Teksti Anna-Liisa Hämäläinen
Kuva Fotolia
Chilimestari Jukka "Fatalii" Kilpinen on kasvattanut reilua 2 000 lajiketta.
Pienestä asti Kilpistä kiinnostivat biologia, kasvit ja eläimet. Sitten hän alkoi kokeilla sitrushedelmien, mangojen, avokadojen ja kaiken mahdollisen kasvattamista. Chili oli ensimmäinen, josta hän sai satoa. 2000-luvulla espoolaisesta it-yrittäjästä alkoi muovautua chilimestari; niin lukee hänen käyntikortissaan.
– Olen tähän mennessä kasvattanut reilua 2 000 lajiketta. Chilistä voi oppia koko ajan uutta. Harva tietää, että Suomessa voi kasvattaa chiliä ikkunalaudalla, parvekkeella, kasvihuoneessa ja pihallakin.
Mikä on paras chiliruokasi?
– En ole suuri kokki, mutta onneksi kavereinani on ruokaihmisiä. He käyttävät hyväkseen tietämystäni. Mikä tahansa ruoka on hyvää, kun sen maustaa savuchilillä (jauhe). Olen käyttänyt sitä joka päivä viisi–kuusi vuotta. Esimerkiksi savuchilivoi on käsittämättömän herkullista.
Mihin kaikkialle maailmassa chili on sinut vienyt?
– En ole matkustaja! Pelkään, että jos lähden kerran Etelä-Amerikan viidakkoon metsästämään villichilejä, jään sille tielleni.
Mitä yrityksesi nimi Fatalii Gourmet tarkoittaa?
– Se on yhden erittäin tulisen, keskiafrikkalaisen chililajikkeen nimi, johon tykästyin 2000-luvun vaihteessa. Otin sen ensin nimimerkiksi. Siitä kehittyi myös yrityksen nimi ja brändi.
3 chiliä aloittelijalle
1. Fatalii Gourmetin Aji Cristal -chili mausteliemessä. Tuoreena keskitulista, maku miedontuu säilykkeenä, jota saa nettikaupoista (esim. chilikauppa.fi) sekä Eat & Joy -maatilatorilta. Tuoreena myynnissä suuremmissa S- ja K-ketjujen liikkeissä.
2. Naga Morich. Maailman tulisin, silti hedelmäisen herkullinen chili. Sitä myyvät tuoreena suuremmat K- ja S-ketjujen kaupat.
3. Bolivian Rainbow. Kauniin koristechilin kukka on violetti. Violetti marja vaalenee vaaleanpunaiseen, keltaiseen, ja oranssiin ja punaiseen. Marjahedelmän voi kuivattaa ja jauhaa (tulisuusaste 8 asteikolla 1–10).
3 chiliä vihkiytyneelle
1. Villichilit. On hienoa kasvattaa ikkunalaudalla kasvi, jonka on 50 vuoden ajan luultu olevan kuollut sukupuuttoon.
2. Bonchi. Voit kasvattaa puolessa vuodessa siemenestä puun, joka tuottaa satoa.
3. Capsicum baccatum -chililajin sisällä on vaihtelevuutta ja maukkaita chilejä. Se on yleisesti käytetty Etelä-Amerikassa. Siellä chili on kulttuuriperintöä.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