Kun tar­ha­kyl­män­ku­kan hen­toi­sen nuk­ka­ker­rok­sen peit­tä­mä nup­pu au­ke­aa, on ke­vät. Ei ai­kaa­kaan, kun kuk­kaan puh­ke­a­vat muut si­pu­li­ku­kat, hel­mi­lil­jat, nar­sis­sit, kir­jo­pi­ka­ri­lil­jat ja tulp­paa­nit.

– Tar­ha­kyl­män­kuk­ka on yk­si ke­vään suo­si­keis­ta­ni. Se kuk­kii ai­kai­sin, kes­tää ke­vään vii­leyt­tä ja ku­kin­nan jäl­keen kas­via ko­ris­ta­vat sie­men­hah­tu­vat, Mi­ka­el Jo­hans­son ker­too.

Mi­ka­el suo­sii myös kes­tä­viä si­pu­li­kuk­kia, jot­ka il­mes­ty­vät vuo­si toi­sen­sa jäl­keen.

– Ke­vääl­lä puu­tar­ha on ava­ra ja va­loi­sa. Ha­lu­an, et­tä ke­vääl­lä puu­tar­has­sa ai­na jo­kin kuk­kii ja mie­lel­lään mas­soit­tain.

Kuk­ka­me­ri peh­men­tää

Tu­han­net si­pu­li­ku­kat kas­va­vat mat­toi­na ta­lon ym­pä­ril­lä. Ta­lon mo­der­ni ark­ki­teh­tuu­ri luo har­mo­ni­sen ko­ko­nai­suu­den ta­ka­na ole­van met­sän kans­sa. Kuk­ka­me­ri peh­men­tää ta­lon lin­jo­ja ja tuo kont­ras­tia.

Mi­ka­el ja Päi­vi Jo­hans­so­nin vuon­na 2008 val­mis­tu­neen ta­lon on suun­ni­tel­lut ark­ki­teh­ti An­ders Ad­lerc­reutz.

– Nau­tin sii­tä, kun näen si­säl­le­kin ke­vään ete­ne­mi­sen: li­sään­ty­vän vih­re­än, hen­not ku­kat ja puu­tar­han he­rää­mi­sen.

Ke­vät­ku­kin­nan täh­det

Etu­pi­han ke­väi­sen ku­kin­nan pää­o­sis­sa lois­ta­vat kuk­ka­puut. Nii­den al­la aro­vuok­ko, ka­na­dan­vuok­ko ja si­pu­li­ku­kat ovat saa­neet rau­has­sa le­vi­tä kuk­ka­nii­tyk­si. Syk­syl­lä alu­et­ta ku­kit­ta­vat syys­vuo­kot ja pu­na­ha­tut, jos luon­to ja kau­riit sal­li­vat.

– Moni pel­kää aro­vuo­kon ja ka­na­dan­vuo­kon le­vi­ä­vän lii­ak­si. Kyl­lä­hän ne le­vi­ä­vät, mut­ta kun ku­kin­ta on ohi, la­kas­tu­vat ku­kat no­pe­as­ti ei­kä kas­vus­toa pian näe.

Enim­mäk­seen Mi­ka­el is­tut­taa si­pu­li­ku­kis­ta sel­lai­sia, jot­ka le­vi­ä­vät it­sek­seen.

– Joka syk­sy huo­maan kont­taa­va­ni ja is­tut­ta­va­ni li­sää si­pu­li­kuk­kia. Ke­vään kuk­ka-
lumo mie­les­sä­ni en edes huo­maa kyl­mää.

Kaa­re­via lin­jo­ja

Aluk­si suu­ren, 2 870 ne­li­ö­met­rin ton­tin luo­mi­nen puu­tar­hak­si tun­tui haas­ta­val­ta teh­tä­väl­tä. Mi­ka­el muis­te­li isän­sä ai­koi­naan an­ta­mia neu­vo­ja ja kes­kus­te­lu­ja mai­se­ma-ark­ki­teh­ti, puu­tar­hu­ri Ol­le Hel­lin­gin kans­sa. Hel­lin­gin mie­les­tä puu­tar­han suun­nit­te­lus­sa tär­ke­ää on rik­koa ra­jo­ja ja luo­da kont­ras­te­ja.

– Kun ta­los­sa on suo­ria lin­jo­ja, loin puu­tar­haan kaa­re­via muo­to­ja, peh­mei­tä is­tu­tu­sa­lu­ei­den reu­no­ja ja pol­vei­le­via pol­ku­ja. Met­sän lai­taan luon­nol­li­suus ja kaa­re­vat lin­jat tun­tui­vat so­pi­vil­ta.

Kau­niit ki­vet tal­teen

Pi­ha­pii­ris­sä on huo­mat­ta­van pal­jon ki­viä ja ki­veä: kat­tee­na, as­kel­ki­vi­nä, pol­kui­na, pa­ti­oi­na, ra­jauk­si­na, kat­seen­van­git­si­joi­na ja ki­vi­ai­ta­na.

