Yksi Karinin omista suosikeista on kehysmäinen ulkoseinä, jonka oviaukosta kuljetaan ulkokeittiöstä terassin pöydän ääreen.

Ka­rin ja Si­mon Car­lan­de­rin mök­ki­mat­ka on kaik­kea muu­ta kuin ta­va­no­mai­nen, sil­lä se kes­tää ko­ko­nai­suu­des­saan yli puo­li­tois­ta vuo­ro­kaut­ta. Ko­toa Köö­pen­ha­mi­nas­ta mat­kaa Tu­run ul­ko­saa­ris­toon tai­te­taan eri ta­voin, vii­mei­se­nä etap­pi­na vie­lä omal­la ve­neel­lä man­te­reel­ta mök­ki­saa­reen.

Kun tut­tu kal­li­o­ran­ta al­kaa nä­kyä ve­nee­seen, mie­li rau­hoit­tuu ja kaik­ki kii­re tun­tuu jää­vän taak­se. Edes­sä odot­taa ra­kas Vil­la Ka­rin, Ka­ri­nin suun­nit­te­le­ma mök­ki, ja pit­kä kesä, jon­ka ai­ka­na Si­mo­nis­ta ja Ka­ri­nis­ta tu­lee jäl­leen ker­ran saa­ris­to­lai­sia.

– Heti kun pää­sem­me pe­ril­le, tie­dän et­tä olem­me taas oi­ke­as­sa pai­kas­sa. Saa­ris­toon saa­pu­mi­nen on ai­na pie­ni ih­me. Tääl­lä olem­me täy­sin sään ja me­ren ar­moil­la, Ka­rin sa­noo ja hy­myi­lee.

”Tuomme kesän alussa mukanamme paljon ruokaa. Viime tingan ostokset teemme vielä Turussa ennen saareen tuloa.”

Mökkisaaren maasto on Karinin lapsuusmaisemaan, hiekkaiseen ja heinikkoiseen tanskalaiseen rannikkoon verrattuna hyvin erilaista.

Rak­kaus me­reen ja saa­ris­toon

Si­mon syn­tyi ja viet­ti lap­suu­ten­sa Kel­lo­kos­kel­la. Hä­nen äi­tin­sä on syn­ty­jään tans­ka­lai­nen ja isä suo­ma­lai­nen. Kak­si­kie­li­nen lap­suus teki jo var­hain elä­mäs­tä kan­sain­vä­lis­tä. Opis­ke­lut Tans­kas­sa su­jui­vat kie­len puo­les­ta vai­vat­to­mas­ti, ja myö­hem­min elä­mä vei mie­hen py­sy­väs­ti me­ren ää­rel­le Köö­pen­ha­mi­naan.

Ka­ri­nin lap­suu­teen tans­ka­lai­ses­sa ran­nik­ko­kau­pun­gis­sa kuu­lui myös meri. Mut­ta hei­nik­koi­siin hiek­ka­ran­toi­hin tot­tu­nee­na hän yl­lät­tyi vie­rail­les­saan en­si ker­taa suo­ma­lai­ses­sa saa­ris­tos­sa ke­säl­lä 1980. Tääl­lä vesi oli­kin sy­vää ja kal­li­ot jyrk­kiä.

– Olin ih­meis­sä­ni sii­tä, mi­ten ih­mi­set viet­tä­vät ke­si­ään ki­vik­koi­sil­la saa­ril­la kes­kel­lä mer­ta, Ka­rin muis­te­lee.

En­sim­mäi­set ke­sät tuo­re pa­ris­kun­ta viet­ti vuok­ra­mö­kis­sä Ah­ve­nan­maan län­si­ran­ni­kol­la.

– Ihas­tuin Itä­me­ren luon­toon, jota en ol­lut kos­kaan en­nen ko­ke­nut. Olin ai­na kat­so­nut ja ihail­lut mer­ta, mut­ta vas­ta Ah­ve­nan­maal­la tun­sin ole­va­ni osa sitä, Ka­rin ker­too.

