Suvi Rüster kuvat Martti Järvi
MUURIKKAPITSA MARGHERITA
20 min + taikinan kohotus 30 min . helppo . 20 e
4 annosta
1 1/2 dl vettä
10 g tuorehiivaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
3–4 dl durum- tai 00-vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
Täyte:
200 g kirsikkatomaatteja
2 rkl öljyä
1 tl sokeria
1/4 tl suolaa
2 dl pizzakastiketta (säilyke)
100 g juustoraastetta
125 g mozzarellaa
basilikaa
mustapippuria
1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja sokeri. Lisää joukkoon vehnäjauhoja aluksi puuhaarukalla vatkaten, lopuksi kädellä vaivaten, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoilee kulhon reunoilta. Lisää öljy ja jatka vaivaamista vielä pari minuuttia. Peitä taikinakulho leivinliinalla. Anna kohota lämpimässä vedottomassa paikassa noin 30 minuuttia.
2. Paista huuhdottuja kirsikkatomaatteja pari minuuttia muurinpohjapannulla öljyssä niin, etteivät tomaatit muhjaannu. Mausta suolalla ja sokerilla, nosta lautaselle. Pyyhkäise pannu kuivaksi.
3. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ne pitsapohjiksi.
4. Paista yksi pitsa kerrallaan. Lisää pitsapohja kuumalle, kuivalle muurinpohjapannulle. Kun pohjapuoli on paistunut kypsäksi, käännä pitsalettu ympäri.
5. Levitä täytteeksi pizzakastiketta, juustoraastetta ja mozzarellaa. Peitä pitsa alumiinifoliolla pariksi minuutiksi, jotta juusto sulaa. Nosta pitsa isolla lastalla tai pitsalapiolla tarjoiluvadille tai esimerkiksi isolle leikkuulaudalle. Viimeistele kirsikkatomaateilla, basilikalla ja mustapippurilla. Paista samoin toinen pitsa.
FABIAN BJORK
Photography: Reetta Pasanen
Leivo tämä kakku mielellään edellisenä päivänä, niin maut tasoittuvat. Halutessasi voit paistaa taikinasta muffineita 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia ja kuorruttaa muffinit kinuskikermalla.
FABIAN BJORK
Photography: Reetta Pasanen
Leivo tämä kakku mielellään edellisenä päivänä, niin maut tasoittuvat. Halutessasi voit paistaa taikinasta muffineita 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia ja kuorruttaa muffinit kinuskikermalla.
Photography: Reetta Pasanen
FABIAN BJORK
Uunissa kypsyvä hillo on superhelppo valmistaa: marjat pellille, loraus vettä, sokeria ja mieleisiä mausteita joukkoon ja uuni hoitaa loput. Kirpeän makea marjahillo maistuu ihanalta voimakkaiden juustojen, muurikkalettujen ja vaniljajäätelön kanssa. Pieni ripaus mustapippuria terävöittää maun. Tuias-keramiikkamuki Skafferista Porvoosta.
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2