Artikkeli

TEKS­TI TAI­NA LAAK­SO­HAR­JU

KU­VAT MARI LAH­TI, SARI TAM­MI­KA­RI

Vinkkejä puun istuttamiseen

Puut tuovat hyvää oloa, ilahduttavat ympäri vuoden ja ovat liki elämänikäisiä kumppaneita. Kesällä ne viilentävät pihapiiriä ja tuovat kaivattua varjoa puutarhaan. Ne myös sitovat pölyä ja ilmansaasteita. Valitse omalle pihamaallesi parhaiten sopivat puut.

PUUN IS­TUT­TA­MI­NEN

• Tar­kis­ta, et­tä juu­ri­paak­ku on mär­kä en­nen is­tu­tus­ta. Kai­va suu­ri ja viet­tä­vä kuop­pa, joka on paak­kua sy­vem­pi ja ai­na­kin kol­me ker­taa paak­kua le­ve­äm­pi.

• Jos maa on köy­hää tai maan laa­tu huo­no, li­sää kuo­pan poh­jal­le kom­pos­tia tai hiek­kaa. Kas­te­le kuop­pa rei­lus­ti. Pois­ta juu­rien ym­pä­ril­tä ruuk­ku tai tii­viit kää­reet. Juu­ri­paak­kua kan­nat­taa hie­roa kä­sil­lä ja oi­koa juu­ria.

• Ase­ta tai­mi kuop­paan ja kas­te­le. Li­sää mul­taa ja tii­vis­tä se paa­kun ym­pä­ril­le. Var­mis­ta, et­tä puu on suo­ras­sa. Ase­ta tuki-

ke­pit mo­lem­min puo­lin. Li­sää lop­pu mul­ta ja tii­vis­tä. Sido puu kah­des­ta koh­taa jous­ta­vin si­dok­sin tu­ki­kep­pei­hin kiin­ni. Tuet voi pois­taa vuo­den kah­den ku­lut­tua.

• Vii­meis­te­le ka­te­ma­te­ri­aa­lil­la. Kas­te­le puu­ta var­sin­kin, jos ei sada.

VAAH­TE­RA

Vaah­te­roi­ta tun­ne­taan yli 150 la­jia, mut­ta meil­lä tun­ne­tuin ja käy­te­tyin on met­sä­vaah­te­ra, Acer pla­ta­noi­des. Vaah­te­ra hät­käh­dyt­tää ke­vääl­lä li­men vä­ri­sel­lä ku­kin­nal­laan jo en­nen kuin leh­det täy­sin puh­ke­a­vat. Sit­ten saam­me naut­tia sen kau­niis­ta leh­dis­tä ja iha­nas­ta, leh­te­väs­tä var­jos­ta. Ke­sän ede­tes­sä lap­set leik­ki­vät vaah­te­ran ne­nil­lä, joi­ta saa sen haus­kois­ta sii­pi­mäi­sis­tä he­del­mis­tä. Syk­syn hui­pen­nus on vaah­te­ran vä­ri­lois­to, joka kas­vu­pai­kan ja puun pe­ri­män mu­kaan voi ol­la kirk­kaan­kel­tai­nen, orans­si tai pu­nai­nen.

Pie­neen pi­haan vaah­te­ra kas­vaa lii­an suu­rek­si, mut­ta vaah­te­rois­ta pi­tä­vä voi kas­vat­taa jopa par­vek­keel­la suu­res­sa ruu­kus­sa vaik­ka­pa ja­pa­nin­vaah­te­raa (Acer pal­ma­tum). Me­nes­tyy Ete­lä- ja Kes­ki-Suo­mes­sa, poh­joi­sem­pa­na pa­lel­lut­taa yleen­sä lat­van­sa.

