Ke­sän läm­pö heh­kuu Kris­tii­nan­kau­pun­gin ka­peil­la ka­duil­la. Pie­nes­sä pi­has­sa val­ta­vien vaah­te­roi­den al­la on mu­ka­van var­joisaa.

Pa­rin kort­te­lin pääs­sä raa­ti­huo­neen kel­lo lyö il­lan­suun ta­sa­tun­nit ja au­rin­ko pai­nuu ul­ko­ra­ken­nuk­sen taak­se. Ase­ma­kaa­val­la suo­jel­lun van­han­kau­pun­gin hil­jai­suus hel­lii miel­tä.

Ma­rit Hä­mä­läi­sen pi­has­sa le­väh­dys­pai­kan voi va­li­ta mo­nes­ta koh­taa kel­lon tai sää­ti­lan mu­kaan. Ul­ko­ra­ken­nuk­sen edus­tal­la on iso puu­tar­ha­ryh­mä, jos­sa ko­koon­nu­taan ys­tä­vä­jou­kon kans­sa. Aa­mu­kah­vit­te­luun on oma paik­kan­sa, sa­moin il­lan het­kiin.

Keltaiset päivänliljat hehkuvat talon edessä alkukesällä. Saniaisen pistokkaan Marit sai äidiltään.

HEIKKI RAUTIO

Ta­los­ta löy­tyi kuva vii­me vuo­si­sa­dan nai­sis­ta pi­hal­la

– Kun teim­me pi­haa, mit­tai­lim­me ai­na vä­lil­lä mi­ten au­rin­ko kul­kee: mi­hin osuu var­joa kuu­mim­pa­na het­ke­nä ja mis­sä on au­rin­koa ja tuu­len­suo­jaa. Pai­kat pöy­dil­le, pen­keil­le ja tuo­leil­le jär­jes­tet­tiin sen mu­kaan, Ma­rit ker­too.

Täl­lä pi­hal­la on vie­tet­ty ai­kaa jo sata vuot­ta sit­ten. Ta­los­ta löy­tyi kuva, jos­sa pi­ha­pii­ris­sä on nai­sia pit­kis­sä ha­meis­saan.

Etualalla punapäivänkakkara, taustalla jättilaukka.

HEIKKI RAUTIO

Ta­lop­ro­jek­ti toi mu­ka­naan ry­teik­köi­sen puu­tar­han

Ma­rit os­ti kak­si­ker­rok­si­sen ta­lon kak­sos­si­sa­ren­sa Mer­jan kans­sa pa­ri­kym­men­tä vuot­ta sit­ten. Val­koi­nen talo on va­jaan kort­te­lin pääs­sä Kaup­pa­to­ril­ta.

Edel­li­nen omis­ta­ja oli aloit­ta­nut ta­lon si­säl­lä pur­ku­töi­tä, mut­ta piha oli täy­sin rai­vaa­mat­ta.

– Em­me kiin­nit­tä­neet pi­haan kum­mem­min huo­mi­o­ta, kun ryh­dyim­me in­nol­la te­ke­mään si­sä­re­mont­tia. Puu­tar­ha oli täyn­nä val­ta­via pui­ta ja ri­suk­koa.

Pi­has­ta tuli sis­kok­sil­le lo­pul­ta hen­ki­rei­kä, jon­ne he pa­ke­ni­vat ren­tou­tu­maan, kun ura­koin­ti hir­si­ta­lon kans­sa al­koi uu­vut­taa.

Ulkorakennuksen vieressä kasvaa jalosyreeni Moskovan kaunotar.

HEIKKI RAUTIO

Puut kas­va­vat äl­lis­tyt­tä­vää vauh­tia

Puis­ta kaa­det­tiin suu­rin osa pois ja ry­teik­köä rai­vat­tiin. Kol­me vaah­te­raa ja yk­si koi­vu sai­vat jää­dä.

– Yk­si vaah­te­rois­ta ja iso riip­pa­koi­vu on sen­kin jäl­keen jou­dut­tu kaa­ta­maan. Nyt mie­ti­tään, pi­tää­kö vie­lä toi­nen isois­ta vaah­te­rois­ta kaa­taa. Ne kas­va­vat niin hur­jaa vauh­tia. Toi­saal­ta puut ime­vät niin pal­jon vet­tä, et­tä piha py­syy kui­va­na.

Talo puu­tar­hoi­neen on jää­nyt yhä enem­män ym­pä­ri­vuo­ti­ses­ti Kris­tii­nan­kau­pun­gis­sa asu­van Ma­ri­tin hoi­toon. Mer­ja asuu Pie­tar­saa­res­sa ja käy lo­mil­laan van­has­sa ko­ti­kau­pun­gis­saan.

Suojellun ulkorakennuksen seinustalla kasvavan kiinanlaikkuköynnöksen lehdet ovat ensin valkoisia ja muuttuvat myöhemmin kesällä liilanpunaisiksi.

