Tallista löytyneistä vanhoista pyöristä Sirje teki hevoskärryt, joiden kyydissä viihtyvät hulluruoho ja pikkunolaana. Taustalla näkyy savusauna.

Puu­tar­han ym­pä­ril­lä on vii­si yli kak­si­sa­taa­vuo­ti­as­ta, Muse­o­vi­ras­ton suo­je­le­maa ra­ken­nus­ta. Pää­ra­ken­nus, kel­tai­sek­si maa­lat­tu hir­si­ta­lo, toi­mi ai­koi­naan pos­ti­kie­va­ri­na, jos­sa pos­tin­kul­jet­ta­jat le­pä­si­vät ja vaih­toi­vat he­vo­sia. Pää­ra­ken­nuk­sen li­säk­si jäl­jel­lä ovat pu­na­mul­lal­la maa­la­tut tal­li, sa­vu­sau­na, puu­lii­te­ri ja vie­ras­ta­lo.

Sir­jen ja Hei­kin ai­ka­na ton­til­le on ra­ken­nus­jät­teis­tä ja van­hois­ta ik­ku­nois­ta ra­ken­net­tu kah­vit­te­lu- ja gril­laus­paik­ka­na toi­mi­va tau­ko­ma­ja ja 35-ne­li­öi­nen kas­vi­huo­ne. Ke­säl­lä kas­vi­huo­nees­sa kas­vaa to­maat­tia ja kurk­kua. Ke­vääl­lä se toi­mii tai­mien is­tu­tus­ko­ti­na.

Kun Sir­je ja Heik­ki kym­me­nen vuot­ta sit­ten tu­li­vat vuok­raa­mal­leen ti­lal­le, siel­lä odot­ti val­ta­vas­ti ro­jua ja mah­ta­va hei­nik­ko, jon­ka rai­vaa­mi­nen kes­ti pit­kään. Yk­si van­hois­ta pu­na­mul­ta­ra­ken­nuk­sis­ta oli lu­his­tu­nut. Rai­vaus­jä­tet­tä ton­til­ta kor­jat­tiin vie­lä seu­raa­va­na­kin vuon­na.

– Kaik­ki mah­dol­li­nen, vä­hän­kin kun­nos­sa ole­va puu­ta­va­ra sääs­tet­tiin uu­si­o­käyt­töä var­ten. Kaa­to­pai­kal­le läh­ti kui­ten­kin kak­si la­val­lis­ta ro­jua, Sije kertoo.

Sa­vi­kon pai­kal­la sa­met­ti­kuk­kia

Puu­tar­ha on Sir­jen vas­tuul­la. Heik­ki on mu­ka­na, jos tar­vi­taan apua. Kaik­ki ton­til­la teh­dyt ra­ken­nus­työt­kin su­ju­vat Sir­jel­tä luon­te­vas­ti, sil­lä hän työs­ken­te­lee vä­lil­lä ra­ken­nuk­sil­la­kin.

– Puu­tar­ha on syn­ty­nyt vuo­sien ai­ka­na pala pa­lal­ta. Kun yk­si koh­ta oli val­mis, seu­raa­va oli mi­nul­la jo mie­les­sä tark­kaan suun­ni­tel­tu­na.

Kaik­ki al­koi ton­tin kes­ki­pis­tees­tä, jos­ta kor­jat­tiin pois lu­his­tu­nut ra­ken­nus ja muu­ta jä­tet­tä. Täs­sä koh­taa pi­hal­la oli liu­kas sa­vik­ko. Nyt eri­lai­set lil­jat, tar­ha­ku­kon­kan­nuk­set, kau­no­pu­na­ha­tut ja sa­met­ti­ku­kat kuk­ki­vat alu­eel­la ki­vi­loh­ka­rei­den, lau­dois­ta ra­ken­net­tu­jen kä­ve­ly­sil­to­jen ja suih­ku­läh­tei­den jou­kos­sa.

– Pi­hal­la oli val­ta­vas­ti kai­ken­ko­koi­sia ki­vi­loh­ka­rei­ta, joi­ta pää­tin hyö­dyn­tää kas­vi­ryh­mis­sä. Suu­rim­mat loh­ka­reet rai­vat­tiin trak­to­ril­la, pie­nem­mät ki­vet siir­te­lin kot­ti­kär­ryil­lä ja lu­mi­la­pi­ol­la so­pi­viin paik­koi­hin.

