MIKÄ: Uu­dis­ra­ken­nus 60 m² + te­ras­si noin 70 m², van­ha mök­ki ja kak­si ait­taa, sau­na, au­to­tal­li ja va­ras­to. MIS­SÄ: Hau­ki­pu­taal­la. TÄÄL­LÄ VIET­TÄ­VÄT LO­MAAN­SA: An­ne­li ja Esa Kuok­ka­nen Hel­sin­gis­tä.

An­ne­li ja Esa Kuok­ka­nen is­tu­vat lem­pi­pai­kal­laan kak­kos­ko­tin­sa ran­ta­sau­nan te­ras­sil­la Hau­ki­pu­taal­la. Hen­to tuu­len­vi­re lii­kut­taa väl­keh­ti­vän ve­den pin­taa, ran­ta­kais­lik­ko ka­hi­see ja hö­mö­ti­ai­nen sir­kut­taa ran­ta­koi­vun ok­sal­la. Mai­se­ma on heil­le tut­tu­a­kin tu­tum­pi. Sau­nal­ta on seu­rat­tu au­rin­gon­las­ku­ja vuo­si­kym­me­net, sil­lä Esan van­hem­mat os­ti­vat pai­kan jo kol­me­kym­men­tä vuot­ta sit­ten.

– Ke­vääl­lä jäi­den su­la­mi­sen jäl­keen ran­nal­le saa­puu tut­tu jout­sen­pa­ris­kun­ta. Rus­ko­suo­hauk­ka kaar­te­lee tai­vaal­la. Hir­vet ja jä­nik­set seu­raa­vat pol­ku­jaan ih­mi­sis­tä vä­lit­tä­mät­tä. Ju­han­nuk­se­na au­rin­ko las­kee ho­ri­son­tin kes­kel­le me­reen, Esa Kuok­ka­nen ku­vai­lee.

Hau­ki­pu­taan paik­kaa voi kut­sua erä­maa­mö­kik­si. Ou­lun kes­kus­taan on kui­ten­kin vain 25 ki­lo­met­riä ja lä­hei­seen ky­lä­kes­kuk­seen pyö­räi­lee pa­ris­sa­kym­me­nes­sä mi­nuu­tis­sa. Hyvä si­jain­ti ja luon­to pu­hui­vat­kin puo­les­taan Kuok­kas­ten miet­ties­sä pai­kan lu­nas­ta­mis­ta pe­ri­kun­nal­ta seit­se­män vuot­ta sit­ten.

– Ra­ken­nuk­sia oli riit­tä­väs­ti. Oli van­ha hir­si­mök­ki, kak­si ait­taa po­jan ja tyt­tä­ren per­hei­tä var­ten, oli sau­na ja puu­va­ja. Sa­noin Esal­le, et­tä mei­dän on saa­ta­va tän­ne vain ny­ky­a­jan mu­ka­vuu­det, niin paik­ka on täy­del­li­nen, An­ne­li muis­te­lee.

Os­to­pää­tök­sen jäl­keen ryh­dyt­tiin in­nol­la suun­nit­te­le­maan pa­ran­nuk­sia. Aluk­si ton­til­la ole­vien ra­ken­nus­ten seu­rak­si kaa­vail­tiin huol­to­ra­ken­nus­ta, jo­hon asen­net­tai­siin ny­ky­a­jan mu­ka­vuu­det eli ve­si­joh­dot, vie­mä­rit ja suih­kut.

Seu­raa­vak­si suun­ni­tel­mas­ta ker­rot­tiin tu­tul­le ark­ki­teh­dil­le Ou­lus­sa. Ark­ki­teh­ti Pave Mik­ko­nen hyl­kä­si aja­tuk­sen. Huol­to­ra­ken­nuk­sen si­jas­ta ton­til­le ra­ken­net­tiin­kin uu­si tal­vi­a­sut­ta­va talo.

