Pel­to­mai­se­man kes­kel­lä nä­kyy pu­nai­nen, koo­kas ra­ken­nus, jota ke­hys­tää kol­me elä­mää näh­nyt­tä puu­ta. Ava­ras­sa mai­se­mas­sa talo tun­tuu mit­ta­val­ta. Vuon­na 1919 ra­ken­net­tu kou­lu on toi­mi­nut myö­hem­min päi­vä­ko­ti­na ja maa­han­muut­to­kes­kuk­se­na. Nyt ta­los­sa kai­ku­vat mu­siik­ki, nau­ru ja ilo. Jen­ny ja Jo­ac­him ovat re­mon­toi­neet sin­ne unel­mien­sa ko­din.

– Kun aloim­me et­siä yh­teis­tä ko­tia, mi­nul­la oli talo Kors­nä­sis­sä, mut­ta mat­ka töi­hin siel­tä tun­tui pit­käl­tä. Ajoim­me kat­so­maan myyn­nis­sä ole­vaa kou­lu­ra­ken­nus­ta ja ra­kas­tuim­me sii­hen sil­tä sei­so­mal­ta, Jen­ny ker­too.

Pa­rin vii­kon pääs­tä Jen­ny ja Jo­ac­him oli­vat jo kou­lun uu­sia omis­ta­jia. Elet­tiin vuot­ta 2017. Ra­ken­nus oli re­mon­toi­tu 1990-lu­vul­la ja oli si­nän­sä asuin­kel­poi­nen, mut­ta kai­pa­si päi­vi­tys­tä si­sus­tuk­sen ja tun­nel­man osal­ta. Huo­ne ker­ral­laan Jen­ny ja Jo­ac­him ovat teh­neet sii­tä mie­leis­tään.

Eteisen muovimaton alta paljastui vanha puulattia, jonka Jenny ja Joachim maalasivat vihreä-valkoisin ruuduin. Keltainen ovi tuo aurinkoisuutta.

– Ener­gi­a­te­hok­kuu­den kan­nal­ta on tie­tys­ti iha­na asia, et­tä ovia oli uu­sit­tu ja ik­ku­nat oli vaih­det­tu, mut­ta toi­saal­ta olen su­rul­li­nen, kun al­ku­pe­räi­siä ovia ja ik­ku­noi­ta ei ole enää. Uu­sis­sa ei ole sa­maa tun­nel­maa, sa­noo Jen­ny.

Jen­ny ja Jo­ac­him ovat et­si­neet kirp­pu­to­reil­ta ja ne­tis­tä van­ho­ja ovia pa­laut­taak­seen ajan tun­nel­maa. Eri­lai­set ovet tuo­vat vei­ke­ää kont­ras­tia si­sus­tuk­seen. Muo­vi­mat­to­jen al­ta on kai­vet­tu esiin van­ho­ja puu­lat­ti­oi­ta, jot­ka on hi­ot­tu ja kun­nos­tet­tu. Lat­ti­at on avat­tu ja vä­liin li­sät­ty myös eris­tei­tä.

Mon­ta uu­nia ja maa­läm­pö

Suu­rin työ on ol­lut sa­vu­piip­pu­jen kans­sa.

– Ai­koi­naan tääl­lä on ol­lut 13 tak­kaa, ka­mii­naa tai kaa­ke­liu­u­nia, jot­ka on pu­ret­tu. Olem­me muu­ran­neet yh­den pii­pun ja lait­ta­neet tän­ne kak­si kaa­ke­liu­u­nia, jot­ka läm­pi­ä­vät ah­ke­ras­ti tal­vi­ai­kaan. Läm­mi­tys­muo­to­na maa­läm­pö on isos­sa ta­los­sa ol­lut hyvä rat­kai­su, mut­ta eh­kä li­sääm­me pari kaa­ke­liu­u­nia, Jo­ac­him poh­tii.

