Läm­pi­män rus­kea puu­ta­lo sei­soo rin­ne­ton­til­laan luon­te­va­na, ikään kuin se oli­si kas­va­nut pai­kal­leen. Pi­me­äl­lä se on kuin iloi­nen ma­jak­ka, kun va­lot lois­ta­vat va­paas­ti si­joi­tel­luis­ta, eri ko­koi­sis­ta ja muo­toi­sis­ta ik­ku­nois­ta. Tie­dän, kos­ka kek­sin ta­lon rän­tä­sa­teen kes­kel­tä koi­ra­len­kil­lä ja huik­ka­sin juu­ri sil­lä het­kel­lä ul­ko­na mat­toa to­mut­ta­neel­le nai­sel­le, et­tä olen oi­ke­as­ti töis­sä si­sus­tus­leh­des­sä. Sai­sim­me­ko ku­va­ta ko­tin­ne?

Mat­toa pu­dis­te­li viu­lis­ti Mai­ja Lin­ko­la.
Ys­tä­väl­li­sen ja kiin­nos­ta­van ta­lon on suun­ni­tel­lut hä­nen puo­li­son­sa, ark­ki­teh­ti Mar­tin Lu­kasc­zyk. Hän on läh­töi­sin Wolfs­bur­gis­ta, Sak­sas­ta. Mai­ja ja Mar­tin koh­ta­si­vat Ber­lii­nis­sä, kun Mai­ja opis­ke­li siel­lä. He tu­li­vat en­si ker­ran Suo­meen yh­des­sä 2005 ja asui­vat vä­lil­lä vuo­den Ber­lii­nis­sä. Sen jäl­keen on elet­ty Itä-Hel­sin­gis­sä.

– Ko­ti­kau­pun­ki­ni Wolfs­burg on tyl­sä ja ma­ta­la, ei­kä siel­lä näe luon­toa. Suo­mes­sa en ha­lua asua ku­ten Sak­sas­sa. Ajat­te­lin, et­tä jos meil­lä jos­kus on talo, ha­lu­an sen si­jait­se­van lä­hel­lä met­sää ja mer­ta, Mar­tin ker­too.

Omaa tont­tia Mai­ja ja Mar­tin et­si­vät vii­ti­sen vuot­ta. Ta­lon paik­ka löy­tyi lo­pul­ta rin­tees­tä me­ren­lah­teen päät­ty­väl­tä, met­säi­sel­tä ka­dun­pät­käl­tä Hel­sin­gin Jol­lak­ses­ta.

Muok­kau­tu­vat puu­e­le­men­tit

Ta­lon run­ko on teh­ty kym­me­nen sent­tiä pak­suis­ta CLT-ele­men­teis­tä. Näi­tä puu­e­le­ment­te­jä val­mis­te­taan myös Suo­mes­sa, mut­ta ta­lon ele­men­tit on tuo­tu Itä­val­las­ta, mitä Mar­tin pa­hoit­te­lee. Hän ker­too, et­tä ra­ken­nus­ta­pa on muok­kau­tu­va, luo­tet­ta­va ja no­pea.

Mar­tin suun­nit­te­li ta­lon it­se.

– Kun ark­ki­teh­ti ta­val­li­ses­ti käyt­tää suun­nit­te­luun 100–200 tun­tia, mi­nul­ta ku­lui pal­jon enem­män.

Suun­ni­tel­mat hän lä­het­ti 3D-ku­va­na ele­ment­ti­teh­taal­le. Sen pe­rus­teel­la osat teh­tiin mil­li­met­rin tar­kas­ti.

Mar­tin sa­noo, et­tä CLT tar­jo­aa ele­ment­ti- ja yk­si­löl­li­sen ra­ken­ta­mi­sen edut yh­tä ai­kaa. Myös bud­jet­ti on hel­pom­pi pi­tää hal­lus­sa. Ta­lon ko­ko­a­mi­seen meni ton­til­la yk­si pit­kä työ­päi­vä. Sit­ten al­koi­vat sisä- eli kä­si­työt, jot­ka kes­ti­vät vuo­den.

