KOTI: Ke­mi­ön­saa­res­sa. Vuon­na 1774 ra­ken­net­tu hir­si­ta­lo. Kah­des­sa ker­rok­ses­sa on 340 m². Pi­ha­pii­ris­sä li­säk­si ki­vi­na­vet­ta, sau­na, hu­vi­ma­ja, ait­ta ja ke­sä­keit­tiö.

ASUK­KAAT: Ke­raa­mik­ko, Suo­men Kan­sal­lis­te­at­te­rin mas­kee­raa­ja Jari Ket­tu­nen ja hor­to­no­mi, puu­tar­hu­ri Vil­le Im­mo­nen sekä bor­der­ter­rie­ri On­ni.

Jari (vas.) tekee Kemiönsaaressa keramiikkaa. Hänen keramiikkaansa on myynnissä TRE-lifestylekaupassa. Ville hoitaa pihamaan suurta puutarhaa.

Kor­ke­al­la mä­el­lä ole­va pit­kä, kar­ta­no­no­mai­nen talo te­kee vai­ku­tuk­sen. Pi­hal­ta on hie­no nä­kö­a­la ala­puo­lel­la le­vi­ä­vil­le pel­loil­le.

Ylös­päin nou­se­van rin­teen la­el­la on kun­ni­oi­tus­ta he­rät­tä­vä ki­vi­na­vet­ta. Ton­til­la on myös van­ha ait­ta, joka on toi­mi­nut put­ka­na­kin. Ti­lal­la mui­noin asu­neen Wahls­te­nin suur­per­heen isä oli ni­mit­täin myös po­lii­si. Sit­tem­min leh­ti­ku­vaa­ja Gus­tav Wahls­ten lu­nas­ti tyh­jil­lään ol­leen lap­suu­den­ko­tin­sa ja re­mon­toi rap­peu­tu­neen ta­lon kun­toon.

Gus­tav oli Ke­mi­ön­saa­rel­la tun­net­tu ke­räi­li­jä, joka haa­li huu­to­kau­pois­ta en­ti­sai­ko­jen ta­lon­poi­kais­ta­va­raa ja maa­lai­se­lä­mään liit­ty­viä työ­ka­lu­ja. Talo oli nii­tä niin täyn­nä, et­tä se oli pait­si ti­la­va asun­to, myös erään­lai­nen ko­ti­mu­seo, joka hei­jas­te­li maa­ta­lous­val­tai­sen saa­ri­pi­tä­jän en­tis­tä elä­mää.

Pöytäryhmän tuolit on kerätty Salon seudun kirpputoreilta. Räsymatot on teetetty. Valkoiset portaat vievät yläkertaan.

Ki­vi­na­vet­ta si­ne­töi pää­tök­sen

Jari oli vie­rail­lut ta­los­sa jo en­ti­sen työ­ka­ve­rin­sa Pir­kon luo­na. Mo­lem­mat oli­vat ol­leet mas­kee­raa­ji­na Ylel­lä, kun­nes Pirk­ko jäi eläk­keel­le.

Pirk­ko ihas­tui Gus­ta­viin, myi Hel­sin­gin-ko­tin­sa ja muut­ti tä­män luo Ke­mi­ön­saa­ren suu­reen ta­loon.

– Gus­tav toi huu­to­kau­pois­ta ai­na pe­rä­kär­ryl­li­sen ta­va­raa, kai­ken sen­kin, mikä jäi huu­ta­mat­ta. Ihan mitä vain. Löy­sin ta­los­ta esi­mer­kik­si 75 van­haa höy­lää, eri­lai­sia la­si­pul­lo­ja­kin oli var­mas­ti sa­to­ja, Jari ku­vai­lee.

Na­vet­ta, jos­sa en­nen oli pit­kä rivi nau­to­ja, oli isom­pien maa­ta­lous­ko­nei­den, he­vos­kär­ry­jen ja län­kien val­ta­kun­taa.

Les­kek­si jää­ty­ään Pirk­ko ele­li ti­lal­la vie­lä vii­ti­sen vuot­ta, kun­nes ai­ka jät­ti hä­nes­tä­kin.

