Piitu ja Albert ovat kotiutuneet Fiskarsiin mainiosti. He ovat löytäneet paikkansa taiteilijoiden ja käsityöläisten yhteisöstä.

Se oli eu­fo­ri­aa. Kuin oli­sin elä­nyt sa­tu­kir­jas­sa, muis­te­lee nu­keis­taan tun­net­tu tai­tei­li­ja Pii­tu Ny­kopp en­sim­mäis­tä tal­ve­aan Fis­kar­sis­sa.

Pii­tun jo­ka­vuo­ti­nen ke­sä­ret­ki Fis­kar­sin näyt­te­lyi­hin oli edel­li­se­nä ke­sä­nä vaih­tu­nut vie­rai­luis­ta asu­mi­seen. Is­tu­es­saan ke­sä­päi­vä­nä Kel­lo­tor­ni­ta­lon ku­pees­sa hän ta­ju­si kuu­lu­van­sa tä­hän ky­lään ja paik­kaan.

Kes­ki-Suo­men ko­dis­taan kä­sin Pii­tu ryh­tyi soit­te­le­maan Fis­kars-yh­ti­ön omis­ta­man asun­non pe­rään. Elo­kuus­sa hän kävi kat­so­mas­sa tu­le­vaa ko­ti­aan ja pur­ki muut­to­laa­ti­koi­taan jou­lu­kuun lu­mi­sa­teis­sa.

– Fis­kars on mi­nul­le so­pi­va ym­pä­ris­tö elä­mi­seen ja työs­ken­te­lyyn. Se oli pai­na­va syy muut­toon rei­lut kuu­si vuot­ta sit­ten.

Albert osti kirpputorilta kristallikruunun, jonka hän purki palasiksi, puhdisti ja kokosi uudelleen. Teos sohvan takana on Albertin 50-vuotislahja Järjen Valoa. Sen on tehnyt jyväskyläläinen Kari Alonen. Seinällä olevat teokset ovat Kuutti Lavosen.

Löy­sim­me le­vol­li­suu­den

En­sin Fis­kar­siin muut­ti Pii­tu. Hä­nen puo­li­son­sa Al­bert Sep­pä­lä tuli myö­hem­min pe­räs­sä.

– Löy­sim­me le­vol­li­suu­den ja rau­han. Olen on­nel­li­sin ko­to­na. Tääl­lä meil­lä on ti­laa toi­sil­lem­me ja it­sel­lem­me.

Al­bert su­jah­ti ky­lään kuin oli­si asu­nut siel­lä ai­na, vaik­ka hän suh­tau­tui­kin aluk­si em­pi­väs­ti muut­toon met­sän kes­kel­le.

– Fis­kar­sis­sa on ti­laa kai­kil­le, vaik­ka tämä miel­le­tään­kin tai­deyh­tei­sök­si. Li­säk­si tal­vet ovat miel­lyt­tä­vän leu­to­ja Kes­ki-Suo­meen ver­rat­tu­na, hän ker­too.

Kellotornitalossa on asuntojen lisäksi taiteilijoiden ja käsityöläisten myymälä Onoma, Cafe Antique sekä Iittala Shop.

Mai­se­maan on iha­na he­rä­tä

Ma­kuu­huo­neen ik­ku­nan al­la vir­taa Fis­kar­sin­jo­ki. Ve­des­sä ui sor­sia. Van­han puu­sil­lan toi­sel­la puo­lel­la tii­li­ra­ken­nuk­ses­sa si­jait­se­vat kah­vi­la Pe­su­la ja puu­tor­nil­la va­rus­tet­tu van­ha pa­lo­a­se­ma.

– Mai­se­maan on iha­na he­rä­tä. Koti on kuin pie­nes­sä eu­roop­pa­lai­ses­sa ky­läs­sä. Laak­sos­sa, jon­ka rin­teil­lä kas­vaa ja­lo­pui­ta ja päh­ki­nä­leh­to­ja, Pii­tu ku­vai­lee.

