KOTI: Lo­vii­sas­sa. Man­sar­di­kat­toi­nen puu­ta­lo on ra­ken­net­tu 1700-lu­vun lo­pul­la ja laa­jen­net­tu 1800-lu­vul­la kah­des­ti sekä vuon­na 1929. 7 h + k, noin 200 m².

ASUK­KAAT: Opet­ta­jat San­ne ja Pe­ter Sal­mi­nen sekä lap­set El­la, 9, Mel­vin, 6, ja Vera, 4.

Salmiset avasivat vanhan talonsa ovet yleisölle Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa. Yhdeksänvuotiaan Ellan mielestä taloa ei saisi sanoa vanhaksi, koska se on niin hienossa kunnossa.

Mari Lahti

Lo­vii­sa­lais­syn­tyi­nen San­ne Sal­mi­nen on asu­nut mie­hen­sä Pe­te­rin kans­sa Vaa­sas­sa, Ah­ve­nan­maal­la ja eri puo­lil­la Ete­lä-Suo­mea. Lo­vii­saan San­ne ei kai­van­nut ta­kai­sin. Muu­ta­ma vuo­si sit­ten kum­mat­kin kui­ten­kin löy­si­vät va­ki­tui­sen työ­pai­kan lä­hi­seu­dul­ta, ja per­he kas­voi.

Pe­ter ja San­ne al­koi­vat läm­me­tä aja­tuk­sel­le Lo­vii­saan aset­tu­mi­ses­ta. San­nen van­hem­mat ja veli toi­voi­vat, et­tä ko­mea val­koi­nen van­ha talo jäi­si su­kuun. 

San­nen van­hem­mat os­ti­vat ta­lon vuon­na 1983, pa­ne­loi­vat huo­neet män­nyl­lä kat­toa myö­ten ja te­ki­vät si­sään ve­sie­ris­te­tyn suih­ku­ti­lan ja sau­nan.

Omil­ta van­hem­mil­ta os­ta­mi­nen oli mu­ka­va jär­jes­te­ly, mut­ta edel­li­nen su­ku­pol­vi jät­ti nuo­rel­le per­heel­le pait­si ta­lon, myös vuo­sien va­ras­tot. Mi­täs sitä tur­haan vint­tiä tyh­jen­tä­mään. Kyl­lä kai nuo­ret saa­vat siel­tä pal­jon tar­peel­lis­ta ko­tiin­sa.

Vanhan talon suurin huone on sali, joka on talon alkuperäisin osa. Sannen lapsuudessa sali oli mäntypaneloitu kattoa myöten. Nyt seinät on paperoitu Herraskartano-tapetilla, joka sointuu tummanpunaiseen Rakkolanjoen kaakelitehtaan jugend-uuniin. Vasemmalla on ovi televisiohuoneeseen.

Mari Lahti

Lue ja vii­sas­tu

En­si al­kuun Sal­mi­sil­la oli mie­li­ku­va, et­tä noin 200-vuo­ti­as hir­si- ja lau­ta­ra­ken­tei­nen talo mo­der­ni­soi­daan si­säl­tä täy­sin. Jo­han siel­lä oli esiin­ty­nyt mo­nen­lai­sia muo­ti­vir­tauk­sia, ei­kä al­ku­pe­räis­tä ol­lut nä­ky­vis­sä juu­ri mis­sään. 

Sal­mi­set oli­vat teh­neet ai­kai­sem­piin ko­tei­hin­sa pin­ta­re­mont­tia, mut­ta Lo­vii­san ta­los­sa ei pelk­kä maa­li­pens­se­li riit­tä­nyt. Puo­li vuot­ta en­nen re­mon­tin al­kua San­ne ja Pe­ter al­koi­vat pe­reh­tyä van­han ra­ken­nuk­sen kor­jau­sop­pai­siin ja tie­to­kir­joi­hin. Nii­tä lu­kies­sa ta­pah­tui täy­del­li­nen kään­ty­mys.

– Luin Gö­ran Gud­munds­so­nin ja Han­nu Rin­teen run­saas­ti ku­vi­tet­tu­ja ja sel­kei­tä kor­jaus­kir­jo­ja ja huo­ma­sin, et­tä mi­nä­hän ym­mär­rän näi­tä ra­ken­nus­ta­po­ja. Ne oli se­li­tet­ty niin hy­vin, San­ne muis­te­lee.