Pa­ris­kun­ta saa­kin yleen­sä ih­met­te­le­viä ky­sy­myk­siä ta­lon läm­mi­tyk­ses­tä ja sen kal­leu­des­ta sekä sii­vouk­ses­ta. Läm­mi­tys­kus­tan­nuk­set ovat py­sy­neet koh­ta­lai­si­na maa­läm­mön ja Jo­ac­hi­min te­ke­mien au­to­ma­ti­soin­tien an­si­os­ta. Osa huo­neis­ta on tal­vi­ai­kaan vii­le­äm­piä ja elä­mä kes­kit­tyy tiet­tyi­hin huo­nei­siin. Kak­luu­nit läm­mit­tä­vät van­haa ta­loa ja tuo­vat tun­nel­maa.

Erilaiset matot auttavat luomaan kodikkaita nurkkauksia ja alueita isoon tilaan. Viherkasvit toimivat hyvinä tilanjakajina ja katseenvangitsijoina. Muovimattojen alta paljastui alkuperäinen lankkulattia.

Eh­dot­to­mas­ti vä­riä huo­nei­siin

Ta­lon huo­neet oli­vat os­to­het­kel­lä kaik­ki val­koi­sek­si maa­lat­tu­ja. Suu­ret, 50–60-ne­li­öi­set huo­neet tun­tui­vat sa­leil­ta, kyl­mil­tä ja kol­koil­ta. Jen­ny ja Jo­ac­him miet­ti­vät, mi­ten si­sus­tuk­seen sai­si ko­dik­kuut­ta ja läm­pöä.

– Meil­lä on sa­man­kal­tai­nen si­sus­tus­ma­ku. Ha­lu­sim­me mo­lem­mat vä­re­jä. Mur­re­tut sä­vyt so­pi­vat van­han ta­lon tun­nel­maan ja tuo­vat ko­dik­kuut­ta. Eh­kä olem­me tääl­lä myös roh­ke­am­pia ko­kei­le­maan ja lei­kit­te­le­mään vä­reil­lä, Jen­ny sa­noo.

Ala­ker­ras­sa on seit­se­män huo­net­ta, kak­si wc:tä ja kyl­py­huo­ne. Ylä­ker­ran ne­li­öi­hin mah­tuu kuu­si huo­net­ta ja kak­si kyl­py­huo­net­ta. Muut­to­kuor­mas­sa ei riit­tä­nyt ka­lus­tei­ta kaik­kiin huo­nei­siin. Van­ho­ja ka­lus­tei­ta saa­tiin su­ku­lai­sil­ta, ne­tis­tä ja kirp­pu­to­reil­ta.

– Al­kuun täy­tim­me ta­loa sil­lä mitä oli saa­ta­vil­la, mut­ta ny­kyi­sin olem­me tar­kem­pia. Saa­tam­me myy­dä sel­lais­ta, mikä ei ole osoit­tau­tu­nut toi­mi­vak­si tai jota em­me ha­lua. Pää­sään­töi­ses­ti os­tam­me ka­lus­teet käy­tet­tyi­nä sän­ky­jä lu­kuun ot­ta­mat­ta, Jen­ny ker­too.

Pa­ris­kun­taa miel­lyt­tää van­hois­sa ka­lus­teis­sa ma­te­ri­aa­lien ai­tous ja kä­si­työn mää­rä. Ne ovat kau­nii­ta, tar­kas­ti teh­ty­jä ja laa­duk­kai­ta. Jen­nyl­lä on myös kyky näh­dä, mi­ten hy­vän muo­toi­nen tai oloi­nen esi­ne voi pie­nel­lä muu­tok­sel­la, lis­tal­la tai maa­lil­la saa­da uu­den il­meen.

Jennyn ateljeen ja työtilan kalusteet ovat käytännöllistä ja selkeää 1950-lukua. Opettajan kirjoituspöytä on talon alkuperäisiä kalusteita.