Vuo­sien mit­taan saa­ris­to­lais­ke­sät al­koi­vat tun­tua en­tis­tä enem­män pa­ris­kun­nan omal­ta ju­tul­ta. Syn­tyi aja­tus oman saa­ren­pa­lan hank­ki­mi­ses­ta. Tämä tont­ti pie­nel­tä saa­rel­ta Ini­ös­tä luo­tee­seen löy­tyi vuon­na 2004.

Vaikka yhteydet maailmaan toimivat moitteettomasti, saarella viihdytään mieluiten kirjojen, lautapelien ja vanhan radion seurassa.

Keittiö ja ulkokeittiö muodostavat toimivan kokonaisuuden. Aurinkopaneelit tuottavat sähkön jääkaapille, ja lattian alle rakennettu viileä varasto tarjoaa lisätilaa elintarvikkeille. ”On oikeastaan vapauttavaa, ettei saarella ole liikaa tavaraa tai vaihtoehtoja”, Karin sanoo.

Puu­se­pän kal­li­sar­voi­nen neu­vo

Mök­ki­saa­reen pa­ris­kun­ta saa­pui en­sim­mäi­set ke­sät telt­ta kai­na­los­sa. He ha­lu­si­vat rau­has­sa tu­tus­tua saa­reen ja poh­tia mö­kil­le so­pi­vaa paik­kaa. Sii­hen pai­kal­li­nen puu­sep­pä an­toi Ka­ri­nil­le ar­vok­kaan neu­von: Älä ra­ken­na mök­kiä ton­tin kau­neim­mal­le koh­dal­le, vaan sen vie­reen. Si­ten voit ihail­la hie­noa nä­ky­mää mö­kis­tä kä­sin.

Tä­män neu­von pe­rus­teel­la pää­tet­tiin Vil­la Ka­ri­nin paik­ka. Yh­des­sä pää­mö­kin kans­sa muut, myö­hem­min ton­til­le nous­seet ra­ken­nuk­set tar­jo­a­vat tuu­len­suo­jai­san pik­ku pi­ha­pii­rin. Se on tar­peen, kos­ka tuu­lis­ta sää­tä ul­ko­saa­ris­tos­sa to­den tot­ta riit­tää.

Ka­rin suun­nit­te­li mö­kin it­se. Läh­tö­koh­ta­na oli mah­dut­taa mök­kiin nuk­ku­ma­pai­kat kuu­del­le. Heti aluk­si pää­tet­tiin ker­ros­sän­ky­jen si­jain­ti ja mo­ni­käyt­töi­syys. Ala­sän­gyl­lä mah­tuu nuk­ku­maan kak­si ai­kuis­ta pe­rä­ka­naa, päi­vi­sin se toi­mii soh­va­na. Yl­hääl­lä on nuk­ku­ma­ti­lat nel­jäl­le. Muut huo­ne­ka­lut pa­ris­kun­ta on tuo­nut mu­ka­naan Tans­kas­ta.

Ker­ros­sän­gyt mää­rit­te­li­vät myös si­sä­ti­lan kor­ke­ak­si. Se tuo ava­ruut­ta 25 ne­li­ö­met­rin mök­kiin.

– Jos mu­kaan las­kee koko ta­lon kier­tä­vän te­ras­sin, meil­lä on käy­tet­tä­vis­sä yh­teen­sä 120 ne­li­ö­tä, Ka­rin sa­noo tyy­ty­väi­se­nä.

Ta­lon suo­jai­sel­le sei­nus­tal­le ra­ken­net­tiin ul­ko­keit­tiö. Myö­hem­min saa­rel­le ra­ken­net­tiin vie­lä vie­ras­mök­ki Vil­la Si­mon, työ­ka­lu­va­ja ja oma kai­vo.

– Mel­kein kym­me­nen vuot­ta haim­me ve­den naa­pu­rin kai­vos­ta. Se oli las­tem­me päi­vit­täi­nen, tär­keä teh­tä­vä. Ih­met­te­lem­me vie­lä­kin, mi­ten ih­mees­sä sel­vi­sim­me il­man omaa kai­voa niin­kin pit­kään, Si­mon nau­raa.

