MARI HARJULA KUVAUSAVUSTAJA MIKAELA ANTIN KUVAT KIRSI-MARJA SAVOLAKoti ja keittiö 4/2015
8–10 annosta
Pohja:
250 g tummia suklaahippu- tai browniekeksejä
100 g voita tai margariinia
Täyte:
1 vaniljatanko
600 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
1 ½ dl sokeria
1 dl ruokosokeria
3 munaa
200 g ranskankermaa
½ dl maissitärkkelystä
Lisäksi:
75 g tummaa suklaata
1 prk (397 g) valmiiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa
1 tl merisuolaa
noin 1 ½ dl suolapähkinöitä
1. Murskaa keksit teholeikkurissa tai -sekoittimessa. Sulata rasva ja sekoita joukkoon keksimurut.
2. Laita irtopohjavuoan pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperipala.
3. Painele keksi-rasvaseos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
4. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sen sisus täytteeseen. Sekoita kaikki täytteen ainekset tasaiseksi massaksi ja kaada täyte vuokaan pohjan päälle.
5. Paista kakkua 170-asteisen uunin alatasolla noin tunnin ajan, kunnes se on hyytynyt ja saanut hieman väriä. Laita vuoan alle leivinpaperi tai folio, sillä vuoasta saattaa tihkua rasvaa.
6. Anna kakun jäähtyä ja siirrä se viileään. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.
7. Sulata paloiteltu suklaa miedolla lämmöllä paksupohjaisessa kattilassa. Mausta karamellisoitu kondensoitu maito suolalla ja sekoita notkeaksi.
8. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Raidoita kakku sulatetulla suklaalla ja suolakinuskilla. Laita kakun päälle suolapähkinät.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2