HE­VOS­KAS­TAN­JA

He­vos­kas­tan­ja on ma­jes­teet­ti­nen, suu­rek­si kas­va­va puu, joka viih­tyy par­hai­ten me­ren lä­hei­syy­des­sä ete­lä- ja lou­nais­ran­ni­kon tun­tu­mas­sa. Se on ek­soot­ti­nen näky lius­kai­si­ne leh­ti­neen. Koko show’n he­vos­kas­tan­ja kui­ten­kin va­ras­taa tou­ko–ke­sä­kuun vaih­tees­sa, sil­lä sen ku­kin­not ovat val­ta­van suu­ria, yli 20 cm pit­kiä, pys­ty­jä, val­koi­sia ja näyt­tä­viä. Myös syk­syl­lä kyp­sy­vät piik­ki­set sie­men­ko­dat ovat to­del­la ko­ris­teel­li­sia. Suu­reen pi­haan he­vos­kas­tan­jat tuo­vat eu­roop­pa­lais­ta puis­to­tun­nel­maa, mut­ta pie­nel­le pi­hal­le se ei sovi.

JA­LA­VAT

Koo­kas vuo­ri­ja­la­va (Ul­mus glab­ra) on suur­ten tont­tien puis­to­mai­siin pi­hoi­hin is­tu­va leh­ti­puu. Pie­neen pi­haan, var­joi­saan­kin paik­kaan so­pii puo­les­taan riip­pu­va­ok­sai­nen riip­pa­ja­la­va (U. glab­ra ’Ho­ri­zon­ta­lis’) tai sa­teen­var­jo­ja­la­va (U. glab­ra ’Cam­per­dow­nii’). Ja­la­van kau­neus pe­rus­tuu puun kau­nii­seen muo­toon enem­män kuin näyt­tä­vään ku­kin­taan tai jän­nit­tä­viin leh­tiin.

KOI­VUT

Koi­vus­sa riit­tää kan­san­pe­rin­net­tä ’koi­vu­nie­men her­ras­ta’ sau­naan. Vih­dat on teh­ty ni­me­no­maan rau­dus­koi­vus­ta (Be­tu­la pen­du­la). Vih­to­en on häi­vy­tel­ty niin isom­pia kuin pie­nem­pi­ä­kin vai­vo­ja reu­mas­ta lais­kuu­teen.

Hies­koi­vu (Be­tu­la pu­bes­cens) viih­tyy kos­te­am­mil­la pai­koil­la kuin rau­dus­koi­vu. Koi­vut erot­taa hel­pos­ti kas­vu­ta­vas­ta: rau­dus­koi­vun ok­sat riip­pu­vat kär­jis­tään vieh­kos­ti alas­päin. Pi­ha­kas­vi­na koi­vu on no­pe­a­kas­vui­nen. Se an­taa mie­li­hy­vää ha­vi­nal­laan ja puh­taan­val­koi­set run­got ha­ke­vat ver­tais­taan kas­vi­maa­il­mas­sa.

LEH­MUS

Puis­to­leh­muk­set (Ti­lia x vul­ga­ris) ovat tut­tu näky kau­pun­kien ka­tu­pui­na, mikä ker­too nii­den sit­key­des­tä. Puu muo­dos­taa kau­niin, var­jos­ta­van lat­vuk­sen sy­dä­men­muo­toi­si­ne leh­ti­neen. Sen val­koi­set ku­kat hou­kut­te­le­vat ke­säi­sin me­hi­läi­siä ja ki­ma­lai­sia. Luon­non­va­rai­se­na­kin meil­lä kas­va­va met­sä­leh­mus (Ti­lia cor­da­ta) tun­net­tiin en­nen tär­ke­ä­nä nii­ni­puu­na kuo­res­ta saa­ta­van köy­sien pu­no­mi­seen so­vel­tu­van kui­dun an­si­os­ta.