Vaikuttavan kokoiset kerrossängyt eivät tunnu ahtailta korkean huonetilan ansiosta. Päivisin ne muuttuvat luontevasti oleskelu- ja lukunurkkauksiksi.

Paikallinen puuseppä antoi Karinille kullanarvoisen neuvon: mökkiä ei kannata rakentaa saaren kauneimmalle paikalle, vaan sen viereen. Näin kauneinta maisemaa voi ihailla päivittäin.

Me ja meri

Me­res­tä on tul­lut Ka­ri­nin ja Si­mo­nin ke­sä­ar­jen pe­rus­ta. He ui­vat joka aa­mu sääs­tä riip­pu­mat­ta, pe­sey­ty­vät yhä me­res­sä ja kul­ke­vat mat­kat saa­ren ja man­te­reen vä­lil­lä omal­la ve­neel­lään. En­sim­mäi­sen mök­ki­ke­sän vene – Tu­rus­ta os­tet­tu pie­ni Bus­ter – kul­ki to­sin moot­to­ri­vi­an ta­kia vain pe­ruut­ta­en. Se teki al­ku­ai­ko­jen mök­ki­mat­kois­ta koo­mi­sia ja iki­muis­toi­sia.

Myös ruo­ka­kaup­pa­reis­sut tait­tui­vat vuo­sia ve­neel­lä.

– Vuo­sien saa­tos­sa Ini­ös­sä si­jait­se­van lä­hi­kau­pan va­li­koi­ma on va­li­tet­ta­vas­ti su­pis­tu­nut. Ny­ky­ään me­nem­me mie­luum­min los­sil­la ruo­ka­os­tok­sil­le Tai­vas­sa­loon tai Kus­ta­viin, Ka­rin ker­too.

Pa­ris­kun­nan kol­me nyt jo ai­kuis­ta las­ta ovat viet­tä­neet Vil­la Ka­ri­nis­sa kaik­ki lap­suu­ten­sa ke­sät.

– Ai­noa har­mi­tus on, et­tem­me opet­ta­neet heil­le suo­mea. Saa­ris­tos­sa sii­tä oli­si ol­lut pal­jon hyö­tyä.

Kun lap­set oli­vat pie­niä, per­he saat­toi vii­pyä saa­res­sa ju­han­nuk­ses­ta elo­kuun al­kuun. Ny­kyi­sin ke­sän mök­ki­päi­vät ja­e­taan per­he­pii­ris­sä tar­kas­ti, jot­ta myös lap­set per­hei­neen pää­se­vät viet­tä­mään ai­kaa saa­ris­tos­sa. Pie­net lap­sen­lap­set ovat op­pi­neet kul­ke­maan haas­ta­vas­sa maas­tos­sa ja hei­dän pu­heis­taan kuu­lee jo nyt, kuin­ka tär­ke­äk­si paik­ka on muo­dos­tu­mas­sa myös uu­del­le su­ku­pol­vel­le.

Suojaiselle seinustalle rakennettu ulkokeittiö on kesäisin ahkerassa käytössä. Päivät rytmittyvät lounaiden, illallisten ja tiskivuorojen ympärille. ”Täällä riittää aina tiskattavaa”, Karin naurahtaa.

Saarella Karin jättää arjen taakseen. Ajatukset saavat vaeltaa vapaasti, ja hänen suunnittelemansa tekstiilit lepattaa rauhassa tuulessa.

Yk­sin­ker­tais­ta luk­sus­ta

Ar­ki saa­res­sa ra­ken­tuu pie­nis­tä as­ka­reis­ta: ve­den kan­ta­mi­ses­ta, ruo­an­lai­tos­ta, tis­kaa­mi­ses­ta ja ve­nei­ly­mat­kois­ta kaup­paan. En­nen kaik­kea mök­ki­kau­si on ai­kaa yh­des­sä­o­lol­le. In­ter­net-yh­teys toi­mii pa­rem­min kuin ko­to­na Köö­pen­ha­mi­nas­sa, mut­ta sen käyt­tö jää usein vä­häi­sek­si.

