjalat ovat antiikkiliikkeestä. Nurkassa on kaakeloitu puuhella, joka lämpiää talviaikaan usein.

Kynt­ti­löi­den lie­kit le­pat­ta­vat jou­lu­kuun hä­mä­räs­sä. Val­koi­ses­sa tu­vas­sa uu­ni hoh­kaa lem­pe­ää läm­pöä. Elä­vä tuli ei ole vain ylel­li­syys, se on pak­kas­päi­vien pe­las­ta­ja. Kun Kat­ja Me­si­käm­men opet­te­li puu­ta­lo­a­su­mis­ta, tu­vas­sa oli vä­lil­lä to­del­la kyl­mä ja vil­la­su­kil­le oli käyt­töä.

– Mut­ta tämä on toi­nen to­del­li­suus, saan asua kuin oma­ko­ti­ta­los­sa kes­kel­lä kau­pun­kia. Tämä on elä­mää saap­paat ja­las­sa, maa­la­ri nau­raa.

Pyhän Birman kissa Patu on oikea sohvanvaltaaja. Sohva ja tuolit on ostettu eri paikoista. Katja on käsitellyt niiden puuosat itse.

Pie­ni kuu­si keit­ti­ös­sä en­tei­lee jou­lun tu­loa. Ok­sil­le Kat­ja on ri­pus­ta­nut ita­li­a­lai­sel­ta to­ril­ta os­ta­man­sa kuu­sen­ko­ris­teet. Hy­a­sin­tin tuok­su se­koit­tuu ka­ne­liin, lie­del­lä po­rei­lee glögi.

– Us­ko tai älä, mut­ta kun tu­lin tän­ne en­sim­mäi­sen ker­ran, puu­ta­lo­kier­rok­se­ni vii­mei­seen koh­tee­seen, mi­nua mel­kein it­ket­ti. Elä­mä ki­vi­ta­lon läm­mös­sä vaih­tui seik­kai­luun puu­ta­lo­van­huk­sen kans­sa, Kat­ja muis­te­lee.

Yläkerran kaappi on Moko Marketista ja kori Stockmannilta. Työmiehen valo eli roikkavalaisin on rautakaupasta.

Van­has­sa puu­ta­los­sa si­jait­se­va asun­to täyt­ti kak­si tär­ke­ää vaa­ti­mus­ta: Kat­jan iso kaap­pi mah­tui ala­ker­taan ja asun­non si­jain­ti oli

lois­ta­va.

– Ai­na­han saa teh­tyä ki­van ko­din, si­sä­ti­lo­ja voi muo­ka­ta, mut­ta si­jain­tia ei voi muut­taa. Ja minä ha­lu­an asua kes­kus­tas­sa, mis­sä ym­pä­ril­lä on ta­pah­tu­mia, jois­ta saan ai­hei­ta maa­laa­mi­seen, Kat­ja sa­noo.

Joulupuun koristeet ovat Italiasta joulumarkkinoilta.

VAL­KOI­SEL­LA VAUH­TIIN

Al­ku­ai­koi­na Kat­ja asui ala­ker­ras­sa. Koh­dal­le osui kak­si vuo­si­kym­me­nen kyl­min­tä tal­vea. Pak­ka­nen pauk­kui ja lun­ta riit­ti. Kat­ja pyö­räi­li kaik­ki mat­kat sääs­tä riip­pu­mat­ta, pyö­rän ko­ris­sa kul­ki­vat ko­din kaik­ki han­kin­nat. Päi­vän päät­teek­si ko­to­na odot­ti pui­den kan­to ja hel­lan läm­mi­tys.

– Opet­te­lin myös, mi­ten vet­tä käy­te­tään. Pie­nes­tä säi­li­ös­tä riit­ti vain yh­teen suih­kuun, ja kos­ka asuin po­jan kans­sa, oli va­lit­ta­va aa­mu- tai il­ta­suih­ku. Kä­si­tis­ki oli vie­lä asia erik­seen, Kat­ja ker­too.

Patu tarkkailee mielellään tapahtumia korkealta kaapin päältä.

