Koti:

Por­voos­sa. Ta­lon van­hin osa on ra­ken­net­tu 1898 ja laa­jen­nus 2007. 6 h + k + khh + 2 kph + s, 200 m2.

Asuk­kaat:

Ee­va-Ma­ria Lid­man, Jyr­ki Fors­st­röm, Ali­sa, 4, ja aust­ra­li­an­pai­men­koi­ra El­la.

Olohuoneen seinät on maalattu. Vaaleanpunainen keinutuoli hankittiin, kun Alisa syntyi. Sohvat ovat Askon, pöytä Ikeasta ja matto Ellokselta. Englantilaistyyppiset laskosverhot Eeva-Maria on teettänyt. Ranskalainen kattokruunu on Fasetista. Ikkunen edustan vanhassa pikkupöydässä on tekijän lyijykynäsigneeraus. Vanha kaappi on Eeva-Marian suvusta ja kunnostettu.

Martti Järvi

Kun Ee­va-Ma­ria Lid­man saa­puu ko­ti­pi­haan­sa, tu­lee hyvä tun­ne. Kuis­ti ja muo­do­kas etuo­sa kut­su­vat as­tu­maan si­säl­le. Ta­lon vaa­lea väri is­tuu vih­re­ään mai­se­maan. Ik­ku­noi­den pääl­lä van­hat mum­mon­mö­kin ko­ris­teet ja edes­sä si­jait­se­va kuis­ti muis­tut­ta­vat sii­tä, et­tä sel­lai­nen talo on alun pe­rin ol­lut.

Mut­ta eh­kä hie­noin­ta on ra­ken­nuk­sen si­jain­ti.

– Vuon­na 1898 al­ku­pe­räi­sen ta­lon ra­ken­ta­jat tie­si­vät tar­kas­ti, mi­hin pi­tää ra­ken­taa. Sil­loin ei ra­ken­net­tu vää­ril­le pai­koil­le, Ee­va-Ma­ria ker­too.

Ton­til­le ei­vät tun­keu­du poh­joi­sen tuu­let. Se­kin mie­tit­tiin huo­lel­li­ses­ti ai­ka­na, kun ta­lois­sa ei ol­lut ny­kyi­sen kal­tai­sia eris­tei­tä. Au­rin­ko kier­tää päi­vän ai­ka­na ta­lon juu­ri oi­kein.

Näkymä aulasta pikkueteiseen. Hirsiseinä maalattiin valkoiseksi, koska sitä ei voitu jättää hirren höyläysjälkien vuoksi. Tumma Tulipa-tapetti on Boråstapeterin mallistosta. Puusaavi on Pohjanmaalta.

Martti Järvi

Portaikossa näkyvät alkuperäisen mökin hirsikehikon rajat. Talo oli aiemmin matalampi, vaikka mökissä oli alun pitäenkin yläkerta. Vanhat seinähirret on öljytty. Rappusen ovat Jyrkin rakentamat.

Martti Järvi

In­to­hi­mo kun­nos­taa talo

Sil­ti ta­lon sy­dän ja sie­lu pal­jas­tu­vat vas­ta si­säl­lä, jos­sa van­hat hir­ret ker­to­vat, mis­sä oli­vat al­ku­pe­räi­sen mö­kin ul­ko­sei­nät. Kun Ee­va-Ma­ria muut­ti ta­loon vuo­sia sit­ten, se oli lä­hes al­ku­pe­räi­ses­sä kun­nos­sa. Pin­ta­re­mont­tia oli teh­ty 1960–70-lu­vuil­la. Hir­si­sei­nä oli pei­tet­ty pah­vil­la ja ta­pe­teil­la.

– Mök­ki oli rujo. Mut­ta mi­nul­le kas­voi in­to­hi­mo ta­loon ja ha­lu­sin saa­da sen kun­toon. Pit­kään ja har­taas­ti olem­me tätä teh­neet­kin.