Ik­ku­na­ton atk-luok­ka ko­ti­te­at­te­rik­si

Jen­nyl­lä ja Jo­ac­hi­mil­la on kum­mal­la­kin omat ti­lat har­ras­tuk­sil­leen ja työl­leen. Jo­ac­hi­min stu­di­os­sa soi 80-lu­vun mu­siik­ki. Hän soit­taa muun mu­as­sa pi­a­noa, ki­ta­raa ja bas­soa. Jen­nyn huo­ne on py­hi­tet­ty työs­ken­te­lyl­le ja hy­väl­le olol­le.

– Joo­gaan omas­sa huo­nees­sa­ni sil­loin, kun mi­nul­la on ai­kaa ja so­pi­va het­ki. Saa­tan saa­da Lei­an mu­kaan joo­gaa­maan, Jen­ny ker­too.

Pa­ris­kun­nan suo­sik­ki­huo­ne on suu­ri sali, jos­sa on ti­laa juh­lia jou­lua yh­des­sä pit­kän pöy­dän ää­res­sä.

Toi­min­to­jen osal­ta han­ka­lin­ta oli miet­tiä käyt­tö­tar­koi­tus 90-lu­vul­la teh­dyl­le tie­to­ko­ne­luo­kal­le, jos­sa ei ol­lut ol­len­kaan ik­ku­noi­ta. Sii­tä tuli lo­pul­ta mai­nio ko­ti­te­at­te­ri.

Keittiössä on aamiais-nurkkaus. Cumulus-kattovalaisin on 70-luvulta, maalatun peltivalaisimen on suunnitellut Anna-Maija Salo.

Kas­veil­le on ti­laa

Jen­ny ja Jo­ac­him ra­kas­ta­vat kas­ve­ja, ja Jen­ny on ah­ke­ras­ti li­sää­mäs­sä pis­tok­kais­ta uu­sia kas­ve­ja ison ko­din mo­nil­le ik­ku­noil­le.

– Tun­tuu hy­väl­tä näh­dä vih­reyt­tä ja pa­la­nen luon­toa si­säl­lä. Kas­vit tuo­vat si­sus­tuk­seen oman li­sän­sä. On myös pal­kit­se­vaa hoi­taa ja kas­vat­taa tääl­lä vi­her­kas­ve­ja, sil­lä mo­net kas­vit viih­ty­vät van­has­sa ta­los­sa, Jen­ny sa­noo.

Osa kas­veis­ta on pe­räi­sin Jen­nyn iso­van­hem­mil­ta ja nii­hin liit­tyy myös muis­to­ja ja ta­ri­noi­ta.

Jos kas­vi ei näy­tä me­nes­ty­vän jos­sa­kin pai­kas­sa, Jen­ny siir­tää sen toi­sen ik­ku­nan ää­rel­le. Yleen­sä jos­ta­kin löy­tyy ai­na so­pi­va olo­suh­de. Kas­vit voi­vat hy­vin, kun ne saa­vat sään­nöl­li­sen hoi­to­kier­rok­sen. Vii­kon vä­lein Jen­ny te­kee kas­vi­kier­rok­sen ja siis­tii, kas­te­lee ja lan­noit­taa vi­her­kas­vit tar­peen mu­kaan.

– Olen huo­man­nut, et­tä pei­kon­leh­ti te­kee isom­pia leh­tiä, kun lai­tan il­ma­juu­ret ve­teen. Myös kas­vien leik­kaa­mi­nen ja pis­tok­kai­den ot­ta­mi­nen saa kas­vit tuu­heu­tu­maan, ja kai­ken li­säk­si saan pis­tok­kais­ta uu­sia vi­her­kas­ve­ja.

