MIKÄ: Vuon­na 1926 ra­ken­net­tu nel­jän per­heen puu­ta­lo, 4 h + k, 100 m2 MIS­SÄ: Tam­pe­reel­la TÄÄL­LÄ ASUU: Elä­ke­läis­pa­ris­kun­ta, jon­ka lap­set ovat muut­ta­neet omil­leen

Myös rappukäytävä koristellaan jouluksi. Vanha koristeköynnös on ollut käytössä jo kolme vuosikymmentä. Oven vieressä oleva kiulu on kirppislöytö. Yläikkunat antava luonnonvaloa kylpyhuoneisiin.

Täs­sä ta­los­sa on hyvä hen­ki. Sen ais­tii heti, kun as­tuu si­sään keit­ti­ön ra­pus­ta.  Ta­lon hil­li­tyn har­maa ul­ko­kuo­ri kät­kee si­sään­sä iloi­sia ih­mi­siä, joi­den ko­dis­sa saa per­soo­nal­li­suus ja elet­ty elä­mä nä­kyä. Keit­tiö on ta­pe­toi­tu orans­sil­la Ken on kiu­ruis­ta kau­nein -ta­pe­til­la. Pa­nee­lit ovat ko­ral­lin­sä­vyi­set ja keit­ti­ön­kaa­pis­tot vä­li­me­ren tur­koo­sit.

Olohuoneeseen tulvii luonnonvaloa kahdesta isosta ikkunasta. Kalustus on kerätty pääosin sukulaisilta perityistä kalusteista. Ikkunan alla on kokoon taittuva 14 hengen ruokapöytä. Se on tehty 1700-luvun mallin mukaan Ruotsin museoviraston luvalla. Puuhevosen on saanut perheen nyt jo aikuinen poika 3-vuotislahjaksi.

– Haa­vei­lin keit­ti­ö­re­mon­tis­ta ja hil­li­tyn har­mais­ta kaa­pi­no­vis­ta. On­nek­si Ike­an ovien mi­toi­tus ei so­pi­nut van­haan keit­ti­ööm­me. Kaik­kien kau­huk­si pää­tin teh­dä mitä oi­ke­as­ti ha­lu­sin – ei mi­tään haa­le­an har­maa­ta, vaan räis­ky­viä ja läm­pi­miä vä­re­jä tuo­maan pi­ris­tys­tä pi­me­ään vuo­de­nai­kaan. Tur­koo­sit kaa­pin- ovet oli­vat kai­ken läh­tö­koh­ta. Ru­pe­sin miet­ti­mään nii­hin so­pi­vaa ta­pet­tia ja pa­nee­lia. Suu­rin koh­te­li­ai­suus keit­ti­ös­tä­ni on 6-vuo­ti­aan su­ku­lais­po­jan kom­ment­ti ”on­pa tääl­lä hie­no­ja vä­re­jä”, per­heen äi­ti ker­too.

Kaksikerroksinen puutalo on neljän perheen koti. Vanhan syreenin oksille on ripustettu kirpputorilta löytyneitä lyhtyjä.

Koti pur­ku-uhan al­la

Talo on ra­ken­net­tu vuon­na 1926 ja sen hir­ret on siir­ret­ty ai­koi­naan Te­ri­jo­el­ta. Ta­los­sa on nel­jä ident­tis­tä noin 100 ne­li­ön asun­toa. Ai­kai­sem­min 1950–60-lu­vuil­la jo­kai­ses­sa asun­nos­sa oli li­säk­si pari ali­vuok­ra­lais­ta.

Vierashuoneesta avautuvat pariovet olohuoneeseen. Kaunis kaakeliuuni on alkuperäinen. Pukeutumissermi on perheen isän isoäidin peruja. Nojatuoli on aikoinaan hankittu Askosta ja kukkatyyny on löytö kirpparilta. Kierrätyslyhty on Indiskasta.

