Ateljeen päätyseinällä on keramiikkalaatoille kuvattuna yhden ihmisen tarina eli Heljän äidin elämän tärkeät vaiheet. Kertomus on Heljän viidennestä kirjasta eli Korkealla päällä pilvien puutarha sininen. Pöydällä on Heljän runsasta pääsiäistunnelmaa.

Vuon­na 2002 ke­ra­miik­ka­tai­tei­li­ja Hel­jä Liuk­ko-Sundst­röm tuli elä­kei­kään, mut­ta ajat­te­li, et­tä ei kos­kaan ha­lua jää­dä eläk­keel­le. Sil­loin syn­tyi aja­tus atel­jees­ta, joka oli ol­lut Hel­jän ja hä­nen ys­tä­vän­sä, tai­tei­li­ja Ol­li Va­san pit­kä­ai­kai­nen unel­ma. Ol­li ja Hel­jä ovat tu­tus­tu­neet jo opis­ke­lu­vuo­si­naan.

– Olem­me Ol­lin kans­sa tai­tei­li­joi­na sa­man­lai­sia. Pu­huim­me ai­na, et­tä teem­me vie­lä yh­tei­sen atel­jeen, kun van­he­nem­me. Ha­lu­sin jo­tain py­sy­vää, Hel­jä ker­too.

Nyt Hel­jä ja Ol­li te­ke­vät yh­des­sä töi­tä Hump­pi­las­sa. Al­ku­vii­kot Hel­jä on Ara­bi­an työ­ti­las­saan ja tors­tais­ta sun­nun­tai­hin tääl­lä.

Heljän kanssa muutaman vuoden samaan aikaan Arabian taideosastolla työskennelleen Liisa Hallamaan jalallisessa maljakossa on kaunis syvänsininen väri. Vieressä Gunvor Olin-Grönqvistin maalaamia uniikkeja munia ja Olli Vasan Kanatarha-lintu.

Valkoisen keittiön katseenvangitsija on Heljän maalama teos kaappien välitilassa. Avohyllyllä on Heljän värikkäitä astioita. Oikealla työn alla oleva, uusimpaan tuotesarjaan kuuluva Perhe-elämää-pannumyssy.

Tut­tu seu­tu

Hel­jäl­lä ja hä­nen puo­li­sol­laan Kau­kol­la oli jo ke­sä­paik­ka Hump­pi­las­sa. Kun Kau­kon isä kuo­li 1970-lu­vul­la, he lu­nas­ti­vat pe­ri­kun­nal­ta su­vun van­han hir­si­run­koi­sen ta­lon Hump­pi­lan Myl­lyn­kul­mal­ta. Veh­maas­sa maa­lais­mai­se­mas­sa per­he viet­ti usein vii­kon­lop­pu­ja ja lo­mia.

Hel­jä oli­si ha­lun­nut ra­ken­taa atel­jeen Koi­jo­en var­teen pa­don luok­se, mut­ta osa ky­lä­läi­sis­tä vas­tus­ti suun­ni­tel­maa.

– Ajat­te­lin, et­ten ra­ken­na sin­ne, jos yk­si­kin ih­mi­nen on sitä vas­taan. Sil­loin asi­aa ei ole tar­koi­tet­tu niin.

Tuuli-astiaston keraamisen Lätäkkö-tabletin päällä on uniikkeja kultavärillä maalattuja pääsiäismunia.

Ateljeessa on paljon hellyttäviä hahmoja. Tämän kettu ja jänis -asetelman Heljä nimesi hetkessä: Me nojaillaan!

Kar­ta­non hen­keä

So­pi­va paik­ka atel­jeel­le löy­tyi Tur­ku–Tam­pe­re-tien var­res­ta pel­lon reu­nas­ta ton­til­ta, jon­ka Kau­kon isä oli os­ta­nut jo 1950-lu­vul­la.

Lii­ken­teel­li­ses­ti hy­väl­le pai­kal­le nou­se­vaa ra­ken­nus­ta suun­nit­te­le­maan Hel­jä pyy­si ys­tä­vän­sä Ol­lin, joka on ke­ra­miik­ka­tai­tei­li­ja, si­sus­tu­sark­ki­teh­ti ja ku­va­tai­de­o­pet­ta­ja. Oman työn­sä kaut­ta Ol­li tie­si, mitä työ- ja atel­jee­ti­loil­ta vaa­di­taan, ti­laa ja va­loa.

Ol­lin piir­tä­mis­tä lu­kui­sis­ta luon­nok­sis­ta mo­lem­pia kieh­toi sama eh­do­tus. Hel­jä on syn­ty­nyt Ir­ja­lan ta­los­sa Veh­maal­la. Lap­suu­den­ko­ti oli kar­ta­no­mai­nen ra­ken­nus, jos­sa oli kor­ke­at huo­neet ja ti­laa hen­git­tää.

– Sa­man­lais­ta ti­lan tun­tua ha­lu­sin tä­hän Ol­lin suun­nit­te­le­maan ra­ken­nuk­seen.