Is­tu­tam­me pui­ta ja kas­va­tam­me ap­ri­koo­se­ja

Muu­ta­man vuo­den mit­taan myös kou­lun pi­ha­pii­ri on ko­ke­nut muu­tok­sia. Os­to­het­kel­lä so­ral­la ol­lut piha on veh­rey­ty­nyt nur­mi­kos­ta ja is­tu­tuk­sis­ta. Jen­ny on in­nos­tu­nut puu­tar­has­ta, is­tu­tu­sa­lu­ei­den suun­nit­te­lus­ta ja nii­den hoi­dos­ta. Pa­ris­kun­ta on myös aloit­ta­nut oman ar­bo­re­tu­min eli puu­la­ji­puis­ton luo­mi­sen. Eri­tyi­ses­ti Jo­ac­him on in­nos­tu­nut puis­ta. Ek­soot­ti­set ko­kei­lut ilah­dut­ta­vat. Tulp­paa­ni­puu on jo kas­va­nut muu­ta­mas­sa vuo­des­sa Jo­ac­hi­mia kor­ke­am­mak­si ja sel­vin­nyt kyl­mis­tä tal­vis­ta hy­vin. Ap­ri­koo­si­puu kuk­ki ke­vääl­lä run­saa­na ja lu­pai­lee tänä vuon­na mu­ka­vas­ti sa­toa. Se kas­vaa tuu­lil­ta suo­jas­sa kas­vi­huo­nees­sa.

– Haa­vei­lem­me, et­tä nä­em­me pui­den täyt­tä­vän au­ke­aa mai­se­maa. Kas­vu vie kui­ten­kin ai­kaa, ja sik­si on tär­ke­ää is­tut­taa puut en­sim­mäi­sek­si. Eh­kä 70–100 vuo­den pääs­tä tääl­lä näyt­tää hy­väl­tä, sa­noo Jo­ac­him pil­ke sil­mä­kul­mas­saan.

Puut tuo­vat ker­rok­sel­li­suut­ta ja ajan tun­tua.

– Van­ho­ja pui­ta pi­täi­si kun­ni­oit­taa. Kaa­det­tua puu­ta ei saa enää ta­kai­sin, ja uu­den kas­vu vie vuo­si­kym­me­niä, Jen­ny muis­tut­taa.

Kasvihuone on rakennettu kierrätysmateriaaleista. Ovi ja ikkunat ovat saaneet kuvausten jälkeen salvianvihreän värin.

Kas­vi­huo­neet pi­ha­ra­ken­nus­ten jat­kee­na

Jo­ac­him ja Jen­ny ovat is­tut­ta­neet lap­sil­le omat puut, Lei­al­le tam­men ja Len­nar­til­le sak­san­päh­ki­nän. He ovat myös ra­ken­ta­neet pi­hal­le kak­si kas­vi­huo­net­ta. Kum­pi­kin on teh­ty van­han pi­ha­ra­ken­nuk­sen jat­keek­si. Me­lo­ni­ta­lok­si kut­sut­tu kas­vi­huo­ne on van­han sau­nan yh­tey­des­sä. Sen suo­jis­sa kas­va­te­taan kurk­ku­ja ja jopa me­lo­nei­ta. Au­to­tal­lin sei­nus­taa vas­ten on toi­nen kas­vi­huo­ne to­maa­teil­le ja vii­ni­köyn­nök­sil­le.

– Minä haa­vei­len tal­vi­puu­tar­has­ta, oi­ke­as­ta oran­ge­ri­as­ta. Tääl­lä tuu­lee pal­jon, ja oran­ge­ri­an suo­jis­sa voi­si is­tus­kel­la ja oleil­la. Ra­kas­tai­sin sen tun­nel­maa, Jen­ny sa­noo.

Elä­mä van­has­sa ta­los­sa on täyn­nä te­ke­mis­tä, van­han kun­nos­tus­ta ja uu­den ide­oin­tia. Vii­kon­lop­pui­sin per­heel­lä on kui­ten­kin ai­kaa naut­tia kun­non aa­mi­ai­nen yh­des­sä. Sit­ten päi­vä jat­kuu pi­ha­kier­rok­sel­la, kas­vien kas­te­lul­la ja ka­nien ruo­kin­nal­la. Ke­säl­lä elä­mä kes­kit­tyy ulos. Tal­vel­la on lupa kä­per­tyä si­säl­le.