Pii­tu ja Al­bert ei­vät teh­neet re­mont­tia ei­vät­kä muut­ta­neet asun­toa mi­ten­kään. Vaa­le­at sei­nät ja par­ket­ti­lat­ti­at oli­vat hyvä taus­ta tai­teel­le ja huo­ne­ka­luil­le. Sen si­jaan keit­tiö on epä­käy­tän­nöl­li­nen. Sii­tä huo­maa, et­tei ta­loa ole alun pe­rin ra­ken­net­tu asu­mis­käyt­töön. Mut­ta kes­ki­muu­ri on toi­mi­va, ja ko­tia pää­see kier­tä­mään ym­pä­ri huo­nees­ta toi­seen.

– Tein ko­din it­sel­le­ni ja meil­le ti­laan, jo­hon ase­tuim­me, Pii­tu ker­too.

Hyllyllä istuvan tytön vartalon Piitu on saanut ystävältään Tanskasta. Hän teki sille kädet ja pään. Hyllyllä Howard Smithin veistos, sen vasemmalla puolella Piitun tyttären, Beisa Vilkmanin, vedos.

Piitun Nukketeokset valmistuvat eri tekniikoita ja materiaaleja yhdistämällä.

Olen de­tal­ji-ih­mi­nen

Ko­din sei­nil­lä on run­saas­ti tai­det­ta. Hyl­lyil­lä ja ik­ku­na­lau­doil­la on Pii­tun ja ys­tä­vien te­ke­miä veis­tok­sia.

– Tyk­kään luo­da ase­tel­mia, ja et­sin har­mo­ni­aa. Olen de­tal­ji-ih­mi­nen, tark­ka sä­vyis­tä ja ta­sa­pai­nos­ta.

Pii­tu ko­kei­lee myös kas­ve­ja.

– Tyk­kään sii­tä, et­tä ruu­kut muo­dos­ta­vat ko­ko­nai­suu­den ja kas­vit so­pi­vat toi­siin­sa. Jos jo­kin kas­vi ei tyk­kää asua kans­sa­ni, se vaih­taa osoi­tet­ta.

Ikkunalla on Kirsi Tapperin Hevonen ja Riitta Talonpojan Munat.

Hy­vät komp­ro­mis­sit

Pii­tul­le si­sus­ta­mi­nen on ker­rok­sel­li­suut­ta. En­ti­sis­tä asi­ois­ta ei luo­vu­ta ker­ral­la ei­kä teh­dä täys­kään­nök­siä. Ta­va­roi­ta han­ki­taan har­ki­ten ja si­ten, et­tä ne so­pi­vat en­tis­ten seu­rak­si. Myös Al­bert pi­tää Pii­tun tyy­lis­tä toi­mia.

– Olem­me teh­neet hy­viä komp­ro­mis­se­ja.

Pii­tu ja Al­bert ovat luo­neet ko­tin­sa it­se. Heil­lä on vä­hän pe­rit­tyä esi­neis­töä. Aar­tee­na löy­tyy Pii­tun iso­van­hem­pien pu­ris­te­la­si­nen hää­mal­ja, jon­ka hän sai kym­men­vuo­ti­aa­na. Se on yhä käy­tös­sä.

– Su­ku­juu­ret ovat pie­ni­nä rih­moi­na ole­mas­sa. Meil­lä pe­rin­tö­nä kul­kee her­kul­li­sen ka­kun re­sep­ti, jota käyt­tää jo seu­raa­va­kin su­ku­pol­vi, Pii­tu ker­too.

Al­bert ke­räi­lee lem­pi­ar­tis­tien­sa mu­siik­kia ja tai­de­lef­fo­ja. Se vaa­tii hy­vät säi­ly­tys­ti­lat.

– Tein ka­peis­ta hyl­lyis­tä ja pyö­ris­tä ar­kis­to­hyl­ly­tyy­li­sen säi­ly­tys­ti­lan har­ras­tuk­sel­le­ni, Al­bert ku­vai­lee.