Alue muut­taa muo­to­aan joka vuo­si, ja sen kas­vi­va­li­koi­ma li­sään­tyy.

Kas­vi­laa­ti­koi­ta, ei kai­va­mis­ta

Kas­vit ku­kois­ta­vat mas­sii­vi­sis­sa puu­laa­ti­kois­sa, jot­ka Sir­je on teh­nyt. Työ­mail­ta löy­tyy hy­lät­ty­jä lau­dan­pät­kiä uu­siin laa­ti­koi­hin, jot­ka kes­tä­vät yl­lät­tä­vän hy­vin vai­kei­ta­kin sää­o­lo­suh­tei­ta. Van­him­mat laa­ti­kois­ta ovat jo 6–7 vuo­den ikäi­siä.

– Suu­rin osa ton­tis­ta on pai­na­vaa sa­vi­maa­ta, jon­ka kai­va­mi­nen on tosi rank­kaa. Niin­pä ai­ka pian pää­dyin kas­vi­laa­ti­koi­hin. Nii­hin käy­tän ma­te­ri­aa­lia, mitä on jää­nyt. Mi­tään ei hei­te­tä pois. En­sim­mäi­set laa­ti­kot val­mis­tin ton­til­ta löy­ty­neis­tä hir­sis­tä ja van­hois­ta lat­ti­a­lan­kuis­ta.

Ma­ta­lis­sa laa­ti­kois­sa kas­vaa su­las­sa so­vus­sa eri­lai­sia vi­han­nek­sia, si­pu­lei­ta, pork­ka­noi­ta, ke­sä­kur­pit­so­ja, man­si­koi­ta, sa­laat­te­ja ja yrt­te­jä. Mul­lan al­la laa­ti­kois­sa on kan­gas kar­kot­ta­mas­sa rik­ka­ruo­ho­ja.

Kor­ke­at laa­ti­kot ovat kuk­ki­via kas­ve­ja var­ten. Niis­sä Sir­jen en­sim­mäi­nen kas­vat­ti, pe­tu­nia, ku­kois­taa lu­kui­sis­sa eri vä­ri­sä­vyis­sä.

Kaneli-kissa on innokkaasti mukana istutushommissa eikä vahingossakaan astu kasvien päälle.

Kaik­ki kas­va­te­taan sie­me­nis­tä

Sir­je on ko­koi­sin Vi­ron Vil­jan­nis­ta, jos­sa hän on elä­nyt vil­je­lys­ten kes­kel­lä. Pie­nes­tä pi­tä­en hän on tot­tu­nut sii­hen, et­tä mel­kein kaik­ki syö­tä­vä saa­daan omas­ta maas­ta.

– Mum­mil­la ja äi­dil­lä oli ai­na omat keit­ti­ö­puu­tar­hat ja kuk­kia, joi­den hoi­dos­sa olin mu­ka­na pie­nes­tä pi­tä­en. En­sim­mäi­ses­sä omas­sa ko­dis­sa­ni pe­rus­tin heti pork­ka­na­pen­kin, Sir­je ker­too.

Tääl­lä Sir­je aloit­ti yk­si­vuo­ti­sil­la kas­veil­la, joi­den sie­me­net hän oli tuo­nut Vi­ros­ta.

– Nyt poi­min sie­me­net enim­mäk­seen omis­ta kas­veis­ta­ni, kui­va­tan ja is­tu­tan ne ke­vääl­lä ruuk­kui­hin.

Aluk­si Sir­je al­koi kyl­vää sie­me­niä jo tam­mi–hel­mi­kuus­sa, ku­ten hän oli Vi­ros­sa tot­tu­nut.

– Suo­mes­sa läm­pö tu­lee ke­vääl­lä myö­hem­min. Joka vuo­si aloi­tan vä­hän myö­hem­min, tänä vuon­na vas­ta maa­lis­kuun puo­li­vä­lis­sä. Sie­me­net kyl­vän en­sin ken­no­le­vyi­hin, jois­ta siir­rän tai­met ruuk­kui­hin ja il­mo­jen läm­mi­tes­sä ulos laa­ti­koi­hin, amp­pe­lei­hin ja maa­han.

Tänä ke­vää­nä omien kas­vien sie­me­niä oli 4 300 is­tu­tus­ruu­kus­sa.

– Joka vuo­si muu­tan alu­ei­ta ja yri­tän hank­kia myös uu­sia kas­ve­ja, ny­kyi­sin enem­män mo­ni­vuo­ti­si­a­kin.