Jari ja Vil­le jah­kai­li­vat pit­kään myyn­tiin tul­lei­den ti­lus­ten os­toa.

– Lo­pul­li­sen pää­tök­sen kuu­si vuot­ta sit­ten si­ne­töi ki­vi­na­vet­ta. Olin val­mis­tu­nut juu­ri ke­ra­miik­ka­kou­lus­ta ja vi­si­oin na­ve­tan pe­räl­le työ­huo­neen, jos­sa oli­si ti­laa teh­dä ke­ra­miik­kaa, Jari sa­noo.

Na­ve­tan kat­to uu­sit­tiin­kin en­sim­mäi­sek­si.

Pienessä tv-huoneessa on alkuperäinen hirsiseinä. Lattialla oleva keramiikkaveistos on Jarin keramiikkakoulun lopputyöstä.

Pa­has­ti vil­liin­ty­nyt pi­ha­pii­ri

Kos­ka talo oli ol­lut pit­kään asu­mat­to­ma­na, sin­ne joh­ti pit­kän hei­nän läpi vain ka­pea pol­ku. Ko­me­an ra­ken­nuk­sen ym­pä­ril­tä piti kuo­ria maa­ta, jot­ta ki­vi­jal­ka saa­tiin esiin. Vil­le rai­va­si ta­lon pää­dys­tä pois sy­ree­ni­ry­tei­kön ja mäen ku­peel­ta ju­han­nus­ruu­su­pö­hei­kön.

Pe­ren­nat hän pe­las­ti pa­rem­mil­le pai­koil­le. Osa rus­ko­lil­jois­ta ja pi­o­neis­ta on tuo­tu ta­lon ta­kaa omiin penk­kei­hin­sä. Kas­vi­maat ku­kois­ta­vat vil­je­ly­la­vois­sa. Vil­le kas­vat­taa myös eri­lai­sia pe­lar­go­ne­ja. Pi­ha­pii­riin on li­säk­si ra­ken­net­tu ka­tet­tu ke­sä­keit­tiö.

– Pu­rin pois ta­lon sei­nus­tal­ta pit­kän te­ras­sin, joka oli ra­ken­net­tu en­ti­sen isän­nän 60-vuo­tis­päi­vien juh­la­pai­kak­si. Sii­hen ei pais­ta­nut au­rin­ko ei­kä se so­pi­nut ta­lon tyy­liin, Vil­le pe­rus­te­lee.

Ulkoeteisen sininen maali raaputettiin pois ja seinät jätettiin paljaiksi. Suuri halkokaappi on tarpeen, kun talon pönttöuuneja lämmitetään.

En­sim­mäi­nen kesä rai­vat­tiin

Suu­ri hir­si­ra­ken­nus oli on­nek­si hy­väs­sä kun­nos­sa, täyn­nä ta­va­raa ja ka­lus­tet­tu.

Ja­ril­ta meni en­sim­mäi­nen kesä pel­käs­tään ta­va­ra­mää­rää rai­va­tes­sa.

– Olen enem­män ra­ken­ta­ja ja kun­nos­ta­ja, kun Vil­le puu­tar­hu­ri­na on kes­kit­ty­nyt ul­ko­hom­miin.

Si­sus­ta­mi­seen liit­ty­vät asi­at teh­dään kui­ten­kin yh­des­sä.

Pir­kon ra­kas­ta­ma si­ni­nen hal­lit­si ta­los­sa.

– Me puo­les­tam­me pi­däm­me mel­ko pel­kis­te­tys­tä ja vä­rit­tö­mäs­tä si­sus­tus­tyy­lis­tä. Ta­lon van­hat huo­ne­ka­lut­kin ovat nyt pa­rem­min esil­lä, kun vä­ri­maa­il­ma on sel­keä ja har­mo­ni­nen.

Kaik­ki pin­nat on joko hi­ot­tu, maa­lat­tu tai ta­pe­toi­tu uu­del­leen.

