Olohuoneesta piti tulla vaaleanharmaa, mutta maalin sävy taittoi vaalean-siniseen. Satu aikoi ensin maalata huoneen uudelleen, mutta tottui väriin pian. Ensimmäisen kerroksen kaari-ikkunat ovat jugendtyyliä. Muualla talossa jugendkoristeita on käytetty säästeliäämmin, minkä takia talon luonnehditaan edustavan ”työläisjugendia”. Lundian hylly on Juhon lapsuudenkodista. Vihreät antiikkituolit huudettiin Bukowskin huutokaupasta.
Henna-Kaisa Sivonen kuvat Johanna Karttunen
Sadun sylissä istuva Pauli on kova musisoimaan. Lattialla loikoilee Hertta, toinen perheen boksereista.
Talon nimi on Saaristo. Talo rakennettiin vuosina 1907–1909. Talo säästyi sodan pommituksilta, mutta viereistä Paasitornia pommitettiin niin, että ikkunat hajosivat useampaankin kertaan.
Toivosen perheen koti sijaitsee arvotalossa Siltasaaressa, kävelymatkan päässä Helsingin keskustasta. Tyylikkäässä ja kodikkaassa kolmiossa ei heti uskoisi, että asunnolle ei millään meinannut löytyä uusia asukkaita.
– Tämä oli yksiö ja järkyttävässä kunnossa. Tässä ei ollut asunut ketään moneen vuoteen, Satu Toivonen kertoo perheen asunnon ostosta.
Satu vastusti aluksi. Juho sen sijaan oli heti varma, että yli 70-neliöisestä asunnosta pystyy loihtimaan perheen tarpeisiin sopivan kodin. Silti ostoa hauduteltiin pitkään, ja asuntoa käytiin katsomassa useampaan kertaan.
– Nyt olen todella tyytyväinen, että Juho näki asunnon mahdollisuudet, Satu sanoo.
Keittiö maalattiin vihreäksi Tikkurilan Neva-sävyllä. Kaapistot ovat Epoq-keittiömallistoa. Keittiön tasot ovat kvartsikomposiittia, hana ja vetimet messinkiä. Keittiön valaisimet Satu huusi Helanderin huutokaupasta parikuinen vauva rintarepussa. Huutokaupassa vitsailtiinkin lamppujen menneen kaikkien aikojen nuorimmalle ostajalle.
Perheen lempipaikka on keittiössä. Olohuoneessa ei ole televisiota, joten Sadulla ja Juholla on tapana lasten mentyä nukkumaan katsella ohjelmia ja syödä iltapalaa ruokapöydän ääressä. Ananastaulu saatiin häälahjaksi, asetelma on kirppislöytö. Pellavaliina on peritty Sadun mummilta ja astiat toiselta isoäidiltä. Aterimet tulivat perintönä Juhon isovanhemmilta.
Teerasiat ovat Intiasta, Sadun mummin ja paapan kotoa sekä kirpputorilta.
Yksiöstä kolmioksi
Satu ajatteli remontin kestävän pari kuukautta, mutta Juho tiesi, että edessä on pitkä projekti. Pariskunta asuikin remontin keskellä lopulta puolitoista vuotta. Olohuoneessa oli retkijääkaappi, ja astiat tiskattiin kylpyhuoneessa.
Yksiö muutettiin kolmioksi niin, että alkovi suljettiin lasiseinillä makuuhuoneeksi ja suuresta aulasta lohkaistiin pieni työhuone. Pauli-poika ilmoitti tulostaan pian muuton jälkeen, joten soppi muuttui lennossa lastenhuoneeksi.
Asunnon ilmettä modernisoitiin, mutta rakennusaikakautta pyrittiin kunnioittamaan mahdollisimman paljon. Esimerkiksi sävyt ja listat valittiin sen mukaan.
Juho teki paljon remonttia itse, sillä hän on ollut nuorena rakennushommissa. Ulkopuolisilta ostettiin lattioiden hionta, sähkötyöt ja keittiön asennus.
– Kodissa näkyvät Juhon kädentaito ja hyvä silmä, Satu kehuu.
Juho valtuutti Sadun valitsemaan pistorasiat ja listat, jotta tämä pystyi kohdistamaan tarmonsa käsillä oleviin asioihin.
Olohuoneesta piti tulla vaaleanharmaa, mutta maalin sävy taittoi vaalean-siniseen. Satu aikoi ensin maalata huoneen uudelleen, mutta tottui väriin pian. Ensimmäisen kerroksen kaari-ikkunat ovat jugendtyyliä. Muualla talossa jugendkoristeita on käytetty säästeliäämmin, minkä takia talon luonnehditaan edustavan ”työläisjugendia”. Lundian hylly on Juhon lapsuudenkodista. Vihreät antiikkituolit huudettiin Bukowskin huutokaupasta.
Hertta-koira varaa aina paikan sohvalta.
Perheen musiikkiharrastus näkyy vinyylilevyjen määrässä. Levylautasella soi usein tunnelmallinen musiikki esimerkiksi uudesta Muumi-animaatiosta.
Musisoivat miehet
Satu ja Juho tapasivat 14 vuotta sitten Sadun silloisessa kotikaupungissa Vaasassa. Pian tultiin Helsinkiin. Yhteen he muuttivat viiden vuoden seurustelun jälkeen.
Sadun aika menee pitkälti oikeustieteen opinnoissa, sillä hän kulkee Rovaniemelle lähiopintoihin. Viestintäkonsulttina työskentelevä Juho soittaa kitaraa ja pelaa koripalloa. Pauli musisoi kotona ja tutustuu urkuihin, kitaraan ja viuluun. Pauli sai perinnöksi kitaran Juhon ukilta, vanhoista mustavalkoisista elokuvista tutulta näyttelijä ja koomikko Eemeli Toivoselta.