Mö­kis­sä oli lii­an vä­hän huo­nei­ta ja ti­laa ny­ky­ai­kai­seen asu­mi­seen. Sii­pi­rat­kai­sua ei ha­lut­tu, jo­ten talo pu­ret­tiin hir­si­ke­hik­koa lu­kuun ot­ta­mat­ta. Sit­ten sen eteen ja taak­se ra­ken­net­tiin uut­ta ti­laa. Ylä­ker­ras­ta teh­tiin kor­ke­am­pi kuin en­nen.

Lat­ti­at, säh­köt ja put­ket uu­sit­tiin. Ta­los­sa on maa­läm­pö. Muu­al­la ta­los­sa pait­si tu­pa­keit­ti­ös­sä on lat­ti­a­läm­mi­tys. Yleen­sä ei suo­si­tel­la pak­sua lank­kua ja lat­ti­a­läm­mi­tys­tä. Tääl­lä lank­ku­jen al­le asen­net­tiin joh­din­le­vy­jä, joi­den an­si­os­ta läm­pö tu­lee lank­ku­jen läpi.

Tupakeittiö edustaa vanhaa mummonmökkiä ja on talon sydän. Valkea kiitävä keittiö ostettiin Ikeasta. Musta riippuvalaisimet ovat Sokokselta. Alakerran lautalattia tehtiin remontin yhteydessä 2007. Pellavainen laskosverho päästää valon kauniisti läpi.

Martti Järvi

Mi­tään ei sääs­tel­lä

Ee­va-Ma­ria ajat­te­lee, et­tä kai­ken ko­to­na pi­tää ol­la käy­tän­nöl­lis­tä ja kes­tä­vää. Ta­va­rat elä­vät ar­jes­sa, ei­kä mi­tään sääs­tel­lä.

– Kai­ken ki­vi­jal­ka ovat van­hat ka­lus­teet, joi­ta jo esi-isät ovat käyt­tä­neet ja jot­ka kes­tä­vät mi­nun ja tyt­tä­re­ni­kin eli­ni­än.

Ko­tiin ei ole os­tet­tu uu­si­na mui­ta ka­lus­tei­ta kuin soh­va ja sän­ky. Muu­toin Ee­va-Ma­ria on si­sus­ta­nut löy­döil­lä, joi­ta on hän teh­nyt kier­rel­les­sään huu­to­kau­pois­sa ja huo­ne­ka­lu­kirp­pu­to­reil­la.

Pal­jon ka­lus­tei­ta Ee­va-Ma­ria on tuo­nut su­kun­sa ko­toa Vaa­san ku­pees­ta. Hän kun­nos­taa it­se­kin mie­lel­lään ka­lus­tei­ta, mut­ta olo­huo­neen van­haan kaap­piin hän ei us­kal­ta­nut kos­kea.

– Kaa­pis­sa oli kak­si tai kol­me maa­li­ker­ros­ta. Oli tur­koo­sia ja kirk­kaan­kel­tais­ta. Li­säk­si sii­nä oli van­ho­ja oot­rauk­sia, joi­ta toi­voin pe­las­tet­ta­van. Sen tee­tin am­mat­ti­lai­sel­la, hän ker­too.

Yläkerran makuuhuoneessa on 34 neliötä, ja se piti saada pienemmän tuntuiseksi. Jyrki osti vanhantavaran kaupassa Porvoossa viisi rujoa ovea ja teki niistä kauniin kaapiston. Sängynpääty on Kasvihuoneilmiöstä. Se on tehty Ranskassa ja käynyt Amerikassa. Kauppiaat ovat ostaneet sen Amerikasta ja tuoneet Suomeen. 1950-luvun Näckerös-tapetin ja vanhojen kalusteiden yhdistelmä on levollinen.

Martti Järvi

Mo­der­nia ja ro­mant­tis­ta

Ko­din tyy­li on var­ma, ja si­sus­tuk­ses­sa eri­lai­set tyy­lit kes­kus­te­le­vat kes­ke­nään. Van­ho­ja esi­nei­tä te­räs­tää Mid-Cen­tu­ry Mo­dern – 1950-lu­vun sel­keä de­sign. Mo­der­ni muo­vi­va­lai­sin koh­taa van­han poh­ja­lai­sen kaa­pin. Al­ku­kan­tai­nen hir­si­sei­nä ja rans­ka­lai­nen kris­tal­lik­ruu­nu ovat kiin­nos­ta­va pari.