Jänisaiheet ovat kulkeneet Heljän matkassa jo pitkään. Muutama vuosi sitten maalatun Piilossa-taulun edessä on valkoisia helmililjoja lammasruukussa. Takana näkyy Heljän akryylimaalaus.

Heljän Arabialle suunnitteleman Tuuli-astiaston tummansinisen Lätäkkö-tabletin päällä on erilaisia jänisaiheisia mukeja. Musta kana välitilan laatassa liittyy Peijaksen sairaalan aulassa sijaitsevaan teokseen.

Elä­mää jä­nis­ten kans­sa

Hel­jän atel­jees­sa on kuin ikui­nen pää­si­äi­nen. Hä­nen jä­nis­te­ok­sis­taan ja -mu­keis­taan on tul­lut tun­net­tu­ja ja mo­nen ke­räi­li­jän in­to­hi­mo.

Elä­mä jä­nis­ten kans­sa al­koi osit­tain sat­tu­mal­ta. Hel­jä kir­joit­ti 1980-lu­vun alus­sa Jä­nik­sen­poi­ka-kir­jan, jon­ka jäl­keen jä­nik­set il­mes­tyi­vät hä­nen te­ok­siin­sa ja mu­kei­hin­sa. Sym­paat­tis­ta niis­sä on, et­tä jä­nik­set te­ke­vät sa­mo­ja asi­oi­ta kuin ih­mi­set­kin, tans­si­vat ja sau­no­vat.

Hel­jän jä­nik­set loik­ki­vat tien­sä myös vuo­den 2007 pää­si­äis­pos­ti­merk­kiin. Hän on kir­joit­ta­nut yh­teen­sä yk­si­tois­ta kir­jaa, jot­ka on tar­koi­tet­tu sekä ai­kui­sil­le et­tä lap­sil­le. Nuo­ruu­den unel­ma kir­joit­ta­mi­sen ja tai­teen te­ke­mi­sen yh­dis­tä­mi­ses­tä on käy­nyt to­teen.

– En ha­lun­nut ol­la pyt­ty­maa­ka­ri, vaan teh­dä asi­oi­ta toi­sel­la ta­val­la, ke­ra­mii­kan li­säk­si myös kir­joit­taa, mais­tel­la sa­no­ja, Hel­jä täh­den­tää.

Heljä työskentelee suuren kipsipöydän ääressä. Ateljeessa on reilusti tilaa keramiikan tekemiselle, uuneille ja teosten säilyttämiselle. Isoista ikkunoista aukeaa peltomaisema, jonka takana pilkottaa valkoiseksi maalattu vapaa-ajan koti. Päätyseinän hyllyillä on Heljän ja Olli Vasan teoksia ryhmiteltyinä vuosikymmenten mukaan.

Vie­raat ovat ter­ve­tul­lei­ta

Atel­jees­sa vie­rai­lee vuo­sit­tain suu­ri mää­rä ryh­miä ja muu­ten vaan poi­ken­nei­ta.

Ke­vään koit­ta­es­sa Hel­jä pää­see taas yh­teen mie­li­puu­haan­sa, puu­tar­han­hoi­toon. Atel­jeen au­rin­koi­sel­la te­ras­sil­la on pal­jon eri­lai­sia
kuk­kia, mut­ta myös hyö­ty­puu­tar­ha.

Hel­jäl­lä on lu­ke­ma­ton mää­rä in­to­hi­mo­ja
ke­ra­mii­kan te­ke­mi­sen li­säk­si.

– On­nek­si me Liu­kon nai­set olem­me vah­vo­ja
ja roh­kei­ta. Uu­teen ryh­ty­mi­nen ei pe­lo­ta.

Heljä kutsuu ateljeen yläkerrassa sijaitsevaa makuuhuonetta räystäspääskysen pesäksi. Ensin he asuivat Kaukon kanssa lähellä sijaitsevassa kesätalossa, mutta Heljä on yökyöpeli ja teki usein töitä myöhään. Oli helpompi jäädä ateljeen yläkertaan nukkumaan. Vähitellen Kaukokin muutti sinne. Vaalean Kissojen taivas -sermin Heljä on maalannut 1980-luvulla. Pöydällä on pieni Myrna-neiti, joka on Heljän suunnittelemasta Retretin astianäytelmästä Astioitten unhola.

Iloa tuot­ta­mas­sa

Hel­jä täyt­ti vii­me ke­sä­kuus­sa 80 vuot­ta.

– Toi­von, et­tä saan vie­lä pal­jon li­sää vuo­sia, kun on niin pal­jon to­teut­ta­mat­to­mia suun­ni­tel­mia.

Hän on ai­na ha­lun­nut teh­dä kau­nii­ta asi­oi­ta ta­val­lis­ten ih­mis­ten ko­tei­hin. Kans­saih­mi­siä hä­net ope­tet­tiin ar­vos­ta­maan jo lap­suu­den-
ko­dis­saan.

– Ikä­vän tor­ju­mi­nen ja ilon tuot­ta­mi­nen
ovat ai­na ol­leet mot­to­ni.