PIH­TA

Pih­to­ja ta­paa mel­ko har­voin, vaik­ka ne ovat olois­sam­me kes­tä­viä ja kas­va­vat ko­meik­si. Pih­doil­la on peh­me­ät neu­la­set. Esi­mer­kik­si si­pe­ri­an­pih­ta (Abies si­bi­ri­ca) so­vel­tuu myös leik­kaus­ta kes­tä­vä­nä ai­ta­kas­vik­si. Yk­sit­täis­pui­na pih­doil­le on syy­tä va­ra­ta ti­laa ja kas­vu­rau­ha; ne kas­va­vat en­sim­mäi­set kym­me­nen vuot­ta mel­ko hi­taas­ti mut­ta su­ku­pol­ven vaih­dut­tua pi­hal­la on jo ko­mea puu.

LEH­TI­KUU­SI

Si­pe­ri­an­leh­ti­kuu­si (La­rix si­bi­ri­ca) kas­vaa koko maas­sa ja eu­roo­pan­leh­ti­kuu­si­kin (La­rix de­ci­dua) Ou­lun kor­keu­del­le saak­ka. Leh­ti­kuu­sen ohu­et neu­la­set il­mes­ty­vät puu­hun ke­väi­sin ja va­ri­se­vat kel­las­tut­tu­aan maa­han syk­syl­lä. Jo­kai­nen leh­ti­kuu­si on oman­lai­sen­sa per­soo­na, sil­lä lu­men pai­nos­ta ok­sat kat­ke­a­vat hel­pos­ti. Puun kä­vyt ovat erit­täin ko­ris­teel­li­sia.

SEMB­RA­MÄN­TY

Semb­ra­män­nyn sie­me­net ovat ora­vien ja mo­nien lin­tu­jen herk­kua. Semb­ran ok­sat ovat tuu­hei­ta pit­ki­ne neu­la­si­neen, ja sii­tä kas­vaa ko­mea puu. Se so­pii yk­sit­täis­puuk­si tai ha­vu­ryh­män kes­kus­kas­vik­si au­rin­koi­seen tai puo­li­au­rin­koi­sen paik­kaan. Semb­ra­män­ty ei ole tark­ka maan suh­teen, ja sen voi is­tut­taa jopa sa­vi­mail­le. Semb­ra on hy­vin tal­ven­kes­tä­vä.

PIH­LA­JAT

Pih­la­jal­la on vank­ka ase­ma yh­te­nä suo­si­tuim­mis­ta pi­ha­puis­tam­me. Pa­ri­lius­kai­set leh­det ovat ko­ris­teel­li­sia, mut­ta puul­la on mui­ta­kin hy­viä puo­lia. Ku­kin­ta on kau­nis, sa­moin syys­vä­ri eri­no­mai­nen. Pih­la­jan­mar­jois­ta voi naut­tia vaik­ka­pa me­huis­sa tai hyy­te­löis­sä. Mar­ja­sa­to

on tär­keä mo­nil­le lin­nuil­le.

TUO­HI­TUO­MI ja PURP­PU­RA­TUO­MI

Tuo­hi­tuo­mel­la on hät­käh­dyt­tä­vä, ku­pa­rin­kiil­tä­vä run­ko mut­ta myös mui­ta hy­vei­tä. Ke­sä­kuu­hun ajoit­tu­va ku­kin­ta on iha­nan run­sas ja syys­vä­ri pir­te­än kel­tai­nen. Puu kas­vaa noin 10 met­riä kor­ke­ak­si, jo­ten ai­van pie­nil­le pi­hoil­le sitä ei voi suo­si­tel­la.

Purp­pu­ra­tuo­mi on pu­ner­ta­va­leh­ti­nen ja ko­ris­teel­li­nen muul­loin­kin kuin ku­kin­nan ai­kaan. Se kas­vaa tuo­mien ta­paan hie­man pen­sas­mai­se­na, jo­ten sii­tä tu­lee mel­ko le­veä.