Ruu­su­ja ja pää­ry­nä­pui­ta

Sir­jen puu­tar­has­sa vie­ras­ta ihas­tut­taa luon­nol­li­suus. Eri la­jik­keet kas­va­vat yh­des­sä ja muo­dos­ta­vat niit­ty­mäi­siä alu­ei­ta. Tätä niit­ty­mäis­tä vai­ku­tel­maa Sir­je ha­lu­aa li­sä­tä.

– Ha­lu­ai­sin täs­tä enem­män vil­li­puu­tar­han, jos­sa luon­non­ku­kat viih­ty­vät yh­des­sä is­tu­tet­tu­jen kans­sa. La­ji­va­li­koi­maa ha­lu­an myös li­sä­tä. Nii­den mu­ka­na li­sään­ty­vät per­ho­set, me­hi­läi­set ja lin­nut, jot­ka ovat mi­nul­le tär­kei­tä. En­sim­mäi­si­nä vuo­si­na nii­tä oli tääl­lä tosi vä­hän.

Nyt Sir­jen ja Hei­kin vuok­ra­so­pi­mus­ta pi­den­net­tiin, ja he voi­vat rau­has­sa sat­sa­ta pi­haan enem­män.

– Ha­lu­an tän­ne ai­na­kin pää­ry­nä- ja luu­mu­pui­ta sekä ruu­su­ja, joi­ta mi­nul­la oli Vi­ros­sa. Lii­an suu­ri­ko­koi­si­na ne jäi­vät sin­ne. Toi­saal­ta ha­lu­ai­sin ra­ken­taa tän­ne kaa­ria ja mo­ni­vuo­ti­sia köyn­nök­siä kii­pe­ä­mään nii­tä pit­kin. Muu­ta­ma kaa­ri on­kin jo pai­koil­laan.

Kaa­rien ohel­la eri puo­lil­la pi­haa on Sir­jen koi­vu­nok­sis­ta val­mis­ta­mia ruuk­ku­ja, ko­re­ja, sep­pe­lei­tä, poro ja tuo­li­kin.

Kanala rakennettiin tallin päätyyn. Sirje keittää kanoille ohrapuuroa joka päivä. Munia riittää omiin tarpeisiin ja ystävillekin.

Lan­noit­teet ko­ti­ka­na­las­ta

Joi­ta­kin vuo­sia sit­ten Sir­je in­nos­tui ka­nois­ta. En­ti­sen he­vos­tal­lin ku­pee­seen pe­rus­tet­tiin ver­koil­la suo­jat­tu ai­taus, jos­sa ka­nat ovat suo­jas­sa hau­koil­ta ja ke­tuil­ta. Ha­lu­tes­saan ka­nat pää­se­vät tal­lin puo­lel­le or­sil­le suo­jaan.

Ka­noil­le Sir­je keit­tää oh­ra­puu­roa joka päi­vä. Li­säk­si ne pi­tä­vät kur­kus­ta, ke­sä­kur­pit­sas­ta, to­maa­tis­ta, pork­ka­nois­ta ja eri­lai­sis­ta hei­nis­tä. Mai­to­tuot­tei­ta ka­noil­le ei an­ne­ta.

Ka­nan­mu­nat riit­tä­vät hy­vin omaan ku­lu­tuk­seen ja tut­ta­vil­le­kin. Ja puu­tar­ha saa ka­nan­ka­kas­ta hy­vää lan­noi­tet­ta.

– Ka­nan­mu­nan­kuo­ris­ta saa mai­ni­o­ta lan­noi­tus­vet­tä ruuk­ku­kas­veil­le, kun nii­tä li­ot­taa ve­des­sä kol­me nel­jä päi­vää. Jau­he­tuis­ta kuo­ris­ta teen si­säi­ses­ti nau­tit­ta­vaa pul­ve­ria. Se vah­vis­taa kyn­siä ja hiuk­sia, Sir­je ker­too.

Ai­kaa ku­luu ke­säl­lä myös puu­tar­han kas­te­luun. Se vie il­tai­sin pa­ri­kin tun­tia. Kyl­mä vesi pum­pa­taan kai­vos­ta tu­han­nen lit­ran tyn­ny­riin läm­pe­ne­mään ja le­vi­te­tään let­kul­la kas­veil­le.

– Puu­tar­ha­töis­sä ai­ka ku­luu ai­van huo­maa­mat­ta.