HEIKKI RAUTIO

Koi­vuun no­jan­nut ul­ko­ra­ken­nus oli kel­lah­taa nu­rin

Si­sa­rus­ten kä­sis­sä koko piha sai pik­ku­hil­jaa uu­den il­meen. Puu­tar­hu­rei­den ote on säi­ly­nyt ren­to­na.

Ma­rit is­tut­ti ome­na­puun heti en­sim­mäi­se­nä ke­sä­nä. Muu­ta­man vuo­den ku­lut­tua kes­kel­le pi­haa tuli ko­ris­te­o­me­na­puu, joka kuk­kii vaa­le­an­pu­nai­se­na al­ku­ke­säl­lä.

Kun iso koi­vu kaa­det­tiin, suo­jel­tu ul­ko­ra­ken­nus pi­han pe­räl­lä al­koi kal­lis­tua. Se oli no­jan­nut koi­vuun ja alim­mat hir­ret oli­vat peh­men­neet. Ei aut­ta­nut kuin ryh­tyä kun­nos­ta­maan ul­ko­ra­ken­nus­ta.

– Saim­me ha­kea lä­hel­lä pu­re­tus­ta ta­los­ta so­pi­via hir­siä. En­sin ajat­te­lim­me teh­dä va­ras­ton, mut­ta kun vii­si­kymp­pi­sem­me lä­hes­tyi­vät, hok­sa­sim­me, et­tä sii­tä saa juu­ri so­pi­van juh­la­ti­lan.

Nyt ul­ko­ra­ken­nus toi­mii viih­tyi­sä­nä ke­sä­huo­nee­na ja sa­de­sääl­lä puu­tar­han jat­kee­na.

Marit juo aamukahvit aina sinisen pikkupöydän ääressä ja lueskelee samalla lehtiä. Siitä näkee kadulle ja voi huikata huomenet ohi kulkeville tutuille.

HEIKKI RAUTIO

Maan­pin­nan al­la oli pii­los­sa tai­dok­kaas­ti la­dot­tu his­to­ri­al­li­nen ki­veys

Kun pi­ha­maa­ta kai­vet­tiin, maa­ker­rok­sen al­ta, liki puo­len met­rin sy­vyy­des­tä pal­jas­tui kum­man pal­jon ki­viä. Lo­pul­ta esiin tuli kais­ta­le van­haa ki­veys­tä. Joku van­han­kau­pun­gin tun­ti­ja vink­ka­si, et­tä koko piha on ki­vet­ty.

Ai­na kun oli lup­po­ai­kaa, si­sa­ret kai­voi­vat ki­veys­tä esiin la­pi­ol­la ja siis­ti­vät sitä ka­tu­har­jal­la. Lo­pul­ta ki­veyk­sen pin­nan puh­dis­ta­mi­nen vei vii­si vuot­ta.

– Se oli sen ar­vois­ta. Ki­veys on yhä hie­no.

Vas­taa­va ki­veys lie­nee ol­lut useis­sa puu­kau­pun­gin pi­hois­sa. Ul­ko­ra­ken­nuk­sis­sa pi­det­tiin leh­miä ja pi­hat oli­vat yh­tä mu­ta­vel­liä, jos ei pi­haa ki­vet­ty.

Vanha kiveys ja piha ruukkuineen tuovat mieleen italialaisen pihapiirin. Kivien ladonta on tehty samaan tapaan kuin eteläisessä Euroopassa.

HEIKKI RAUTIO

Van­han her­ran vih­je aut­toi löy­tä­mään vuo­si­lu­vun

Kun ki­veys­tä otet­tiin esiin, sen ne­ro­kas sa­la­o­ji­tuk­sen muo­dos­ta­va ra­ken­ne­kin sel­vi­si.

– Ka­ve­ri­ni tie­si, et­tä Ita­li­as­sa pi­ha­ki­veyk­set ra­ken­ne­taan juu­ri vas­taa­val­la ta­val­la. En­sin lai­te­taan iso­ja ki­viä vaa­ka­ta­soon, sit­ten hiek­kaa ja toi­nen ker­ros ki­viä, mut­ta ne on la­dot­tu pys­tyyn, jo­ten ne näyt­tä­vät pik­ku­ki­vil­tä mut­ta py­sy­vät hy­vin pai­koil­laan. Sa­de­ve­si pää­see imey­ty­mään maa­han ki­vien vä­lis­tä ja alim­pien ker­ros­ten läpi.

Erää­nä ke­sä­päi­vä­nä van­hem­pi her­ra tuli sis­kos­ten por­tis­ta si­sään ja ky­syi, tie­tä­vät­kö he, et­tä ki­veyk­ses­sä on vuo­si­lu­ku.

Lo­pul­ta tärp­pä­si. Har­mai­den ki­vien kes­kel­le oli pu­nai­sil­la ki­vil­lä la­dot­tu 1836. Nu­me­rot nä­ky­vät kun­nol­la vas­ta kun ki­vet kas­te­lee.