Tamminen ruokailuryhmä on 1900-luvun alusta ja kulkenut Piitun mukana yli 30 vuotta. Seinällä on Jaakko Valon grafiikkaa.

Nuk­ke on il­mai­su­vä­li­ne

Soh­val­la le­päi­lee pik­ku koi­rien, Ego­nin ja Edit­hin, li­säk­si vir­kat­tu­ja ja neu­lot­tu­ja tyy­ny­jä. Ne ovat Pii­tun kä­si­a­laa. Hä­nel­lä on neu­le­suun­nit­te­li­jan ja ku­va­tai­tei­li­jan kou­lu­tus. Neu­lo­mi­nen on poi­ki­nut myös kir­jan Ker­rok­sia.

Nuk­ke­ja Pii­tu on teh­nyt ai­na ja opet­ta­nut nii­den te­ke­mis­tä Suo­mes­sa 30 vuot­ta, jos­ta am­mat­tiin val­mis­tu­via 20 vuot­ta. Kou­lut­tau­tu­mi­nen Sak­sas­sa ja Yh­dys­val­lois­sa val­mis­ti hä­net opet­ta­jan työ­hön. Hän on myös kir­joit­ta­nut nu­ken­te­ki­jän am­ma­til­li­sen tut­kin­toon val­mis­ta­van kou­lu­tuk­sen ope­tus­suun­ni­tel­man.

Nuk­ke on Pii­tul­le voi­ma­kas il­mai­su­vä­li­ne.

– En ha­lua ka­te­go­ri­soi­da it­se­ä­ni, sil­lä se ra­joit­taa. Lii­kun mie­luum­min ra­ja­pin­noil­la. Ins­tal­laa­ti­oi­ta on kiva to­teut­taa, kun pie­nis­tä yk­si­köis­tä kas­vaa isom­pi ko­ko­nai­suus.

Makuuhuoneessa on Doctor Designin kepeä Helmat-valaisin. Sängyn yllä on Lauri Wuolion valokuvateos. Jyväskylän Kinosta aikoinaan hankitut torsot ovat matkustaneet mukana joka kodissa. Makuuhuoneen eettisesti valmistettu matto on Askosta,

Fis­kars on tär­keä yh­tei­sö

Pii­tul­le Fis­kar­sin näyt­te­lyi­hin osal­lis­tu­mi­nen ja tai­tei­li­joi­den sekä kä­si­työ­läis­ten yh­tei­söön, Ono­maan, kuu­lu­mi­nen ovat ol­leet hyvä ko­ke­mus.

– Olem­me löy­tä­neet paik­kam­me tääl­lä ja se on ol­lut suu­ri ilo, he ku­vai­le­vat.

Fis­kar­sis­sa riit­tää ta­pah­tu­mia, ja kä­ve­ly­ret­kiä Pii­tu ja Al­bert ra­kas­ta­vat. Met­sät ja pyö­räi­ly­rei­tit ovat avan­neet mai­se­maa pa­ris­kun­nal­le en­tis­tä enem­män. Eten­kin Al­bert tun­nus­taa, et­tä kau­pun­ki­lai­se­na ei oli­si us­kal­tau­tu­nut niin sy­väl­le met­siin kuin nyt on ol­lut mah­dol­lis­ta.

Pii­tu ja Al­bert osaa­vat et­siä par­haat puo­let niin Fis­kar­sia ym­pä­röi­vis­tä met­sis­tä kuin mat­kai­lus­ta­kin.

– Vaik­ka viih­dym­me hil­jai­suu­des­sa ja rau­has­sa, on toi­si­naan haus­kaa men­nä vi­li­nään ja naut­tia sii­tä, et­tä ym­pä­ril­lä on pal­jon ih­mi­siä.

Kuisti toimii siltana rinteeltä taloon ja on osittain ilmassa. Aurinkoisella kuistilla nautitaan päiväkahvit ja vietetään yhteistä aikaa varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.

Piitu ja Albert Kellotornitalossa sijaitsevassa Cafe Antiquessa. Ylhäällä taustalla kulkeva kuisti vie Piitun ja Albertin kotiin.