Tea Honkasalo kuvat Kirsi-Marja Savola
” Jos pitäisi nimetä yksi rakkain esine, niin se olisi lankakerä. ”
Lempipaikkani kodissamme on olohuone. Kun olen itsekseni, päädyn olohuoneen sohvalle tai lattialle tekemään teoksiani. Vaikea tietää, milloin tekee vapaa-ajan töitä ja milloin töitä. Sohva on lököilypaikka, jossa pelataan myös Playstationia. Koira on myös aina mukana pyytämässä rapsutuksia.
Langoistani en luopuisi. Ne ovat suurimmaksi osaksi hankintoja kirpputoreilta. Jos olisi pakko nimetä yksi rakas esine, niin se olisi se lankakerä.
En luopuisi miehestäni Ollista ja koirastamme Miristä. Enkä kyllä langoistanikaan. Olen aina pitänyt ryijyistä. Ryijyissä minua viehättävät vapaus, se miten lanka liikkuu tekstiilissä, sekä eri tekstuurit, kuten rouhea pellava ja silkki. Kreisistä kasarilangasta saa huikeaa efektiä. Jos kierrätyslankaa käyttää, se loppuu kun se loppuu. Sitä ei saa enää lisää. Siksi lankavarastoni on suuri, jotta on mistä lähteä tekemään. Taide tuo minulle enemmän vapautta kuin kuosisuunnittelu.
Vanha vilteillä peitelty sohva on sisustuspaheeni. Uuden hankkiminen on ollut pitkään työn alla. String-hyllyille on koottu kaikkea mielenkiintoista ja kaunista.
Rentoudun neulomalla ja virkkaamalla. Käyn myös keskuspuistossa kävelemässä koiran kanssa ja Ollin kanssa kuntosalilla. Metsään meneminen tai painojen nosteleminen saavat työasiat pois mielestäni. Käymme myös kiipeilemässä. Solmiminen on monotonista, kädet tekevät koko ajan samaa työtä, joten voi helposti tulla jännetupen tulehdus. Kiipeilyssä kädet saavat toisenlaista liikettä, joka tekee hyvää.
Makuuhuoneen seinällä on teoksiani. Isoin on Silmu, pienet tuftatut ovat Otus-sarjaa, osa on koneella tehtyjä, osa käsin. Pyöreä pienempi ryijy on Mätäs-sarjaa.
Sisustustyylini on kierrätettyä. Olemme kirpparihulluja. Suosimme käytettyjä kalusteita ja ajan patina saa näkyä. Viimeksi pelastimme roskalavalta jonkun mintunvihreäksi maalaaman puupöydän. Aikaa sen puhdistamiseen meni, mutta saimme hyvän kesäprojektin ja hienon ruokapöydän. Meitä molempia kiinnostavat esineiden tarinat. Tusinatuotteet tuntuvat kylmiltä ja tarpeettomilta.
Matkateemaisessa hyllyssä on matkamuistoja ja itse tehtyjä juttuja. Karttapallo on isovanhempien jäämistöä. Olli on tehnyt kalan puusta ja piiput savesta. Hyllyllä myös Aarni Aromaan Alkueläin.
Sisustuspaheeni on sohvamme. Sohvaprojekti on kestänyt viitisen vuotta. On vaikea löytää sopivaa käytettyä sohvaa, jonka pitäisi olla mukava, tosi kestävä ja käytännöllinen. Tavaran määrä meillä myös hieman arveluttaa. Välillä käy mielessä, kuinka paljon tavaraa voi hankkia. Kirpparilöytöjäkin täytyy miettiä, kun esineiden kanssa pitää pystyä elämään.
Orthexin ruukut ovat löytö kirpparilta. Avokadon olen kasvattanut itse siemenestä. Tuolit ovat porvoolaisesta koulusta, pöytä on pelastettu roskalavalta.
Sielunmaisemani on luonnossa. Olen kotoisin Sipoosta, lapsuudenkotini sijaitsi metsän vieressä. Lapsena on möngitty metsässä ja kaiken maailman majoissa. Haluan tuoda teoksiini sitä löytämisen iloa, mitä kaikkea ihanaa metsästä voikaan löytää. Vaikka menisin koiran kanssa metsään ilman työmoodia, sieltä saan aina ideoita ja saatan miettiä näyttelykonseptiani eteenpäin. Saan metsästä inspiraation teoksiini.
Työskentelen kotona ja työhuoneellani. Olen ollut myös paljon residensseissä. Nyt yritin pitää ensimmäisen kerran loman, jossa en koko ajan tekisi töitä. Teen välillä töitä myös mökillä. Kuljetan mukanani aina hirveän kasan lankaa.
Työhuoneellani on iso installaatiokokonaisuus työn alla.
Teen ryijyjä, joita ei voi tehdä koneella. Aikaa voikin mennä kuukausitolkulla. Se on vastapainoa tietokoneille ja puhelimille. Mietin työssäni, miten perinteistä tekniikkaa voi uudistaa. En halua sulkea mitään tekniikoita pois. Ryijy ja sen haptisuus kiinnosti minua, kun vaihdoin sisustuksen tekstiiliin.
Ryijy tiivistyy siihen, miltä se tuntuu. Ryijyt ovat konkreettisia ja pehmeitä. Niihin voi upottaa käden ja niihin voi kietoutua. Ensimmäiseen ryijyyni, 30 x 30 cm, meni ikuisuus. Nyt suurin tekemäni ryijy on kuusi neliömetriä. Kärsivällisyyteni on kasvanut ja minulle on tullut halu lähteä pois seinältä. Tulossa on kolmiulotteisia ryijyjä. Tulevaisuudessa olisi myös kiinnostavaa yhdistää keramiikkaa ja tekstiiliä. Rakastan mate-
riaalikokeiluja.
Melissa Sammalvaara, 33, on Aalto-yliopistosta valmistunut taiteen maisteri. Hän on opiskellut sekä sisustusarkkitehtuuria että tekstiilisuunnittelua. Hän asuu Espoon Olarissa puolisonsa Ollin ja Mir-koiran kanssa. Melissa Instagramissa @melissasammalvaara, verkkosivut melissasammalvaara.com.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