Sal­mi­set kä­sit­ti­vät, et­tä mo­der­nit ma­te­ri­aa­lit ja me­ne­tel­mät ei­vät mil­lään ta­val­la sovi van­haan puu­ta­loon tai pa­ran­na sen toi­mi­vuut­ta. Pe­rin­tei­set ra­ken­nus­ta­vat ja hen­git­tä­vät ma­te­ri­aa­lit sen si­jaan toi­mi­vat taa­tus­ti. Jos jo­kin ra­ken­ne on kes­tä­nyt jo kak­si­sa­taa vuot­ta, sen mu­kaan kan­nat­taa ra­ken­taa jat­kos­sa­kin. 

Etualalla näkyy vanhan talon alkuperäistä leveää lankkulattiaa tv-huoneessa. Kynnyksen toisella puolella salissa on lautalattia noin 1940-luvulta. Kellertävä kaakeliuuni on Rakkolanjoen kaakelitehtaan tuotantoa. Leveät kattolankut ovat yli viisi senttiä paksua puuta.

Mari Lahti

Van­han ta­lon lat­ti­at au­ki

Van­ha talo oli saa­nut ve­si­joh­dot ja ve­si­kier­toi­sen säh­kö­läm­mi­tyk­sen vas­ta 1968, ja vie­lä sen­kin jäl­keen pe­sey­ty­mis­ti­lat oli­vat pit­kään pi­ha­sau­nas­sa.

– Se oli ta­lon on­ni, sik­si ra­ken­teet ovat sääs­ty­neet kas­tu­mi­sel­ta, San­ne sa­noo.  

Sil­ti pur­ku­työt kes­ti­vät puo­li vuot­ta. Kun­to­tar­kas­ta­ja to­te­si, et­tä keit­ti­ön ja etei­sen be­to­ni­lat­tia oli ris­ki­ra­ken­ne. Kun ta­loon tuli juok­se­va vesi ja vie­mä­ri 1960-lu­vul­la, ki­vi­pe­rus­tuk­set oli täy­tet­ty hie­kal­la, jon­ka pääl­le oli va­let­tu kak­si be­to­ni­laat­taa. Pääl­le oli ve­det­ty muo­vi­mat­to. Put­ket sa­han­pu­ru­e­ris­tei­neen oli­vat be­to­ni­ker­ros­ten vä­lis­sä. Ra­ken­ne oli kos­teus­louk­ku, jo­ten Sal­mi­set päät­ti­vät, et­tä nyt läh­tee kaik­ki. 

– Leka kä­teen ja be­to­nia murs­kaa­maan. Ja sit­ten be­to­ni­murs­ka, sa­han­pu­ru ja muu täy­te­ai­ne kä­si­pe­lil­lä la­pi­oi­den ulos ka­pei­ta ramp­pe­ja myö­ten, San­ne ku­vai­lee.

Lo­pul­ta pi­hal­la oli 40 kuu­ti­on kasa hiek­kaa, joka oli kan­net­tu tal­koo­voi­min äm­pä­ri ker­ral­laan. 

Piha myl­lät­tiin en­sim­mäi­se­nä ke­sä­nä au­ki kol­mes­ti, mut­ta saa­tiin­pa­han talo kau­ko­läm­pöön sekä va­lo­kui­tu ja vie­mä­rit ve­det­tyä. Ta­lon run­ko oli ter­ve, vain yk­si hir­si jou­dut­tiin vaih­ta­maan.

Alakerran toisen vessan seinässä näkyy vanha ikkuna-aukko. Ovia ja ikkunoita on tullut ja mennyt, kun talo on kasvanut vaiheittain eri suuntiin.

Mari Lahti

Hel­mi­pont­ti ta­kai­sin

Yh­des­sä van­hois­ta ko­me­rois­ta nä­kyi pät­kä hel­mi­pont­ti­kat­toa, jo­hon Sal­mi­set is­ki­vät sil­män­sä. Pian 80-lu­vun män­ty­kat­to­pa­nee­lit tu­han­si­ne ku­pa­ri­nau­loi­neen kis­kot­tiin ir­ti. Pal­jas­tu­nut hel­mi­pont­ti­kat­to puh­dis­tet­tiin ja maa­lat­tiin.