– Vain si­ni­nen keit­tiö on vie­lä uu­dis­ta­mat­ta.

Vaalea kulmahuone on harmoninen kokonaisuus. Tuoli on salin pöytäryhmästä. Pelargonit ja amatsoninlilja viihtyvät hengittävässä puutalossa.

Maa­li se­koi­tet­tiin it­se

Yk­si kesä Ja­ril­ta meni pel­käs­tään sa­lin re­mon­toi­mi­ses­sa, joka oli­kin odo­tet­tua suu­rem­pi urak­ka. Lat­ti­as­sa oli ai­na­kin vii­si­tois­ta ker­ros­ta ve­ne­lak­kaa, jota Jari ru­pe­si hi­o­maan ei­kä lat­tia ol­lut edes ta­sai­nen. Lo­pul­ta hän vii­meis­te­li sen puu­li­pe­äl­lä ja va­hal­la.

– Sei­nis­sä oli myr­kyn­vih­reä ta­pet­ti, jos­sa oli kul­ta­rois­kei­ta. Maa­la­sin sei­nät it­se val­mis­ta­mal­la­ni lii­tu­maa­lil­la, jo­hon tu­lee vain lii­tua, jä­nis­lii­maa, pig­ment­tiä ja vet­tä. Sain sei­niin juu­ri sen him­me­än ja vä­hän kalk­ki­mai­sen pin­nan, min­kä ha­lu­sin ei­kä se mak­sa­nut juu­ri mi­tään.

Jari kä­sit­te­li myös tum­man ka­ton, jo­ten pi­me­äs­tä sa­lis­ta tuli iha­nan va­loi­sa.

Keit­ti­ön vie­rei­sen huo­neen muo­vi­ma­ton al­la ol­lut puu­lat­tia sai myös val­koi­sen vä­rin, sa­moin si­ni­set sei­nät. Ylä­ker­ran huo­nei­den lat­ti­at ja ka­tot oli­vat la­kat­tua män­ty­pa­nee­lia. Ne­kin on hi­ot­tu ja maa­lat­tu val­koi­sik­si.

– Talo on­kin oi­ke­as­taan pa­lau­tet­tu al­ku­pe­räi­sem­pään asuun­sa kuin mitä se oli en­nen mei­tä.

Vierashuoneeseen paistaa kauniisti ilta-aurinko.

Ke­säi­sin ta­va­taan ys­tä­viä

Ja­ril­la ja Vil­lel­lä on Hel­sin­gis­sä pie­ni vuok­ra­yk­siö, mut­ta va­paa-ai­kan­sa he viet­tä­vät Ke­mi­ön­saa­rel­la.

– Mo­lem­mat tyk­kääm­me teh­dä kä­sil­läm­me jo­ta­kin. Se ei ole meis­tä ol­len­kaan stres­saa­vaa.

Ra­hal­la, joka vuo­des­sa me­nee ta­lon säh­köi­hin, polt­to­pui­hin ja kun­nos­tuk­seen pa­ris­kun­ta voi­si teh­dä Ja­rin mu­kaan pa­ri­kin ete­län­mat­kaa.

– Mut­ta mie­luum­min olem­me tääl­lä tal­vel­la­kin vii­kon­lop­pui­sin, ja tie­tys­ti ke­sät. Mi­nul­la­han on Kan­sal­lis­te­at­te­ris­ta kah­den kuu­kau­den loma.

Sil­loin on ai­kaa naut­tia myös ys­tä­vien seu­ras­ta. Paik­ka on niin iso, et­tä siel­lä voi yö­pyä pa­ri­kym­men­tä­kin hen­ki­löä.

Vie­lä riit­täi­si ra­ken­ta­mis­ta­kin, jos suun­nit­teil­la ole­vaan kas­vi­huo­nee­seen löy­tyi­si jos­ta­kin pur­ku­ta­los­ta van­ho­ja, pie­ni­ruu­tui­sia ik­ku­noi­ta.

Ville hoitaa laatikkoviljelmiä. Niiden takan näkyy ahkerassa käytössä oleva kesäkeittiö.