Puinen sohva löytyi huutokaupasta. Tuvan hirret käsiteltiin mehiläisvahaöljyllä. Muutamaan kohtaan kehystettiin seinän vanhoja sanomalehtiä ja tapetinpaloja.

Pu­nai­ses­ta puu­ta­los­ta on vain pie­ni juok­su­py­räh­dys Kis­san­piis­kaa­jan­ku­jaa pit­kin me­ren­ran­taan. Reip­paas­ti yli sa­ta­vuo­ti­ai­den hir­sien lo­mas­sa hu­mi­see pur­je­lai­va­kau­den his­to­ria.

Ja­net­te ja Kim Wes­ter­lun­din 1800-lu­vun al­ku­vuo­si­na ra­ken­net­tu talo on yk­si van­han kau­pun­gin aar­teis­ta. Uu­det omis­ta­jat ovat päät­tä­neet hoi­taa sitä huo­lel­la ja his­to­ri­aa hel­lien.

En­nen kuin kau­pat teh­tiin, Ja­net­ten puu­sep­päi­sä tut­ki ra­ken­nuk­sen ala­poh­jaa myö­ten. Pien­tä kat­to­vuo­don jäl­keä ja muu­ta­maa vaih­det­ta­vaa hirt­tä lu­kuun ot­ta­mat­ta talo oli ter­ve.

Pa­ris­kun­ta eh­ti het­ken et­siä omaa va­paa-ajan ko­tia lap­suu­den ja nuo­ruu­den ko­ti­kau­pun­gis­sa, en­nen kuin ku­jan talo tuli myyn­tiin.

– Yh­te­nä lo­ka­kui­se­na il­ta­na kä­vel­tiin kau­pun­gil­la. Juu­ri tä­män ta­lon koh­dal­la Kim sa­noi, et­tä jos hän tääl­tä ta­lon os­tai­si, sii­nä pi­tää ol­la kun­non ki­vi­jal­ka. Täs­sä on, Ja­net­te ker­too.

Lai­van­va­rus­ta­jan lat­ti­a­lan­kut

Re­mont­ti aloi­tet­tiin ke­säl­lä 2013, pian ta­lon os­ton jäl­keen. Puo­len­tois­ta vuo­den ajan per­he suun­ta­si per­jan­tai­sin ko­toa Vaa­sas­ta Kris­tii­nan­kau­pun­kiin.

Kaik­ki va­paa­het­ket ku­lui­vat mök­ki­työ­maal­la. Ja­net­te teki suun­ni­tel­mat Ki­min kans­sa. Kum­man­kin isät aut­toi­vat re­mon­tis­sa van­kal­la ko­ke­muk­sel­laan.

Ta­lon al­ta imu­roi­tiin pois mul­ta­poh­ja. Poh­jaan jä­tet­ty il­ma­ka­na­va oli pi­tä­nyt ra­ken­teet kui­vi­na. Nyt poh­ja kai­vet­tiin avoi­mek­si ros­si­poh­jak­si, jos­sa il­ma kier­tää kun­nol­la.

Maa­ker­rok­ses­ta löy­tyi sim­pu­koi­ta ja paar­las­ti­ki­viä. Ne ovat tul­leet kau­pun­kiin pur­je­lai­vo­jen pai­no­las­ti­na.

Alim­mat hir­ret vaih­det­tiin, ja hy­vä­kun­toi­set lat­ti­a­lan­kut ke­rät­tiin tu­paan. Ja­net­ten isän va­ras­tois­ta löy­tyi 1800-lu­vun pur­je­lai­va­kau­pun­gin va­rus­ta­ja­su­vun, Töt­ter­ma­nien, hu­vi­las­ta pu­ret­tu­ja lat­ti­a­lank­ku­ja. Ne löy­si­vät paik­kan­sa kuis­til­ta.

– Em­me ha­lun­neet nii­hin edes maa­lia. Lank­ku­jen pin­ta oli niin hie­nos­ti ku­lu­nut ja pa­ti­noi­tu­nee­na kau­nis, Ja­net­te ker­too.

Ka­tos­ta löy­tyi yl­lä­tys

Re­mon­tin ilah­dut­ta­vin yl­lä­tys löy­tyi ka­tos­ta. Pak­sus­ti maa­la­tun hel­mi­pa­nee­lin al­la oli pe­rin­tei­nen kal­kit­tu lau­ta­kat­to, joka oli hy­vin van­haa pe­rua.

Ta­los­ta tyh­jen­net­tiin jä­te­la­val­le lo­pul­ta val­ta­vas­ti ta­va­raa. Kaik­ki van­hat ker­rok­set, sei­nien las­tu­le­vyt ja muo­vi­set lat­ti­a­ma­tot, pois­tet­tiin.

Pur­ku­työ oli yh­tä pö­lyis­tä, mut­ta mie­len­kiin­tois­ta tut­ki­mus­ret­keä. Sa­mal­la he­rä­si halu tal­len­taa ta­lon ta­ri­naa ja uu­si­o­käyt­tää ma­te­ri­aa­le­ja.

Vint­ti­kät­kön rak­kaus­kir­jeet

Ala­poh­jas­sa oli val­ta­va mää­rä 1930-lu­vun Huf­vuds­tadsb­la­de­te­ja eris­tee­nä. Ne kor­vat­tiin eko­vil­lal­la.

Pur­ku­työ yl­lä­pi­ti in­nos­tus­ta, vaik­ka hen­gi­tys­suo­jai­mia ku­lui val­ta­va mää­rä.

– Sil­mä­tu­leh­duk­sia oli var­maan 35! Sil­ti joka aa­mu aloit­ta­es­sa miet­ti, mitä siel­tä tä­nään löy­tyy. Lo­pul­ta me­nin vin­tin eris­tee­nä toi­mi­van hiek­ka­sam­mal­ker­rok­sen­kin haa­ru­kal­la läpi.

Pian ra­sah­ti: ko­vak­si pai­nu­neen eris­teen se­as­sa oli pie­ni kää­rö rak­kaus­kir­jei­tä vuo­del­ta 1918.

Kun­ni­oi­tus van­haa ta­loa, mut­ta myös sen asuk­kai­ta koh­taan säi­lyy. Ylä­poh­jan iki­ai­kai­nen, yhä toi­mi­va läm­pö­e­ris­te jä­tet­tiin pai­kol­leen ei­vät­kä kir­jei­den kir­joit­ta­jan sa­lai­suu­det le­viä maa­il­mal­le.

Ystävykset Marit ja Janette viettävät kesäpäivää Kissanpiiskaajankujan mökin terassilla. Maritilla on oma talo kaupungin Pohjapäässä. Penkki on huutokaupasta, puiset tuolit Janetten papan 1970-luvulla tekemät.