FABIAN BJORK
Sanna Kekäläinen
Suklainen joulutiramisu
8–10 annosta
Pohja:
4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl piparkakkumaustetta
Täyte:
300 g tummaa tai maitosuklaata
¾ dl kuohukermaa
2 purkkia (yht. 500 g) mascarponea
1–3 rkl sokeria
½ tl piparminttuaromia tai maun mukaan
2 dl vahvaa, kylmää kahvia
Päälle:
piparminttukarkkeja
1. Tee ensin kakkupohja. Vatkaa munat ja sokeri huolellisesti sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele ne taikinaan haarukkavatkaimella. Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa 5–7 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Kumoa pohja leivinpaperille, jonka päälle on ripoteltu sokeria. Irrota paistopaperi. Anna pohjan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
2. Rouhi suklaa ja laita se kulhoon. Kuumenna kerma ja kaada suklaan päälle. Anna seistä minuutti. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
3. Lisää suklaaseokseen mascarpone ja piparminttu-
aromi. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Ota puolet seoksesta sivuun.
4. Leikkaa kakkulevystä suikaleita tarjoiluastiaan. Kostuta kahvilla. Levitä päälle suklaamascarponea. Laita päälle kahvilla kostutettuja kakkusuikaleita. Pursota tai levitä päälle loppu mascarponeseos. Laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
5. Ripottele päälle juuri ennen tarjoilua rouhittuja piparminttukarkkeja.
Vinkki! Tämä on taivaallista, mutta tosi makeaa. Lisäksi taikinasta jää reunapaloja, jotka voi hyödyntää pappilan hätävaraan tai trifleen.
Valmistusaika: 25 min + 45 min
Vaikeusaste: helpohko
Hinta: noin 12,5 e
FABIAN BJORK
Sillisalaatti kauden vihannesten ja mädin kera.
Photography: Reetta Pasanen
Kylmien kesäruokien parhaat: snapsigraavattu lohi, skagenröra, uudet perunat ja sillivati.
Reetta Pasanen
Fabian Björk
Sillisalaatti kauden vihannesten ja mädin kera.
Photography: Reetta Pasanen
Kylmien kesäruokien parhaat: snapsigraavattu lohi, skagenröra, uudet perunat ja sillivati.
Reetta Pasanen
Fabian Björk
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2