Ko­din kun­nos­tuk­sen Kat­ja aloit­ti val­koi­ses­ta. Se va­paut­ti. Kun hän pää­si vauh­tiin, niin maa­li­su­ti viu­hui ala­ker­ran tu­vas­ta ylä­ker­ran kah­teen huo­nee­seen. Sa­mas­sa ry­tä­käs­sä hän suti val­koi­sek­si myös ra­put, ka­tot ja huo­ne­ka­lut.

Puuhella on talvella käytössä muutaman kerran viikossa. Lämmityspäivinä on mukava valmistaa ruuat tulella.

Tu­van keit­ti­ön Kat­ja teki it­se, har­ki­ten ja pie­nel­lä ra­hal­la. Vä­rik­kään vä­li­ti­lan mo­sai­i­kin koot­tu­aan hän asen­si ti­laa­man­sa kaa­pit pai­kal­leen. Ovis­ta hän sa­ha­si pei­lit ir­ti ja lait­toi ti­lal­le ka­na­ver­kot. Ylä­kaap­pe­ja Kat­ja ei ha­lun­nut. Hän ri­pus­ti as­ti­at sei­näl­le tan­koi­hin ja kouk­kui­hin.

Katja rakensi itse avokeittiönsä ja seinämosaiikin. Sen suunnittelun lähtökohtana olivat Alessin reiälliset lautaset, jotka Katja halusi ripustaa seinälle.

Muh­ke­al­la ruo­ka­pöy­däl­lä on ol­lut jo mon­ta elä­mää.

– Olen maa­lan­nut sitä, hi­o­nut ja rap­su­tel­lut, käyt­tä­nyt veis­tä apu­na. Nyt pöy­tä on par­haim­mil­laan sel­lai­se­na kuin on, luon­nol­li­nen ku­lu­mi­nen saa nä­kyä.

Yläkerrassa on Katjan makuuhuone. Upeat pellavat sängyllä ovat ruotsalaista Dirty Linen -merkkiä. Pieni huonekuusi korvaa kasvaessaan jonakin päivänä joulukuusen. Iso taulu on vaihtokauppa taiteilija Sirpa Särkijärven kanssa.

Uus­ba­rok­ki­soh­van kaa­re­vat muo­dot ja ko­ris­te­leik­kauk­set miel­lyt­tä­vät Kat­jaa. Soh­va tu­van ik­ku­nan al­la kut­suu is­tu­maan, mut­ta sa­met­ti­sen is­tui­men on val­lan­nut Patu-kis­sa.

–  Tyk­kään yh­dis­tää muh­kei­ta muo­to­ja mo­der­niin. Se on äi­dil­tä pe­rit­tyä, Kat­ja ker­too.

Oton huone on erotettu väliseinällä. Yläkerta oli aiemmin yhtenäistä tilaa. Petivaatteet ovat Marimekon, lampunvarjostimen Katja maalasi raidalliseksi.

Kat­ja bon­gaa ta­va­roi­ta kirp­pa­reil­ta, an­tiik­ki­liik­keis­tä ja kuk­ka­kau­pois­ta. Kuk­ka­kau­pat ovat ko­ri­ke­räi­li­jän kul­ta­kai­vos. Hän kä­sit­te­lee useim­mat os­ta­man­sa esi­neet ja huo­ne­ka­lut. Ai­na ei mene niin kuin Ström­sös­sä.

–  Maa­la­sin ko­re­ja val­koi­sik­si, ja tar­koi­tus oli kui­vat­taa ne ul­ko­na, mut­ta maa­li oli­kin liu­en­nut  ja koko piha oli kaut­taal­taan maa­lis­sa. Mut­ta ko­reis­ta tuli kau­nii­ta.

Portaikossa on Katjan papan Eino Laitisen talvi-maisema. Kapeat portaat valaistuivat valkoisella maalilla.

OMAS­TA SY­DÄ­MES­TÄ

Kat­ja maa­laa ak­ryy­leil­lä ja se­ka­tek­nii­kal­la sa­tu­mai­sia ja run­sai­ta te­ok­sia unel­ma­maa­il­mas­taan. Nai­vis­ti­set työt ovat elä­män­myön­tei­siä ja vä­ri­kyl­läi­siä. Ku­van­te­ko al­koi Kat­jan Ita­li­an-vuo­si­na.