KIR­SIK­KA- JA LUU­MU­PUUT

Suo­si­tuim­pia ovat ha­pan­kir­sik­ka (Pru­nus ce­ra­sus), pil­vi­kir­sik­ka (P. pen­syl­va­ni­ca) sekä ru­so­kir­sik­ka (P. sar­gen­tii). Kaik­ki nämä me­nes­ty­vät vyö­hyk­keel­le III as­ti, mut­ta suo­tui­sil­la kas­vu­pai­koil­la poh­joi­sem­mas­sa­kin. Näis­tä kol­mes­ta en­sim­mäi­se­nä kuk­kii ru­so­kir­sik­ka huu­maa­van run­sain vaa­le­an­pu­nai­sin ku­kin, sit­ten ha­pan- ja pil­vi­kir­sik­ka val­koi­sil­la ku­kil­laan. Kir­si­kat ovat hy­viä pik­ku­pi­han pui­ta, sil­lä myös run­ko on kau­nis ja syys­vä­ri ko­mea. Suu­rim­mak­si kas­vaa ru­so­kir­sik­ka.

Luu­mu­puut ovat ome­na­pui­den ta­paan kau­nii­ta ku­kin­nan ai­kaan. Ku­kin­taa seu­raa­va sato on­kin upe­aa. Va­lit­se suo­ma­lai­sia, kes­tä­viä la­jik­kei­ta.

RUU­SUO­RA­PIH­LA­JA

Hui­kea ja kes­tä­vä ruu­sun­pu­nai­nen ku­kin­ta häm­mäs­tyt­tää. Eri­no­mai­nen kat­seen­van­git­si­ja pie­neen pi­haan ete­läi­seen Suo­meen.

JA­PA­NIN­MAR­JA­KUU­SI

Ja­pa­nin­mar­ja­kuu­si kan­nat­taa pi­tää mie­les­sä, jos haa­vei­lee puk­si­puu­tyyp­pi­ses­tä, lei­ka­tus­ta ja iki­vih­re­äs­tä ai­das­ta. Ja­pa­nin­mar­ja­kuu­set me­nes­ty­vät puo­li­au­rin­gos­sa ja var­jos­sa­kin, mut­ta ne ei­vät viih­dy ko­vin kui­vis­sa pai­kois­sa. Kau­niin pu­nai­sis­sa mar­jois­sa ole­vat sie­me­net ovat myr­kyl­li­siä, ku­ten koko kas­vi lu­kuun ot­ta­mat­ta mar­jan me­hu­kas­ta mal­toa.

TUI­VIO

Tui­vio kuu­luu syp­res­si­kas­vei­hin, ku­ten ka­ta­ja­kin. Tui­vio on mai­nio maan­peit­to­kas­vi ti­he­än mat­to­mai­sen kas­vu­ta­pan­sa an­si­os­ta. Vaik­ka se on­kin puu­var­ti­nen kas­vi, eh­kä sitä nyt ei ihan puuk­si voi sa­noa. Pie­nel­lä pi­hal­la tui­vio on joka ta­pauk­ses­sa paik­kan­sa an­sain­nut ete­läs­tä poh­joi­seen.

KA­TA­JA

Ko­ti­ka­ta­ja on kak­si­ko­ti­nen kas­vi, jo­ten ka­ta­jan-mar­jo­ja muo­dos­tuu ai­no­as­taan emi­kas­viin (=äi­ti). Mar­jo­ja on käy­tet­ty um­me­tuk­sen, virt­sa­vai­vo­jen ja il­ma­vai­vo­jen hoi­toon, mut­ta ne maus­ta­vat myös vii­naa ja riis­ta­ruo­kia. Ka­ta­jan kas­vu­ta­pa vaih­te­lee pal­jon. Jos ha­lu­aa ta­sai­sen, soi­ke­an muo­toi­sen puun, kan­nat­taa hank­kia tai­mis­tos­ta pi­la­ri­ka­ta­ja­la­ji­ke ’Su­e­ci­ca’.