– Olo­huo­neen laa­jaa män­ty­kat­toa kyl­lä mie­tim­me kau­an, et­tä jak­saa­ko sen vään­tää pois. Eris­tee­nä oli la­si­vil­laa, joka ei kui­vu iki­nä jos se kas­tuu, jo­ten pää­tim­me pur­kaa sen. Ja isä kun oli niin yl­peä suo­ris­ta pa­nee­li­ka­tois­taan, San­ne huo­kai­see.

Sit­ten sai läh­teä 1980-lu­vun si­sä­sau­na. Sen ti­lal­le teh­tiin ko­din­hoi­to­huo­ne. Pe­su­huo­neen pai­kal­le jäi kyl­py­huo­ne, jo­hon han­kit­tiin ti­la­vin suih­ku­kop­pi joka löy­det­tiin. Suih­ku­al­las on hyvä, sil­lä se vä­hen­tää lat­ti­al­le pää­ty­vän ve­den mää­rää ja suo­jaa si­ten ra­ken­tei­ta.

Vanhan talon vintille oli vajaat sata vuotta sitten rakennettu kaksi erillistä asuinhuonetta, joihin kuljettiin kylmän vintin kautta. Ellan huone on toinen vanhoista kamareista, joten sen ulkoseinää ei ole lisäeristetty. Pönttöuuni on lämmittänyt ullakolla asujia monessa polvessa. Ella valitsi tumman lintutapetin vaaleiden lattioiden vastapainoksi. Sanne on päällystänyt vanhan toimistotuolin tilkuilla.

Mari Lahti

Vau­va re­mont­ti vau­nuis­sa

Pin­ta­re­mont­ti­tai­toi­set Sal­mi­set ovat mo­lem­mat ai­ka no­pei­ta ja kär­si­mät­tö­miä kään­teis­sään. Jos jo­tain ei ol­lut kos­kaan en­nen teh­ty it­se, to­det­tiin vain: Hur svårt kan det vara? Kuin­ka vai­ke­aa se voi muka ol­la? 

– Huo­ma­sim­me et­tä kyl­lä me osaam­me. Pe­ter ra­ken­si, minä maa­la­sin, ta­pe­toin ja tein val­mis­te­lu­ja, San­ne ker­too. 

Mi­ten se on­nis­tui kah­den taa­pe­ron ja myö­hem­min vau­van­kin kans­sa? Pe­ter ja San­ne vuo­rot­te­li­vat. Kun toi­nen teki re­mont­tia, toi­nen oli las­ten kans­sa. Kun San­ne oli van­hem­pain­va­paal­la, hän pak­ka­si lou­naan jäl­keen lap­set au­toon ja ajoi työ­maal­le.

Vau­va nuk­kui ”re­mont­ti­vau­nuis­sa”. Isom­mat te­na­vat is­tu­tet­tiin dvd-soit­ti­men kans­sa jo­hon­kin val­miim­paan nurk­kaan. Sit­ten äi­ti maa­la­si tai ta­pe­toi sen tun­nin pari, min­kä pys­tyi. 

Päi­väl­li­sai­kaan läh­det­tiin taas au­tol­la toi­seen ko­tiin. Pe­ter meni töi­den jäl­keen työ­maal­le ja jat­koi.

– Voi jes­tas si­tä­kin ai­kaa, kun meil­lä ei ol­lut vet­tä ei­kä vie­mä­riä työ­maal­la. Tyh­jen­sin päi­väl­lä las­ten po­tan kan­nel­li­seen äm­pä­riin, ja sit­ten ajet­tiin äm­pä­ri kyy­dis­sä ko­tiin, San­ne muis­te­lee.

Ves­sa oli, mut­ta ei suih­kua, kun Sal­mi­set muut­ti­vat asu­maan ta­loon­sa puo­len­tois­ta vuo­den pääs­tä. Pi­ha­sau­naa ei voi­nut käyt­tää, kos­ka siel­tä puut­tui vie­mä­ri. 

Yksi vanhoista peiliovista toimii sängynpäätynä.

Mari Lahti

Kan­nat­ti os­taa apua

Yh­den ura­kan Sal­mi­set os­ti­vat ul­ko­puo­li­sel­ta: ylä­ker­ran uu­sien ma­kuu­huo­nei­den ja ves­san run­ko­jen pys­ty­tyk­sen ja eris­tä­mi­sen. 