Myö­hem­min hän piti Au­ran Gal­le­ri­as­sa en­sim­mäi­sen näyt­te­lyn­sä, joka myy­tiin lop­puun. Tai­tees­ta tuli Kat­jan am­mat­ti. Hä­nen töi­tään on ol­lut nai­vis­ti­sen tai­teen näyt­te­lyis­sä vuo­den si­säl­lä muun mu­as­sa Puo­lan Ka­to­wi­ces­sa, Ko­lum­bi­as­sa, Tal­lin­nas­sa ja Vil­jan­dis­sa.

– Maa­la­ri­na en ole loo­gi­nen, en tar­vit­se ke­sä­mai­se­maa teh­däk­se­ni ke­sää. Ai­heet löy­ty­vät omas­ta sy­dä­mes­tä, elä­mäs­tä ja vä­reis­tä. Puut ja eläi­met ovat mi­nul­le tär­kei­tä.

Sirpa Särkijärven grafiikassa on makuu-huoneeseen sopiva aihe. Kynttilänjalkana on Katjan äidin lampunjalka, josta poistettiin johdot ja hitsattiin tulppa kynttilän pesäksi.

Vaik­ka elä­mäs­sä ei au­rin­ko ai­na pais­ta, niin useim­mi­ten se on kui­ten­kin hy­vää ja on­nel­lis­ta, ku­ten Kat­jan tau­luis­sa­kin. Maa­la­rin elä­mäs­sä täy­del­li­nen het­ki on sil­loin, kun ku­kaan ei häi­rit­se, tule tai odo­ta.

Tai­teen­sa ohel­la Kat­ja te­kee töi­tä Tu­run kau­pun­gil­le, oh­jaa ja opet­taa nuo­ria ja van­huk­sia eri tai­dep­ro­jek­teis­sa ja kou­luis­sa.

–  Tär­kein­tä on kuul­la ja näh­dä ih­mi­set. Pi­tää ol­la he­reil­lä ja teh­dä töi­tä sy­dä­mel­lään.

Taidemaalari Katja Mesikämmenen keskustakodin ovessa on muhkea kranssi.

OLO­HUO­NE POIS

Muok­kaa­mi­sen tar­ve on Kat­jal­la ve­ris­sä. Sa­moin kuin huo­ne­ka­lut hän uu­dis­taa vaat­teet.

–  Voin kat­kais­ta tai ry­pyt­tää ku­mi­nau­hal­la vaat­teis­ta mie­lei­si­ä­ni. Jos­kus tee­tän vaat­tei­ta om­pe­li­jal­la. Kaa­pis­sa lo­ju­va vaa­te on haas­kaus­ta, se täy­tyy muo­ka­ta. Huo­ne­ka­luis­ta­kin ha­lu­an teh­dä oman­nä­köi­si­ä­ni, hän ker­too.

Kun koti re­mon­tin jäl­keen oli val­mis, ku­van­te­ki­jä yl­lät­tyi it­se­kin.

–  Täs­tä­hän tuli ok, pi­din lop­pu­tu­lok­ses­ta. Se ei ole it­ses­tään sel­vää, kos­ka ko­dis­sa­ni elel­lään maa­laa­mi­sen eh­doil­la.

Kat­ja poh­ti aluk­si, pi­täi­si­kö keit­ti­ön ol­la eril­li­nen tila tai pi­tää­kö ko­dis­sa ai­na ol­la olo­huo­ne.

–  En ole kos­kaan ol­lut olo­huo­neih­mi­nen, jo­ten se oli help­po jät­tää ko­ko­naan pois. Kaik­ki on täs­sä. Iso pöy­tä, jon­ka ää­res­sä syön, toi­mii myös ruu­an­lai­tos­sa apu­pöy­tä­nä ja maa­la­tes­sa työ­pöy­tä­nä. Ei ih­mi­nen muu­ta tar­vit­se. On hyvä tie­tää, mikä on riit­tä­väs­ti, tuu­mii Kat­ja Me­si­käm­men.