1 rulla valmista filotaikinaa (saa pakasteena)
1 paketti pakastettua pinaattia
100 g fetajuustoa
1 muna
1 ruukku tuoretta basilikaa tai minttua
muskottipähkinää ja
mustapippuria
1 dl voisulaa
Päälle: munaa ja
seesaminsiemeniä
1. Leikkaa taikinarullan päästä noin 12 cm levyinen suikale. Pidä taikina liinan alla, jottei se kuivu.
2. Valuta feta ja pakastepinaatti. Lisää joukkoon puolet munasta ja sekoita ainekset. Mausta silputulla basilikalla tai mintulla, muskottipähkinällä sekä mustapippurilla. Suolaa ei tarvita, juusto on sen verran suolaista.
3. Ota kaksi levyä taikinaa kerrallaan ja voitele alempi voisulalla, nosta toinen levy päälle ja pane nokare täytettä suikaleen toiseen alareunaan. Taittele taikinasta kolmio ja edelleen vahvistettu kolmio.(Filopaketissa on tarkka taittelukaavio!) Voitele kolmiot munalla ja ripota päälle seesaminsiemeniä.
4. Paista 250-asteisessa uunissa viitisen minuuttia eli kunnes piiraat ovat kullankeltaisia ja rapeita.
Vihje: Voit taitella piiraat valmiiksi ja pakastaa. Paista aina vasta juuri ennen tarjoilua. Joskus piiraat tarjotaan myös uppopaistettuina.
Koti ja keittiö 3/2002
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2