– Asuim­me alun pe­rin Tam­pe­reel­la ki­vas­sa ker­ros­ta­lo­kak­si­os­sa. Kun toi­nen lap­sem­me syn­tyi, asun­to kävi aut­ta­mat­to­mas­ti lii­an ah­taak­si. Tut­tu kiin­teis­tön­vä­lit­tä­jä vink­ka­si meil­le myyn­tiin tul­lees­ta puu­ta­lo­a­sun­nos­ta. Ai­noa mut­ta oli, et­tä talo oli kau­pun­gin vuok­ra­ton­til­la ja vuok­ra­so­pi­muk­sen jat­ko oli vah­vis­ta­mat­ta. Pie­ne­nä ris­ki­nä oli van­han ta­lon pur­ka­mi­nen uu­den ker­ros­ta­lon tiel­tä. Me­nim­me kui­ten­kin kat­so­maan ja ihas­tuim­me heti ta­loon ja sen pi­ha­pii­rin. Ta­loa vas­ta­pää­tä oli vie­lä las­ten leik­ki­puis­to, jo­ten paik­ka oli meil­le täy­del­li­nen.

Hallin klaffipiironki on 1800-luvulta. Se on kauppias Taavetti Sundgrenin peruja ja kulkenut perintönä suvussa. Laatikollinen lahjoja odottaa pääsyä kuusen alle. Persialaismatto on aikoinaan ostettu Askon loppuunmyynnistä. Olohuoneen kaarioviaukko on piirretty alkuperäisiin piirustuksiin vuonna 1926.

Ris­ki­not­to kan­nat­ti, sil­lä ny­ky­ään Pyy­ni­kin puu­ta­lot on suo­jel­tu Mu­se­o­vi­ras­ton mää­räyk­sel­lä, ei­kä nii­den ul­ko­nä­köä saa muut­taa.

– Vie­lä 1960–70-lu­vul­la nämä Pyy­ni­kin­rin­teen ta­lot oli tar­koi­tus pur­kaa ja ra­ken­taa ti­lal­le ne­li­ker­rok­si­sia ele­ment­ti­ta­lo­ja.

Keinutuoli on perheen äidin lapsuudenkodista 1950-luvulta. Oven edessä pieni silkkimatto. Renginkappi ja peili on ostettu antiikkiliikkeestä. Puutuoli on isän isoäidin kotoa 1920–30-luvulta.

On­nek­si lä­hi­ö­ra­ken­ta­mi­nen Her­van­nas­sa oli tär­ke­äm­pää ja Pyy­nik­ki sääs­tyi. Alu­een kult­tuu­ri­his­to­ri­al­li­nen ar­vo ym­mär­ret­tiin ja nyt alu­eel­la on suo­je­lu­kaa­vaa.

Joulukoristeita eri vuosikymmeniltä. Perheen tytär on tehnyt harso-enkelin aikoinaan päiväkodissa.

Kau­ko­nä­köi­nen tim­pu­ri

Asun­to oli os­tet­ta­es­sa hy­väs­sä kun­nos­sa, jo­ten mi­tään mas­sii­vis­ta re­mont­tia siel­lä ei jou­dut­tu te­ke­mään.

– Ava­sim­me kak­si kiin­ni­pan­tua al­ku­pe­räi­sis­sä pii­rus­tuk­sis­sa nä­ky­nyt­tä ovi­auk­koa ja pois­tim­me yh­den jäl­keen­päin ra­ken­ne­tun vä­li­sei­nän suu­rem­mas­ta ma­kuu­huo­nees­ta. Ovi­auk­ko­ja ava­tes­sam­me löy­sim­me ilok­sem­me al­ku­pe­räi­set ovet he­loi­neen sei­nien si­säl­tä. Kau­ko­nä­köi­nen tim­pu­ri oli vie­lä kir­joit­ta­nut vies­tin, jos­sa luki kuka oli teh­nyt ja mil­loin sei­nät oli lai­tet­tu um­peen. Kun ovi­au­kot oli saa­tu al­ku­pe­räi­sil­le pai­koil­leen ja vä­li­sei­nä pu­ret­tua, luon­non­va­lo suo­ras­taan tul­vi pää­ty­huo­neis­toon kol­mel­ta suun­nal­ta.

Äiti on suunnitellut keittiön hehkuvan värimaailman. Pöytä ja tuolit ovat äidin lapsuuden kodista. Ikkunalla kasvaa luostarinkello eli vaahtera-aulio. Se kukkii suuria vaaleanpunaisia kukkia.

