Mis­tä tie­tää mikä on oi­ke­aa an­tiik­kia?

Mi­hin kan­nat­taa kiin­nit­tää huo­mi­o­ta an­tiik­ki­os­tok­sil­la? Koti ja keit­tiö -leh­den oma asi­an­tun­ti­ja, Mu­se­o­vi­ras­ton tut­ki­ja Rai­mo Fa­gerst­röm vas­ta­si ky­sy­myk­siin.

Mikä on an­tiik­kia?

An­tii­kin mää­ri­tel­mä muut­tuu ajan ku­lu­es­sa. Ny­ky­ään ko­e­taan, et­tä yli sata vuot­ta van­ha esi­ne on jo an­tiik­kia. An­tiik­kie­si­neet ovat pää­a­si­al­li­ses­ti ajal­ta, jol­loin kä­si­työ­läi­set te­ki­vät ne alus­ta lop­puun, ei­kä te­ol­li­sel­la val­mis­tuk­sel­la ol­lut vie­lä mää­rää­vää ase­maa. An­tiik­ki­mark­ki­noil­la liik­ku­vis­ta esi­neis­tä val­ta­o­sa on 1900-lu­vun van­ho­ja ta­va­roi­ta ja suo­ma­lais­ta de­sig­niä.

Voi­ko Ike­an tuo­lis­ta tul­la jos­kus an­tiik­kia?

Kyl­lä pe­ri­aat­tees­sa, jos esi­ne kes­tää yli sata vuot­ta. Mut­ta jos ote­taan läh­tö­koh­dak­si, et­tä esi­neen pi­täi­si ol­la myös kult­tuu­ri­his­to­ri­al­li­ses­ti ar­vo­kas ja har­vi­nai­nen, Ike­an tuo­li ei vält­tä­mät­tä täy­tä näi­tä eh­to­ja.

Ovat­ko van­hat Ara­bi­an as­ti­at an­tiik­kia?

Ei­vät ole, ne ovat van­ho­ja esi­nei­tä. Jo­nain päi­vä­nä ne ovat an­tiik­kia, ja sil­loin nii­den ar­von kan­nal­ta on tär­ke­ää, et­tä ne ovat hy­vä­kun­toi­sia.

Mis­tä tun­nis­taa vää­ren­nök­sen?

Van­hat, esi­mer­kik­si 1800-lu­vun lo­pul­la teh­dyt vää­ren­nök­set ja jäl­jen­nök­set ovat jos­kus hy­vin tai­ta­vas­ti teh­ty­jä, ja nii­den tun­nis­ta­mi­seen tar­vi­taan ko­ke­neen asi­an­tun­ti­jan apua. Uu­den vää­ren­nök­sen tai jäl­jen­nök­sen erot­ta­mi­nen on yleen­sä help­poa. Nii­hin ei ole vie­lä tul­lut ajan pa­ti­naa tai esi­neen val­mis­tus­tek­niik­ka

tai ma­te­ri­aa­lin koos­tu­mus ero­a­vat al­ku­pe­räi­ses­tä. Liik­keel­lä on esi­mer­kik­si vää­ren­net­ty­jä ho­pe­a­pi­ka­rei­ta, jot­ka tun­nis­taa sau­mas­ta. Ai­koi­naan pi­ka­rit teh­tiin sau­mat­to­mas­ti yh­des­tä le­vys­tä.

Mi­hin kan­nat­taa kiin­nit­tää huo­mi­o­ta, kun on an­tiik­ki­os­tok­sil­la?

Tär­kein­tä on, et­tä esi­ne miel­lyt­tää omaa sil­mää. Sa­mal­la sen ai­tou­des­ta tu­lee saa­da var­muus, ja esi­neen tu­lee ol­la sel­ke­äs­ti mää­ri­tel­tä­vis­sä, esi­mer­kik­si ”suo­ma­lais­ta bie­der­mei­e­riä 1830-lu­vul­ta”. Esi­neen kun­to kan­nat­taa huo­lel­li­ses­ti tar­kas­taa. Lasi- ja pos­lii­nie­si­neis­sä ei sai­si ol­la sä­rö­jä. Huo­ne­ka­luis­sa ajan pa­ti­na on luon­nol­lis­ta, mut­ta jos­kus huo­ne­ka­lut on pi­lat­tu vää­räl­lä kun­nos­tuk­sel­la.

Kuin­ka pal­jon an­tii­kis­ta kan­nat­taa mak­saa?

Tie­to­ja voi ke­rä­tä huu­to­kaup­pa­lu­et­te­lois­ta, in­ter­ne­tis­tä ja kier­tä­mäl­lä an­tiik­ki­liik­kei­tä. Yleen­sä opi­taan kan­ta­pään kaut­ta, jo­ten kan­nat­taa aloit­taa hal­vem­mil­la esi­neil­lä. Kan­nat­taa ke­rä­tä esi­neis­töä, joka ei ole sil­lä het­kel­lä muo­dis­sa. Sitä saa hal­val­la, mut­ta vuo­sien ku­lut­tua ti­lan­ne saat­taa ol­la toi­nen.

Kuin­ka pal­jon esi­mer­kik­si ai­to an­tiik­ki­tuo­li voi mak­saa?

Kus­ta­vi­lai­nen tai ro­ko­koo­tuo­li voi mak­saa 3000 eu­roa, mut­ta toi­saal­ta sen voi saa­da tu­han­nel­la­kin eu­rol­la. Hin­ta riip­puu sii­tä, on­ko tuo­li sig­nee­rat­tu, eli on­ko sii­nä puu­sep­pä­mes­ta­rin ni­mi­kir­jai­met.

Mikä on nyt pois­sa muo­dis­ta?

Van­ho­jen esi­nei­den koh­dal­la ke­räi­ly­koh­teet muut­tu­vat ajoit­tain. Muu­ta­ma vuo­si­kym­men sit­ten ku­pa­rie­si­neet oli­vat suo­sit­tu­ja. Nyt nii­tä ei jos­ta­kin syys­tä ha­lua ku­kaan.

Mitä teh­dä jos an­tiik­kie­si­ne on huo­nos­sa kun­nos­sa?

On kään­nyt­tä­vä asi­an­tun­ti­jan puo­leen. Esi­net­tä ei pidä ryh­tyä kor­jai­le­maan omin päin.

Ira Koi­vu