– Olen ki­vi­hul­lu. Ha­lu­sin ke­rä­tä tal­teen kaik­ki kau­niit ki­vet tu­le­van ta­lon al­ta. Siir­rä­tin kai­vin­ko­neel­la isot ki­vet ki­vi­ai­dak­si.

Suu­rim­man, 27 ton­nia pai­na­neen ki­ven nos­toon tar­vit­tiin nos­tu­ri.

– Var­sin­kin uu­den ta­lon omis­ta­jat usein hau­taa­vat ki­viä maan al­le, mut­ta minä ha­lu­sin ne esiin. Ki­vet ovat ihan pa­ras­ta ma­te­ri­aa­lia pi­han ra­ken­ta­mi­ses­sa.

Ei kii­tos nur­mi­kol­le

Maan­pei­te­ha­vut, kan­ga­sa­ju­ruo­ho, sam­mal­lei­mu ja pat­ja­rik­ko le­vi­ä­vät ki­vien vä­leis­sä ja peh­men­tä­vät il­met­tä. Nur­mik­koa Mi­ka­el ei puu­tar­haan kai­van­nut, vaik­ka pari kol­me ne­li­ö­tä nur­mik­koa löy­tyy­kin ta­ka­pi­han kat­seen­van­git­si­ja­na, suu­ren ki­ven vie­rel­tä.

– Nur­mik­ko vaa­tii jat­ku­vaa huo­len­pi­toa. Is­tu­tuk­sil­la syn­tyy mie­les­tä­ni help­po­hoi­toi­sem­pi alue ja enem­män mie­len­kiin­toa.

Ta­ka­na sa­to­ja tun­te­ja

Mi­ka­el suun­nit­te­li it­se puu­tar­han lin­jat, teki ki­veyk­siä ja kai­voi is­tu­tus­kuop­pia mon­ta vuot­ta. Kas­vil­li­suus on va­li­koi­tu­nut omien toi­vei­den mu­kaan, mut­ta myös luon­to on osal­lis­tu­nut va­lin­taan.

– Is­tu­tin esi­mer­kik­si 25 pu­na­hat­tua ja yh­te­nä yö­nä peu­rat söi­vät kaik­ki.

Mi­ka­el is­tut­ti kym­me­nen uut­ta, mut­ta ne­kin me­ni­vät peu­ro­jen herk­ku­het­kis­sä.

– Jou­dun met­sän reu­nas­sa ta­sa­pai­noi­le­maan luon­non kans­sa. Olen pyr­ki­nyt va­lit­se­maan kes­tä­viä kas­ve­ja, mut­ta jon­kin ver­ran suo­jaan kas­ve­ja ver­koil­la, jot­ta peu­rat ei­vät syö her­kul­li­sim­pia ja usein myös kau­neim­pia. Luu­jau­ho on osoit­tau­tu­nut koh­ta­lai­sen toi­mi­vak­si kar­kot­ta­jak­si.

Oma suo ja vaa­ti­va mag­no­lia

Puu­tar­ha mer­kit­see Mi­ka­e­lil­le tär­ke­ää va­paa-ai­kaa. Vaik­ka puu­tar­ha­puu­his­sa hu­jah­taa hel­pos­ti tun­ti jos toi­nen­kin, on Mi­ka­e­lil­la toi­si­naan mu­ka­na myös ka­me­ra, jon­ka lins­si van­git­see kuk­kien herk­kyy­den.

Har­ras­tuk­seen liit­ty­vät myös ko­kei­lut.

– Olen is­tut­ta­nut puu­tar­haan me­si­mar­jo­ja ja teh­nyt jopa suon. Se on var­maan Suo­men pie­nin suo, Mi­ka­el nau­rah­taa.

Hän muo­toi­li suon tur­ve­har­kois­ta, joi­den al­le lai­tet­tiin muo­via pi­tä­mään kos­teut­ta. Tur­ve­har­kois­ta muo­toil­lul­la pik­ku­suol­la kas­vaa muu­ta­ma la­kan tai­mi.

– Ovat­han nämä haus­ko­ja ja opet­ta­vai­sia ko­kei­lu­ja. On mu­ka­va ke­rä­tä omal­ta suol­ta muu­ta­ma mar­ja jää­te­lön pääl­le.

Ko­kei­lu­miel­tä vaa­dit­tiin, kun Mi­ka­el sai lah­jak­si eri­koi­sen roh­to­mag­no­li­an. Hän is­tut­ti puun mah­dol­li­sim­man suo­jai­saan ja läm­pi­mään kas­vu­paik­kaan.

– Puu­tar­ha opet­taa kär­si­väl­li­syyt­tä. Mag­no­lia on sel­vin­nyt use­as­ta tal­ves­ta, mut­ta ku­kin­taa ei ole vie­lä kuu­lu­nut. Kun mag­no­lia kuk­kii, otan kyl­lä töis­tä va­paa­päi­vän.