– Kamp­pai­len ro­mant­ti­sen tyy­lin ja 50-lu­vun mo­der­nis­min vä­lil­lä, en­kä tie­dä, kum­mal­le puo­lel­le kal­lis­tun. Pi­dän 1950-lu­vun tyy­lis­tä, mut­ta jot­ta se ei oli­si tyl­sää, mi­nun täy­tyy ti­put­taa se­kaan jo­kin ro­mant­ti­nen yk­si­tyis­koh­ta, Ee­va-Ma­ria ker­too.

1950-luku kieh­too Ee­va-Ma­ri­aa, kos­ka ajan muo­toi­lu on täy­sin tätä päi­vää. Täs­sä ko­dis­sa ajan de­sign on osu­nut eri­tyi­ses­ti tuo­lei­hin ja ta­pet­tei­hin.

Ta­pet­te­ja on Ee­va-Ma­ri­an mie­les­tä vai­ke­aa va­li­ta, kos­ka niis­tä nä­kee vain pa­lo­ja. On han­ka­laa saa­da kä­si­tys sii­tä, mil­tä ne näyt­tä­vät isoi­na pin­toi­na. Hän saat­taa vat­voa ta­pet­te­ja jopa kuu­kau­sia.

– En va­lit­se sel­kei­tä ja plii­su­ja ta­pet­te­ja. Niis­sä pi­tää ol­la vah­vuut­ta. Mut­ta kyl­lä hi­tau­del­le­ni nau­res­kel­laan­kin, hän huo­maut­taa ja hy­myi­lee.

Alisan huoneessa on Josef Frankin Svensk Tennille suunnittelema Eldblomman-tapetti. Hän valitsi tapetin itse. Suomalaista käsityötä oleva kaappi on tori.fi:stä. Rautasänky on vanha, nuken sänky Smallstuffin tuotantoa.

Martti Järvi

Au­rin­gon­nou­su­ja ja täy­si­kui­ta

Ee­va-Ma­ria ker­too, et­tä hän kat­se­lee mie­lel­lään jut­tu­ja re­he­vis­tä ko­deis­ta. Omaan ko­tiin­sa hän ei sil­ti osaa ri­pus­taa vä­rik­käi­tä ret­ro­ver­ho­ja. Ta­lon mur­ret­tu, peh­meä vä­ris­kaa­la poh­jau­tuu har­maa­seen ja val­koi­seen. Jy­ke­vät hir­ret uh­ku­vat ai­toa tum­muut­taan.

– Kau­neus ym­pä­ril­lä ja koti ovat tär­kei­tä. Ja tä­män ni­me­no­mai­sen ta­lon si­sus­ta­mi­nen eri­tyi­ses­ti, hän sa­noo.

Ta­loa ym­pä­röi iso puu­tar­ha kuk­ki­neen, ome­na­pui­neen ja mar­ja­pen­sai­neen. Ee­va-Ma­ria sa­noo, et­tä maa­seu­dul­la ke­vät ja kesä ovat iha­nim­mat. Lu­mi­tal­vis­sa on oma tun­nel­man­sa, mut­ta nuh­jui­nen ros­puut­to ei vie­hä­tä.

Si­säl­lä Ee­va-Ma­ri­an lem­pi­paik­ka on kau­niin vaa­le­a­sä­vyi­nen ma­kuu­huo­ne, jon­ka ik­ku­nat avau­tu­vat ete­lään.

– Se on iha­naa! He­rään, kun au­rin­ko nou­see. Ja kun täy­si­kuu pais­taa, on mu­ka­vaa köl­lö­tel­lä sän­gys­sä kat­sel­len kuu­ta ja täh­ti­tai­vas­ta. Tääl­lä­hän ei ole ka­tu­va­lo­ja, vaan ai­van pi­me­ää.