Pik­ku­rem­pas­ta vuo­sien pro­jek­tik­si

Uu­den ta­lon ra­ken­ta­mi­sen ohel­la yk­si­näis­ten pik­ku­mök­kien alue tii­vis­tet­tiin yh­te­näi­sem­mäk­si pi­ha­pii­rik­si. Mök­kien van­hat hir­si­pin­nat lau­doi­tet­tiin val­koi­sen uu­dis­ra­ken­nuk­sen ta­paan, mut­ta maa­lat­tiin tum­man­har­maik­si.

Van­han mö­kin vie­reen, ton­tin ta­ka­reu­naan pys­ty­tet­tiin sa­maan lin­jaan va­ras­to ja au­to­ka­tos, joi­ta yh­dis­tää yh­te­näi­nen kat­to­ra­ken­ne. Kuok­kas­ten val­ta­kun­taan kul­je­taan nyt van­han mö­kin ja va­ras­to­ra­ken­nuk­sen vä­lis­tä, nii­tä yh­dis­tä­vän ka­ton al­ta. Si­sään­tu­lo muis­tut­taa ta­lon­poi­kai­ses­ta pe­rin­tees­tä – sul­jet­tuun pi­ha­pii­riin kul­jet­tiin en­ti­sai­kaan sa­mal­la ta­val­la yh­tei­ses­ti ka­tet­tu­jen ait­to­jen vä­lis­tä.

Lo­puk­si ura­koi­tiin pi­ha­maa kun­toon, rai­vat­tiin mai­se­ma me­rel­le, ta­soi­tet­tiin, is­tu­tet­tiin nur­met, ke­rät­tiin sa­to­ja ki­viä is­tu­tus­ten ja käy­tä­vien vä­liin, pe­rus­tet­tiin kas­vi­maa.

Suun­ni­tel­tu pie­ni re­mont­ti kas­voi siis vuo­sien ura­kak­si, mut­ta se oli sel­ke­äs­ti vai­van väär­ti.

Ruo­kai­lua kes­kel­lä mai­se­maa

Uu­des­sa pää­ra­ken­nuk­ses­sa on vain noin 60 ne­li­ö­tä, mut­ta ti­laa jat­kaa hui­kea 70 ne­li­ön la­si­tet­tu te­ras­si. Nyt­kin An­ne­li kat­taa te­ras­sin pit­käl­le pöy­däl­le lou­nas­ta. Ik­ku­nan ta­ka­na ora­vat esit­te­le­vät kii­pei­ly­tai­to­jaan.

– Tääl­tä kat­sot­tu­na tun­tuu, et­tä ora­vat­kin kuu­lu­vat per­hee­seem­me, sil­lä ke­säl­lä elä­mä siir­tyy tän­ne te­ras­sil­le. Gril­lin vie­res­sä ole­va pöy­tä on het­kes­sä ka­tet­tu kah­del­le tai kah­del­le­kym­me­nel­le hen­gel­le, kun ys­tä­vät tai lap­set per­hei­neen tu­le­vat ky­lään. Suu­ri la­si­tet­tu te­ras­si oli ark­ki­teh­dil­tä ne­ron­lei­maus, An­ne­li kiit­te­lee suun­nit­te­li­jaa.

Oven paik­ka vaih­te­lee, sil­lä te­ras­sin lat­ti­as­ta kat­toon ylet­ty­vät ik­ku­nat liik­ku­vat si­vuil­le. Oi­kein kau­nii­na ja tyy­ne­nä päi­vä­nä te­ras­si muut­tuu­kin ha­lut­ta­es­sa tuos­sa tuo­ki­os­sa erään­lai­sek­si ul­koil­ma­ra­vin­to­lak­si.

– Pa­ras­ta kui­ten­kin on, et­tä sul­jet­tui­na la­sit suo­jaa­vat mei­tä. Ei tar­vit­se vä­lit­tää hyön­tei­sis­tä, ei ko­vis­ta tuu­lis­ta, ei paah­ta­vas­ta pais­tees­ta ei­kä rank­ka­sa­teis­ta. Sil­ti is­tum­me päi­väl­li­sel­lä kes­kel­lä mai­se­maa, pui­den ja me­ren ää­rel­lä, tyy­ty­väi­nen asu­kas miet­tii kak­kos­ko­tin­sa omi­nai­suuk­sia.