– CLT:stä voi ra­ken­taa puus­ta mo­der­nil­la, yk­si­löl­li­sel­lä ta­val­la. Se on tren­di­käs ja kiin­nos­ta­va ma­te­ri­aa­li, jon­ka kans­sa on help­po työs­ken­nel­lä. Kun ajat­te­lee ta­lo­aan ajois­sa ko­ko­nai­suu­te­na, voi ti­la­ta etu­kä­teen CLT:stä mit­ta­työ­nä ta­so­ja, hyl­ly­jä, penk­ke­jä, keit­ti­öi­tä ja niin edel­leen.

Toi­min­nat muo­toi­le­vat ti­laa

Yh­teys ym­pä­ris­töön on tär­keä niin Mai­jal­le kuin Mar­ti­nil­le­kin. Au­rin­ko pais­taa aa­mul­la ma­kuu­huo­nei­siin ja kier­tää päi­vän mit­taan olo­huo­neen puo­lel­le. Leh­det­tö­mä­nä ai­ka­na ta­los­ta nä­kyy me­ren­lah­del­le. Ik­ku­na­ver­ho­ja on vain yk­si.

Ta­lon ik­ku­nat on suun­ni­tel­tu niin, et­tei kar­me­ja huo­maa. Mar­tin ei ha­lua ik­ku­noi­hin muo­dol­lis­ta, ma­te­maat­tis­ta jär­jes­tys­tä. Hän ar­vi­oi jo­kai­sen huo­neen erik­seen: mi­hin siel­tä ha­lu­taan kat­soa ja mi­ten valo käyt­täy­tyy.

– An­nan toi­min­to­jen muo­toil­la ti­laa. Se yl­lät­tää ai­na. Yleen­sä jäl­ki on myös kau­nis­ta, hän ker­too.

Mar­tin on suun­ni­tel­lut val­ta­o­san ko­din ka­lus­teis­ta, kaa­peis­ta ja va­lai­si­mis­ta. Sak­sas­sa on ta­val­lis­ta, et­tä ark­ki­teh­ti te­kee niin. Mar­tin toi­voo, et­tä Suo­mes­sa­kin luo­tet­tai­siin enem­män ark­ki­teh­tei­hin.

– Tämä on eri­tyi­nen talo, jos­sa on kum­mal­li­set muo­dot ja mi­nul­la vi­sio, jon­ka ha­lu­sin to­teut­taa. Sil­loin on vai­ke­aa löy­tää ha­lu­a­maan­sa huo­ne­ka­lu­kau­pas­ta. Suun­nit­te­li­sin si­sus­tus­ta mie­lel­lä­ni myös asi­ak­kail­le­ni.

Kun­ni­a­no­soi­tus am­ma­til­le­ni

Oman ta­lon suun­nit­te­lu ja ra­ken­ta­mi­nen ovat ol­leet in­si­nöö­ri­per­heen po­jal­le mer­kit­tä­vä asia. Mar­ti­nin isoi­sä ja isä ra­ken­si­vat ta­lot per­heil­leen.

– Myös mi­nun piti teh­dä se. Kas­vaa ai­kui­sek­si, saa­da suh­de isää­ni ja siir­tää pe­rin­net­tä.

Niin isäl­le kuin Mar­ti­nil­le­kin kä­den­tai­dot ovat tär­kei­tä. Mar­tin on teh­nyt ko­tiin muun mu­as­sa hyl­ly­jä. Isä muu­ra­si elä­män­sä en­sim­mäi­sen ta­kan poi­kan­sa ko­tiin Suo­meen.

Työs­sään Mar­tin ha­lu­aa löy­tää ai­na uu­sia asi­oi­ta, ja tämä talo on myös kun­ni­a­no­soi­tus hä­nen omal­le am­ma­til­leen.

