Minna Marttiini
Kuva Timo Korhonen
Koti ja keittiö 12/2014
"Vuokrani nousi yllättäen. Voiko vuokranantaja korottaa vuokraani? Emme ole sopineet vuokran korottamisesta mitään."
Vuokranantaja ei voi korottaa vuokraa yksipuolisesti. Vuokran tarkistamisesta voidaan kuitenkin sopia vuokrasopimuksessa. Jos tarkistuksesta ei ole sovittu, voivat vuokralainen ja vuokranantaja yhdessä sopia suuremmasta vuokrasta.
Vuokranantajalla on myös vaihtoehto irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus vuokran tarkistamiseksi. Jos toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta ei tästä syystä haluta irtisanoa, voi vuokranantaja saattaa vuokran määrän tai määräytymistä koskevan ehdon tuomioistuimen tutkittavaksi. Tuomioistuin arvioi, onko vuokra kohtuuton. Myös vuokralainen voi saattaa vuokran tuomioistuimen tutkittavaksi, jos hän katsoo, että vuokra on kohtuuton.
Vuokran tarkistamisesta voidaan vuokrasopimuksessa sopia esimerkiksi niin, että se sidotaan johonkin indeksiin. Käytetyimpiä indeksejä ovat elinkustannusindeksi ja kuluttajahintaindeksi, jotka kuvaavat yleistä kustannustason kehitystä.
Vuokra voidaan sitoa myös muuhun perusteeseen. Mahdollisia ovat esimerkiksi prosentti- tai euromääräiset taikka vastikkeeseen sidotut perusteet. Peruste ja sen käyttö ei kuitenkaan saa johtaa vuokralaisen kannalta kohtuuttomuuteen, eikä sen tule olla vuokranantajan yksin määrättävissä.
Indeksiehtoja tai edellä mainittuja porrasehtoja käytettäessä on sovittava tarkastusajankohta, jolloin indeksivertailu tehdään tai tarkistus suoritetaan. Myös korotuksen voimaantulohetki on mainittava. Vaikka vuokrasopimuksessa olisi määritelty tarkistamis- ja voimaantuloajankohdat, on vuokranantajan suositeltavaa myös erikseen ilmoittaa vuokralaiselle korotetun vuokran määrä. Vuokralaiselle on kirjallisesti ilmoitettava uusi vuokra ja sen voimaantuloajankohta etukäteen aina silloin, kun vuokranantaja voi sopimuksen mukaan määrätä korotuksen ajankohdan tai määrän, tai jos korotus on vain vuokranantajan laskettavissa.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