Me­rel­tä lä­hes­tyy uh­kaa­van si­ni­har­maa pil­vi­rin­ta­ma. Esa Kuok­ka­nen kan­taa met­sän puo­lel­ta park­ki­pai­kal­ta kaup­pa­kas­sit kui­vin ja­loin ta­lol­le. Pik­ku­sa­teis­ta ei tar­vit­se vä­lit­tää, kun pui­set käy­tä­vät joh­ta­vat ta­lol­ta ar­kea hel­pot­ta­en.

Si­säl­lä An­ne­li aset­te­lee os­tok­set kyl­mä­kaap­pei­hin ja kiit­tää uu­dis­ra­ken­nuk­sen toi­mi­vaa keit­ti­ö­tä. Val­ke­at kiil­tä­vät pin­nat, ros­te­ri­set ko­neet ja val­ke­al­la kuul­to­maa­la­tut lau­ta­lat­ti­at suo­ras­taan hoh­ta­vat ke­sän va­los­sa.

– Keit­ti­ös­säm­me on va­loi­saa myös tal­vel­la, An­ne­li sa­noo.

Sel­keä, mo­der­ni si­sus­tus oli An­ne­lin ma­kuun jo per­heen en­sim­mäi­ses­sä ko­dis­sa vuon­na 1970. Kak­kos­ko­din avo­keit­ti­ös­sä tiuk­kaa lin­jak­kuut­ta peh­men­tää ko­ris­teel­li­nen kynt­te­lik­kö mus­tan ruo­ka­pöy­dän pääl­lä.

– Os­tim­me ko­mis­tuk­sen Em­po­riu­mis­ta vuon­na 1998 sil­loi­seen ko­tiim­me Kruu­nun­haas­sa.

Le­poa tie­dos­sa ura­kan jäl­keen

Mat­ka ko­toa Hel­sin­gin kes­kus­tan vi­li­näs­tä syn­nyin­mail­le, jä­kä­lä­kan­kai­den ja hil­jais­ten har­ju­jen kes­kel­le py­säyt­tää. Kak­kos­ko­tiin mat­kus­te­taan myös ke­vät­tal­ven han­ki­ais­ten ai­kaan hiih­tä­mään. Usein ta­lol­le pii­pah­ta­vat tyt­tä­ren lap­set Ou­lus­ta ja poi­ka per­hei­neen ajaa maal­le lo­mai­le­maan Jy­väs­ky­läs­tä.

Esa ja An­ne­li myön­tä­vät, et­tä kak­kos­ko­ti mer­kit­see heil­le myös puur­ta­mis­ta. Omin voi­min on kun­nos­tet­tu van­hat mö­kit, ra­ken­net­tu pui­set te­ras­sit ja käy­tä­vät, pe­rus­tet­tu puu­tar­ha ja kas­vi­maa.

– Ke­säl­lä hoi­de­taan vil­je­lyk­siä, syk­syl­lä pai­nel­laan mar­jaan ja sie­nes­tä­mään. Ei­kä mi­kään maa­il­mas­sa mais­tu yh­tä ma­ke­al­ta kuin it­se kas­va­te­tut uu­det pe­ru­nat tuo­reen sa­vu­ka­lan kans­sa, An­ne­li huik­kaa kan­ta­es­saan te­ras­sin pöy­däl­le va­dil­li­sen kul­lan­kel­tai­si­na höy­ry­ä­viä pe­ru­noi­ta.

Esa vil­kai­see me­rel­le ja tuu­maa, et­tä seu­raa­va­na ke­sä­nä jää jo ai­kaa rak­kaal­le har­ras­tuk­sel­le­kin: his­to­ri­an­kir­joil­le.

Ate­ri­oi­des­saan pa­ris­kun­ta sum­maa yh­des­sä ko­et­tua urak­kaa. Työ­maa­ta on toki riit­tä­nyt, mut­ta häl­lä vä­liä. Lii­kun­ta ei ole kos­kaan pa­hit­teek­si, ja mis­tä­pä ih­mi­nen naut­ti­si yh­tä pal­jon kuin omien kät­ten­sä töis­tä!