Vessan Satu on koristellut krumeluurilla. Tapetti on William Morrisin näyttävä Strawberry Thief.
Kissakuvista leopardikuosiin
Siltasaaren asunto on parin toinen yhteinen koti, ja siinä on asuttu neljä vuotta. Satu on ollut kiinnostunut sisustamisesta lapsesta asti. Vain tyylit ovat vaihdelleet. Ensimmäinen oma koti oli itämainen. Parin ensimmäinen yhteinen koti oli vaalea ja pelkistetty. Sielläkin rönsyilevä sisustus pääsi valloilleen marokkolaistyylisellä parvekkeella.
Nykyisessä kodissa on kerrostumia kaikista tyyleistä paitsi lapsuuden kissakuvista seinällä. Tai ehkä nekin ovat päässeet kotiin vaatteiden leopardikuoseina.
– Ei ole ehkä normaalia, miten paljon minulla on leopardikuosia. En osaa selittää, mikä siinä miellyttää minua niin kovasti, Satu vitsailee.
Satu on vannoutunut kissaihminen, mutta Juholle oli selvää, että heille tulee koira. Perheeseen kuuluu nyt kaksi bokseria.
Naisen muotokuvan Sadun isä osti 1970-luvulla. Se kulki Sadun mukana muutoissa varastosta toiseen, kunnes pääsi vihdoin seinälle. Satu pitää sitä sympaattisena ja sopivasti hävyttömänä. Viime aikoina Satu on huomannut keräilevänsä 90-luvun keramiikkaa.
Kynttilänjalkojen keräily roihahti entisestään, kun Satu ystävineen metsästi niitä hänen ja Juhon hääkattaukseen Soutupaviljonkiin.
Sisäinen harakkuus näkyy
Sisustamisessa Satu hyväksyttää valinnat Juholla. Jos hän saisi päättää yksin, koti olisi vaaleanpunaisempi. Nykytilanteessa se näyttää enemmän molempien kodilta.
Pariskunnan yhteinen sisustusinspiraatio vahvistui hääyönä St. George -hotellissa. Se oli heidän mielestään upeasti sisustettu cocktailbaareineen ja Klaus Haapaniemen tapetteineen. Haaveissa oli jopa saada samaa tapettia olohuoneeseen, mutta selvisi, että se olikin varta vasten tilaan tehty maalaus.
Nyt seiniä koristavat erilaiset taulut ja kipsiveistokset. Juho maalaa itsekin.
– Taiteen kerääminen kuulostaa vakavalta ja aikuiselta hommalta, mutta tykkäämme taiteesta.
Satu ottaisi kotiin enemmänkin ”krumeluuria”. Hän pitää kauniista yksityiskohdista. Usein ne kimaltavat messingin sävyissä.
– Sisäinen harakkuuteni näkyy eniten vessassa. Olen saanut laittaa sinne kaikkea ihanaa.
Alkovi rajattiin olohuoneesta omaksi tilakseen lasiseinillä, joista toinen on kiinteä ja toinen liukuu kiinni. Seinät on tehty kierrätetyistä terassin ikkunoista, jotka löytyivät vanhasta rautakaupasta. Makuuhuoneen päätyseinää koristaa graffiti-taiteilija Jani Tolinin teos, jonka hän on tehnyt valokuvaaja Oped Pelen valokuvan pohjalta.
Seinällä roikkuva hapsujakku on muisto Sadun polttareista, joissa hänet puettiin 1920-luvun tyyliin. Juho kiusoittelee korvaavansa sen miesten froteisella kylpytakilla.
Pauli-pojan pieni soppi lohkaistiin aulasta. Sinne kuljetaan olohuoneesta komeista pariovista.
Huumoria sisustukseen
Sadulle tavaroista luopuminen on vaikeaa, joten monet esineet odottavat vuoroaan varastossa. Hän haaveilee pystyvänsä karsimaan tavaraa, mutta konmaritus ei ole hänen juttunsa.
Juho on tarkka ja järjestelmällinen ja organisoi kotona esimerkiksi astiakaapit. Satu innostuu asioista herkästi ja lähtee tehokkaasti projekteihin, mutta joskus asiat jäävät puolitiehen. Juho on pitkäjänteisempi.
Heräteostoksia Satu ei kuitenkaan tee, vaan valitsee tarkkaan. Useimmiten esineillä on myös jokin kiinnostava tarina kerrottavanaan. Molempien sisustusfilosofiana onkin, että hankinnoissa ja kodin esineissä pitää olla jokin hauska juju. Huumori yhdistää pariskuntaa muutenkin.
– Sisustamiselle ei ole muita sääntöjä kuin se, että siitä pitää tulla hyvälle tuulelle. Sisustusta ei voi muutenkaan ottaa kovin vakavasti, kun yhteensä 70 kiloa koiraa sutii lattialla ja valtaa sohvat, Satu sanoo.
Olohuoneen seinää koristavat Gunnar Uotilan kipsiveistosnaiset, jotka Satu osti huutokaupasta Juholle 40-vuotislahjaksi.
Koti
Siltasaaressa Helsingissä
Vuonna 1909 valmistuneessa kerrostalossa
3 h + k + aula, 72 m².
Asukkaat
Oikeustieteitä opiskeleva Satu, 34, ja viestintäkonsultti, yrittäjä Juho Toivonen, 41, sekä Pauli, 3,
ja bokserit Ålli ja Hertta. Perhe on täydentynyt kuvausten jälkeen Sampo-pojalla.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