– Se voi ol­la ki­veyk­sen ra­ken­nus­vuo­si, mut­ta talo saat­taa ol­la van­hem­pi­kin. Ai­na­kin ul­ko­ra­ken­nus on tie­to­jem­me mu­kaan 1700-lu­vul­ta.

Marit saa nauttia auringosta talon edessä iltapäivästä auringonlaskuun asti.

HEIKKI RAUTIO

Ki­veyk­sen jäl­keen oli kuk­ka­penk­kien vuo­ro

Pie­nes­sä pi­has­sa ei teh­ty suu­ria puu­tar­ha­suun­ni­tel­mia. Ko­ko­nai­suus on syn­ty­nyt kas­vi ker­ral­laan. Ko­kei­le­mal­la on löy­det­ty pi­haan so­pi­vat la­jik­keet.

Kuk­ka­penk­ke­jä teh­tiin vas­ta kun ki­veys oli lä­hes val­mis. Pi­o­ne­ja on pal­jon, sa­moin mal­vo­ja, ukon­hat­tua ja ri­ta­rin­kan­nus­ta.

– Olen suo­si­nut van­han pi­han kas­ve­ja sekä sel­lai­sia, jot­ka hou­kut­te­le­vat me­hi­läi­siä ja per­ho­sia. Esi­mer­kik­si mir­rin­mint­tu on pör­ri­äis­ten ra­kas­ta­ma kas­vi.

Kuk­kia, hei­niä, he­ruk­kaa ja hul­lu­na le­vi­ä­vä kel­lo­kas­vi

Pi­han ke­ve­äs­sä ke­sä­tuu­les­sa kei­nah­te­lee eri­lai­sia lei­mu­ja, sa­ni­ai­sia ja hei­niä. Poi­mu­leh­ti saa le­vi­tä ja tuo­da veh­reyt­tä puu­tar­ha­pöy­tien ke­sä­kuk­ka­kimp­pui­hin.

Pi­has­sa on myös muu­ta­mia hyö­ty­kas­ve­ja, mus­tik­kaa, puna- ja mus­ta­he­ruk­ka­pen­saat sekä yrt­te­jä. Pie­ni nur­mik­ko tuli koh­taan, jos­ta ki­veys puut­tui, eh­kä van­han kas­vi­maan pai­kal­le.

Kos­ka piha on pie­ni, Ma­rit va­roo rik­ka­kas­ve­ja ja os­taa pe­ren­no­jen tai­met mie­lui­ten tai­mis­tos­ta.

– Ereh­dyin tuo­maan tän­ne yh­den kel­lo­kas­vin. Sitä on kit­ket­tä­vä al­ku­ke­säs­tä ai­van hul­lu­na, jot­ta se ei vil­liin­ny täy­sin.

Tyylikkään kiveyksen esiin saaminen vei viisi vuotta, mutta se palkitsee nyt joka päivä.

HEIKKI RAUTIO

Puu­tar­han por­tit avau­tu­vat ylei­söl­le ja kah­vi­a­kin saa

Puu­tar­han pöy­tä­ryh­mät ja le­po­tuo­lit pal­ve­le­vat myös ke­sän pi­ha­ta­pah­tu­mia. Kris­tii­nan­kau­pun­gis­sa ava­taan van­ho­ja pi­ho­ja ja ta­lo­ja ylei­söl­le sekä ke­säl­lä et­tä tal­vel­la.

Ma­rit ja Mer­ja ovat ol­leet mu­ka­na ke­sä­kuun Avoi­met Por­tit -ta­pah­tu­mas­sa ihan alus­ta saak­ka, kym­men­kun­ta vuot­ta. Jou­lu­kuun Me­ri­kau­pun­gin jou­lu­ko­dit -ta­pah­tu­mas­sa he tar­jo­a­vat pi­hal­la glö­giä ja pi­pa­rei­ta.

– Sil­loin on sa­tu­mai­nen tun­nel­ma. Tru­ba­duu­ri kier­tää lau­la­mas­sa jou­lu­lau­lu­ja.

Pa­ras­ta ta­pah­tu­mis­sa on saa­da ju­tel­la van­haa kau­pun­kia kier­tä­vien vie­rai­den kans­sa.

– Nyt olem­me mui­den kau­pun­ki­lais­ten kans­sa pi­tä­neet pi­hois­sa pop-up-kah­vi­loi­ta myös ke­säil­tai­sin ja vii­kon­lop­pui­sin, kun ko­ti­maan mat­kai­li­joi­ta on ol­lut niin pal­jon liik­keel­lä. Minä teen lo­hi­lei­piä ja rah­ka­kak­kua. Mer­jan sit­ruu­na­mu­ta­kak­ku on kaik­kien suo­sik­ki.

Värikäs niittykukkakimppu koristaa yhtä pöytäryhmää, toisen ilona on pelargonia.

HEIKKI RAUTIO