– Jos en kek­si­si pal­jon asi­oi­ta, en pi­täi­si työs­tä­ni. Jos­kus en on­nis­tu, mut­ta se­kin on tär­ke­ää. Sil­loin tie­dän, mi­ten asi­oi­ta ei kan­na­ta teh­dä.

Vanhempien makuuhuoneeseen paistaa ilta-aurinko. Talvella ikkunasta näkee merelle asti. Ikkunapenkki on tehty CLT:stä. Se on suunniteltu Martinin vaatekaapiksi.

Muo­to luo hy­vää akus­tiik­kaa

Talo ei ole ko­vin iso, ja mit­ta­suh­teil­taan se on ko­di­kas ja miel­lyt­tä­vä. Si­sään­tu­lo­ker­rok­ses­sa ovat olo­huo­ne, keit­tiö ja ruo­kai­lu­ti­la. Ylä­ker­ras­sa on täl­lä het­kel­lä kol­me ma­kuu­huo­net­ta ja kyl­py­huo­ne. Nii­den pääl­lä on vie­lä ul­lak­ko­ker­ros, jota Mar­tin kut­suu hyl­lyk­si. Alim­pa­na si­jait­see sau­na­o­sas­to.

– Tyt­tö­jen huo­ne on niin iso, et­tä se voi­daan ja­kaa heti, kun he ha­lu­a­vat niin. Os­ka­ril­la on oma huo­ne, mut­ta hän nuk­kuu mie­lel­lään An­jan ja El­sin huo­nees­sa, Mar­tin ker­too.

Ta­lon muo­to luo hy­vää akus­tiik­kaa, mikä on muu­sik­ko­na työs­ken­te­le­väl­le Mai­jal­le tär­ke­ää. Ko­to­na hän har­joit­te­lee olo­huo­nees­sa ja imp­ro­vi­soi kat­sel­len ulos ja sa­tun­nai­sia ohi­kul­ki­joi­ta seu­rail­len. Olen­nais­ta on myös hil­jai­suus, sil­lä muu­si­kon työs­sä on pal­jon ää­niä

– Ha­lu­an ol­la ihan rau­has­sa. Olen kas­va­nut oma­ko­ti­ta­los­sa. Myös yh­tei­nen täh­täi­mem­me on ol­lut oma talo, Mai­ja ker­too.

Mel­kein ja­pa­ni­lai­nen temp­pe­li

Yk­si ta­lon tee­mois­ta on ku­pa­ri. Sitä on ik­ku­nan­puit­teis­sa, va­lai­si­mis­sa, ve­ti­mis­sä, al­tais­sa, ha­nois­sa, kou­kuis­sa ja tan­gois­sa. Se muis­tut­taa kaar­nan vä­riä.

– Ku­pa­ri on aja­ton­ta ja so­pii hy­vin Suo­meen. En­sin ajat­te­lim­me mes­sin­kiä, mut­ta Mai­jan mie­les­tä se oli lii­an kir­kas­ta, Mar­tin ker­too.

Ko­to­na on vä­hän vä­re­jä ja ka­lus­tei­ta. Mar­tin on no­pea päät­tä­jä, Mai­ja poh­tii ma­te­ri­aa­le­ja ja vä­re­jä pi­dem­pään. Suu­rin osa kai­kes­ta on uut­ta ja juu­ri tän­ne suun­ni­tel­tua. Van­ho­ja ja an­tiik­kie­si­nei­tä on vain muu­ta­ma.

– Kun yh­dis­tää mo­der­nia ja an­tiik­kia, mo­lem­mat tu­le­vat vah­vem­mik­si ja ih­mi­nen ym­mär­tää pa­rem­min kum­paa­kin, Mar­tin sa­noo.

Sit­ten Mar­tin nau­rah­taa, et­tä hän ha­lu­si as­keet­ti­sen ko­din.

– Täs­tä piti tul­la ja­pa­ni­lai­nen temp­pe­li, mut­ta en on­nis­tu­nut, kos­ka ta­loon tuli elä­mää.