Mari Lahti
Milla Kuusinen kuvat Mari Lahti
Mari Lahti
Syyskylvöstä hyötyvät kasvit, jotka kylväytyvät helposti itsekseen ja kasvit, joiden siemenet vaativat kylmäkäsittelyn. Myös hitaasti itävät siemenet saavat syyskylvöstä hieman etumatkaa kevätkylvöihin nähden. Talven jälkeen, kun maa on kostea, siemenen kuori pehmenee ja lämpenevä maa saa siemenet itämään oikeaan aikaan.
Oikea kylvöaika
Oikea aika kylvää siemenet on ensimmäisten hallojen aikaan, mutta kun maa on vielä sula. Varsinkin nopeasti itävien lajien kanssa on syytä olla tarkkana, ettei kylvöstä tehdä liian aikaisin. Liian aikaisin kylvetyt siemenet saattavat alkaa itää, jolloin taimet eivät selviä talvesta.
Näin sen teet
- Kylvä siemenet kuohkeaan, vettäläpäisevään kohopenkkiin, jolloin siemenet eivät jää sulamisvesien alle.
- Noudata siemenpussien ohjeita istutussyvyydestä ja peitä siemenet mullalla tai hiekalla.
- Jätä lannoitus kevääseen, kun taimet ovat jo ponnistaneet pinnalle. Poikkeuksena valkosipuli, joka hyötyy runsaista ravinteista heti.
- Merkitse rivit huolella tai tee kylvöskartta, jotta keväällä nousevia sirkkalehtisiä ei tarvitse arvuutella.
Kokeile näitä:
- talvivalkosipuli
- porkkana
- maa-artisokka
- palsternakka
- persilja
- tilli
- kehäkukka
- punajuuri
Mari Lahti
Mies nikkaroi kasvihuoneeseen Maijan toivomat isot ovet, jotka saa kunnolla auki tuuletusta varten. – Pinterestiä selailtiin ja haettiin ideoita toteutukseen. Ovista tuli tosi kivat, Maija kiittelee. Runko haluttiin jättää puun-sävyiseksi. Ajan mittaan se harmaantuu.
Tapanin ateljee, paja, on pellon reunassa, ja sitä ympäröivät mielenkiintoiset puukasat. Talvella kovilla pakkasilla Tapani työskentelee sisätiloissa.
Studio Jaanis Kerkis Oy

FRIDA STEINER
Villa Jagoda on saanut nimensä mustikkaa tarkoittavasta puolankielisestä sanasta. Se oli luonteva nimi mustikkametsän laidalla ja varpujen verhoamalla kalliolla olevalle mustikansiniselle huvilalle.
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2