Jo­kai­ses­sa huo­nees­sa oli ol­lut kak­luu­ni, jois­ta on jäl­jel­lä vain yk­si. Muis­sa asun­nois­sa on use­am­pia. Vie­ras­huo­neen lat­ti­aa peit­ti ko­ko­lat­ti­a­mat­to, joka pois­tet­tiin heti muu­ton yh­tey-des­sä. Sen al­ta pal­jas­tui al­ku­pe­räi­nen lau­ta­lat­tia. Vie­ras­huo­neen ja olo­huo­neen pa­ri­o­vet ovat van­hat ul­ko-ovet. Oli­si ol­lut sää­li vie­dä ne kaa­to­pai­kal­le, kun ul­ko-ovet uu­sit­tiin.

– Kek­sin mi­ta­ta vie­ras­huo­neen ja olo­huo­neen vä­li­sen ovi­au­kon ja ovet oli­vat tis­mal­leen oi­ke­an ko­koi­set sii­hen. Pi­dän kau­niis­ta van­hois­ta esi­neis­tä.   Ai­koi­na­ni  olen kier­tä­nyt  pal­jon kirp­pu­to­re­ja ja huu­to­kaup­po­ja. Tyk­kään sii­tä, et­tä esi­neil­lä on his­to­ri­an­sa ja ta­ri­na ker­rot­ta­va­naan. Mie­les­tä­ni ko­din pi­tää ol­la oman­nä­köi­nen, ei­kä seu­ra­ta or­jal­li­ses­ti muo­ti­vil­li­tyk­siä. Ha­lu­an rik­koa täy­del­li­syy­den, kos­ka se on tyl­sää. Niin ih­mi­sis­sä kuin esi­neis­sä­kin täy­tyy ol­la joku asia, joka he­rät­tää mie­len­kiin­non. Koti edus­taa mi­nul­le py­sy­vyyt­tä ja tur­vaa maa­il­man­me­nos­sa.

Äiti maalasi 1980-luvun keittiön kaappien ovet välimerenturkoosilla. Lattialla on ruudullinen muovimatto. Kaapin päällä on entisen kesäpaikan eli Kukkolan katolla ollut kukko. Vanha tarjotin on löytö kirpputorilta.

Jou­lu per­heen kans­sa

Aa­to­naat­to­na ha­e­taan kuu­si Pyy­ni­kin­to­ril­ta. Vaa­ti­muk­se­na on, et­tä sen pi­tää ylet­tyä kat­toon saak­ka. Kuu­si si­joi­te­taan kes­kel­le asun­toa, jos­ta se nä­kyy lä­hes joka huo­nee­seen. Nor­maa­lis­ti kuu­sen pai­kal­la on ko­koon tait­tu­va nel­jän­tois­ta hen­gen ruo­ka­pöy­tä, joka kas­vaa seu­ru­een mu­kaan.  Nyt se on tai­tel­tu ka­saan ik­ku­nan al­le.

– Os­tin sen eläk­keel­le­jää­mis­lah­jak­si it­sel­le­ni pai­kal­li­ses­ta si­sus­tus­liik­kees­tä. Pöy­tä on ruot­sa­lai­sen Move Möb­ler & Bo­ha­gin 1700-lu­vun mal­lin mu­kaan val­mis­ta­ma pöy­tä. Poh­jas­sa on Ruot­sin Mu­se­o­vi­ras­ton tar­kas­tus­lei­ma.

Museoviraston suojeleman talon julkisivua ei saa muuttaa. Porraskäytävää koristaa kaunis kaari-ikkuna.

Kuu­si ko­ris­tel­laan aa­to­naat­to­na ja sil­loin sau­no­taan ta­lo­yh­ti­ön sau­nas­sa. Aat­to­na oh­jel­mis­toon kuu­luu myös kat­soa te­le­vi­si­os­ta klas­sik­ko­piir­ret­ty Lu­miuk­ko ja Tu­run jou­lu­rau­han­ju­lis­tus.

– Ai­koi­naan Tu­rus­sa asu­es­sam­me kä­vim­me ai­na pai­kan pääl­lä. Jou­lu­puu­ron jäl­keen käym­me hu­li­vi­li-iso­äi­ti­ni hau­dal­la vie­mäs­sä kynt­ti­län. Sen jäl­keen aloi­tam­me­kin jou­lu­päi­väl­li­sen val­mis­te­lun. Ai­kui­set lap­sem­me tu­le­vat ai­na jou­lu­aa­tok­si luok­sem­me. Il­ta ku­luu syö­des­sä ja ju­tel­les­sa. Lo­puk­si ja­e­taan lah­jat.