– Tääl­lä riit­tää kyl­lä ai­na te­ke­mis­tä il­man si­tä­kin, Si­mon hy­mäh­tää.

Saa­ris­to ja sen etäi­syys ar­jen kii­reis­tä luo­vat myös otol­li­set puit­teet luo­val­le työl­le ja uu­sien pro­jek­tien suun­nit­te­lul­le. Kun ins­pi­raa­tio is­kee, kum­pi­kin ve­täy­tyy vuo­rol­laan työ­ka­lu­va­jaan. Sii­tä on tul­lut mo­lem­mil­le tär­keä ja ra­kas työ­ti­la.

Vie­rai­ta ote­taan vas­taan har­ki­ten. Mö­kil­lä ol­laan tii­viis­ti yh­des­sä, pe­sey­dy­tään me­res­sä ja nu­ku­taan lä­hek­käin.

– Vä­vym­me muis­te­lee vie­lä­kin en­sim­mäis­tä ke­sään­sä, jol­loin hän jou­tui nuk­ku­maan ja­lat vas­tak­kain ano­pin kans­sa. Sil­ti hän pa­laa tän­ne joka kesä, Ka­rin nau­raa.

Vil­la Ka­ri­nis­sa ele­tään myös saa­ris­to­luon­non ryt­mis­sä. Uu­si te­ras­si on juu­ri val­mis­tu­nut edel­li­sen, 20 vuot­ta van­han ti­lal­le.

– An­nam­me uu­den te­ras­sin har­maan­tua rau­has­sa. Saa­ren kaik­kien ra­ken­nus­ten puu­pin­nat on kä­si­tel­ty ho­pe­an­sä­vyi­sel­lä pet­sil­lä, mut­ta te­ras­sin jä­tim­me kä­sit­te­le­mät­tä. Se so­pii juu­ri tuol­lai­se­na tä­hän mai­se­maan, Si­mon ja Ka­rin poh­ti­vat.

Suun­ni­tel­mis­sa on ol­lut myös sau­na saa­ren poh­jois­ran­nal­le. Ka­rin piir­si ra­ken­nuk­sen jo muu­ta­ma vuo­si sit­ten paik­kaan, jos­sa kal­li­oi­nen ran­ta avau­tuu sy­vään ve­teen. Hän suh­tau­tuu lu­van saa­mi­seen luot­ta­vai­ses­ti, mut­ta to­teu­tuk­sel­la ei ole kii­ret­tä, sil­lä aa­mu-uin­neis­ta ja me­ri­ve­des­tä on tul­lut niin olen­nai­nen osa mök­kie­lä­mää, et­tei sau­na enää edes tun­nu vält­tä­mät­tö­mäl­tä.

– Tääl­lä tuk­ka saa ol­la vä­hän me­ri­ve­des­tä pör­röl­lään. Se kuu­luu asi­aan, Ka­rin huo­maut­taa.

Vil­la Ka­rin on Car­lan­de­rin per­heel­le pal­jon enem­män kuin ke­sä­mök­ki. Se on paik­ka, jos­sa meri ja kal­li­ot opet­ta­vat nöy­ryyt­tä, per­he on kas­va­nut yh­teen ja jos­sa yk­sin­ker­tai­nen ar­ki on ylel­li­syyt­tä.

– Tämä on mei­dän yh­tei­nen tur­va­sa­ta­mam­me ja mei­dän oma pa­lam­me suo­ma­lais­ta luk­sus­ta, Si­mon ki­teyt­tää.

Säilytysratkaisuissa on huomioitu myös Karinin suunnittelemat pyyhkeet ja kylpytakit, joille on omat paikkansa.

Vierasmökissä, Villa Simonissa, on tilaa kolmelle yöpyjälle.