– Se kan­nat­ti il­man muu­ta. Työ­po­ruk­ka teki run­got kuu­kau­des­sa, meil­tä sii­hen oli­si men­nyt var­maan vuo­si, San­ne sa­noo. 

Re­mont­tia teh­des­sä vie­räh­ti toi­nen­kin vuo­si. Per­he asui ala­ker­ras­sa ja muut­ti huo­nees­ta toi­seen sitä mu­kaa kuin nii­tä saa­tiin kun­toon. Kos­ka ylä­ker­taan ei ol­lut ihan pak­ko muut­taa heti, Sal­mi­set te­ki­vät siel­lä kai­ken val­miik­si lis­to­ja myö­ten. Pääs­tiin täy­sin vii­meis­tel­tyi­hin huo­nei­siin.

Keittiön toiminnot ovat kahdella eri seinällä. Liesi on vanhan puuhellan kyljessä. Koska tiskipöydän luo on monta askelta, lieden vieressä on toinen, pienempi vesipiste altaineen. Puuhella on käytössä kylmään aikaan. Kirjailtu pyyhepeittoliina on Sannen mummon perintöä. Seinää tukeva pystypalkki eli ”följari” on pultattu paikoilleen talon laajennuksen yhteydessä. Tapetti on Pihlgren

Mari Lahti

Vain tämä asia, mut­ta tä­nään

En­sim­mäis­ten kah­den re­mont­ti­vuo­den ai­ka­na Sal­mi­sil­la ei ol­lut so­si­aa­lis­ta elä­mää ei­kä har­ras­tuk­sia, vain työt, lap­set ja re­mont­ti. 

– Nyt ol­laan sii­nä ti­lan­tees­sa, et­tä re­mon­toim­me vain ke­säl­lä, ja on har­ras­tuk­sia ja so­si­aa­lis­ta elä­mää­kin, San­ne sa­noo.

Iso re­mont­ti opet­ti kär­si­väl­li­syyt­tä. 

– Jos oli­sim­me aloit­ta­es­sam­me tien­neet, mitä kaik­kea on teh­tä­vä, en tie­dä oli­sim­me­ko us­kal­ta­neet ru­ve­ta hom­maan. Mut­ta kun oli re­mon­tin kes­kel­lä, sitä jo­ten­kin jak­soi. Sii­nä op­pi, et­tä ei nyt mie­ti­tä, mitä kaik­kea on vie­lä te­ke­mät­tä. Teh­dään vain tämä yk­si asia, mut­ta tä­nään, San­ne ker­too. 

Hyvä mo­ti­vaat­to­ri oli re­mont­tib­lo­gin kir­joit­ta­mi­nen. Kun tun­tui, et­tä työ­maa ei val­mis­tu iki­nä, San­ne luki pa­rin vii­kon ta­kai­sia mer­kin­tö­jään ja huo­ma­si, et­tä he oli­vat teh­neet pal­jon. Sit­ten jak­soi taas jat­kaa.

Salin lattialuukusta pääsee isoon kivikellariin. Talolla on monet perustukset, koska sitä on laajennettu vaiheittain. Vielä 1920-luvun piirustuksissa talossa on kolme erillistä asuntoa.

Mari Lahti

Kun saa­tai­siin edes lat­tia

Sal­mi­set oli­vat tie­toi­sia sii­tä, et­tä jos­sain me­nee kui­ten­kin jak­sa­mi­sen raja.

– Kun kol­mas lap­si oli tu­los­sa kes­kel­le re­mont­tia, pu­huim­me Pe­te­rin kans­sa, et­tä mitä jos nyt saam­me sen ko­liik­ki­vau­van? Pää­tim­me, et­tä sit­ten pa­nem­me vain re­mon­tin seis. No, lap­set ovat on­nek­si ol­leet kaik­ki hy­viä nuk­ku­jia. 

Vii­mei­si­nä ras­kaus­kuu­kau­si­naan San­ne maa­la­si vie­lä kat­to­ja ja pa­pe­roi lat­ti­oi­ta. Jos edes lat­ti­a­lan­kut saa­tai­siin asen­net­tua en­nen kuin vau­va tu­lee, hän muis­taa toi­vo­neen­sa. Sil­ti hän us­koo, et­tei tämä ole hei­dän vii­mei­nen re­mont­tin­sa. 

– Tai­taa ol­la niin, et­tä me oi­ke­as­ti tyk­kääm­me re­mon­toin­nis­ta.