RUOKA MARI HARJULA SISUSTUS MILLA KUUSINEN KUVAUSAVUSTAJA MIKAELA ANTIN KUVAT KIRSI-MARJA SAVOLAKOTI JA KEITTIÖ 4/2014
6 annosta
100 g mantelilastuja
4 valkuaista
2 ½ dl sokeria
2 rkl maissijauhoja
2 tl valkoviinietikkaa
Täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk (250 g) mascarponejuustoa
yhden vaniljatangon siemenet
¼ – ½ tl kardemummaa
2–3 rkl tomusokeria
Lisäksi:
noin 1 dl lemon curd -sitruunatahnaa
puolen sitruunan mehu
1–2 rkl sitruunalikööriä (esimerkiksi Limoncelloa)
½ dl pistaasipähkinöitä
1. Paahda mantelilastuja kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä.
2. Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri erissä. Jatka vatkaamista kunnes seos on paksua ja kiiltävää.
3. Lisää jauhot ja viinietikka ja jatka vatkaamista vielä hetki. Kääntele lopuksi joukkoon noin 2/3 osaa mantelilastuista.
4. Jaa seos lusikalla kuudeksi keoksi leivinpaperin päälle pellille. Tee lusikalla keskelle marenkeja kuoppa. Ripottele päälle loput mantelilastut. Paista marenkeja uunissa 140 asteessa noin 1 ½ tuntia.
5. Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon mascarpone. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sen sisus täytteeseen. Mausta kardemummalla ja tomusokerilla.
6. Mittaa lemon curd kulhoon. Notkista tahna sitruunamehulla ja -liköörillä.
7. Rouhi pistaasipähkinät.
8. Lusikoi mascarponetäytettä pavloville juuri ennen tarjoilua. Valuta päälle sitruunatahnaseosta ja ripottele päälle pistaasirouhetta.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2