Kun Ou­ti, Erk­ka ja pie­ni Kais­la-ty­tär vii­ti­sen­tois­ta vuot­ta sit­ten nä­ki­vät tu­le­van ko­tin­sa en­sim­mäis­tä ker­taa, se oli ko­ko­naan rus­kea. Sei­nät, lat­ti­at, jopa ka­tot, kaik­ki rus­keik­si maa­lat­tu­ja.

– En­si­käyn­nis­tä ei jää­nyt rus­keu­den li­säk­si mie­leen muu­ta kuin ala­ker­ran suu­ri ik­ku­na, jos­ta avau­tui nä­ky­mä puu­tar­haan ja pää­ty­sei­nän kol­me pien­tä ne­li­öik­ku­naa, Ou­ti ker­too.

Veh­re­äs­sä, 1950-lu­kui­ses­sa Mau­nu­lan lä­hi­ös­sä Hel­sin­gis­sä si­jait­se­va ri­vi­ta­lo­a­sun­to oli huo­no­kun­toi­nen ja rus­kea, mut­ta tun­nel­mal­taan ihas­tut­ta­va.

Vil­ja­kai­set te­ki­vät os­to­tar­jouk­sen vie­lä sa­ma­na il­ta­na ja sai­vat asun­non.

– Oli täy­si va­hin­ko, et­tä pää­dyim­me Mau­nu­laan, sil­lä et­sim­me ko­tia Kä­py­läs­tä ja Kum­pu­las­ta. Tu­lim­me hu­vik­sem­me kat­so­maan, ja asun­to hur­ma­si mei­dät täy­sin, Ou­ti ker­too.

Viljakaisen perhe viihtyy Maunulassa ja erityisesti kotona. Etuoven portailla Sampo, Felix, Outi ja Kaisla kainalossaan Remu-koira.

OMIA TI­LO­JA KAI­KIL­LE

Kais­la on nyt lä­hes­ty­mäs­sä ai­kui­si­kää ja hä­nel­lä on pik­ku­vel­jet Fe­lix ja Sam­po. Kas­va­va per­he on asu­nut sa­mas­sa asun­nos­sa koko ajan, ja ti­lo­ja on vaih­del­tu ja muo­kat­tu tar­peen mu­kaan.

Ihan en­sim­mäi­se­nä Vil­ja­kai­set teet­ti­vät asun­nos­sa pe­rus­teel­li­sen re­mon­tin, jos­sa sei­nät ja ka­tot maa­lat­tiin vaa­leik­si, keit­tiö ny­ky­ai­kais­tet­tiin, lau­ta­lat­ti­at kun­nos­tet­tiin ja ala­ker­ran par­ket­ti hi­ot­tiin.

Kun per­heen kak­si poi­kaa kas­voi­vat kou­lui­kään ja tar­vit­si­vat omat huo­neet, ja­et­tiin toi­nen ylä­ker­ran isois­ta ma­kuu­huo­neis­ta kah­teen osaan niin, et­tä mo­lem­piin osiin jäi oma ik­ku­na. Kais­lan huo­nee­seen teh­tiin pie­nen pää­tyik­ku­nan li­säk­si si­sä­sei­näik­ku­na keit­ti­öön. Kos­ka ta­lon ta­sot nou­se­vat puo­li­ker­rok­sin, Kais­lan ik­ku­na on keit­ti­ön ka­ton­ra­jas­sa kaap­pien ylä­puo­lel­la.

Jo­kai­sel­la per­heen­jä­se­nel­lä on ko­to­na mah­dol­li­suus omaan rau­haan

– Pyr­ki­myk­se­näm­me on ol­lut teh­dä kai­kil­le mah­dol­li­sim­man viih­tyi­sät olot, Ou­ti sa­noo.

HII­LI­KEL­LA­RI SAU­NAK­SI

Vuon­na 1952 ra­ken­ne­tus­sa ta­lo­yh­ti­ös­sä jo­kai­sel­la asuk­kaal­la on oma kel­la­ri. Niis­sä si­jait­si­vat alun pe­rin uu­nit, joil­la asun­to­ja läm­mi­tet­tiin, sekä hii­li­va­ras­tot, joi­hin hii­let ki­pat­tiin maan ta­sal­la si­jait­se­vien hii­li­luuk­ku­jen kaut­ta. Kun ta­lo­yh­tiö siir­tyi kau­ko­läm­pö­jär­jes­tel­mään, kel­la­rit saa­tiin ot­taa muu­hun käyt­töön. Mo­net asuk­kaat ra­ken­si­vat kel­la­riin­sa sau­nan, ja hii­li­luu­kuis­ta teh­tiin ik­ku­noi­ta.

Vil­ja­kais­ten ko­tiin sau­naa ei ol­lut ra­ken­net­tu. Erk­ka re­mon­toi kel­la­ria aluk­si it­se. Hän kai­voi kel­la­rin van­han poh­jan ko­ko­naan pois, jot­ta tila saa­tiin kor­ke­am­mak­si. Kun pur­ku­työ oli teh­ty, urak­ka siir­tyi am­mat­ti­lai­sil­le. Uu­si sau­na­o­sas­to val­mis­tui 2015.

– Ha­lu­sim­me sin­ne ihan ta­val­li­sen sau­nan, ei mi­tään eri­kois­ta. Lau­teet vas­tak­kain, et­tä oli­si hyvä ju­tel­la ja mah­tui­sim­me sin­ne hy­vin. Kel­la­rin re­mon­toin­ti li­sä­si ko­tim­me asu­mis­mu­ka­vuut­ta ja toi kai­vat­tua li­sä­ti­laa, Ou­ti sa­noo.

KAT­SE KAAP­PEI­HIN

Keit­tiö re­mon­toi­tiin sa­moi­hin ai­koi­hin. Ylä­kaa­pit Ou­ti ja Erk­ka sai­vat tut­ta­va­pa­ris­kun­nal­ta, joka pois­ti re­mon­tis­saan kaa­pit uu­sien tiel­tä. Pui­set kaa­pit kun­nos­tet­tiin täy­sin ja maa­lat­tiin vaa­le­an­pu­nai­sik­si. Har­maat ala­kaa­pit ra­ken­net­tiin puu­se­pän­työ­nä.

Ylim­mäs­sä ta­sos­sa si­jait­se­vat per­heen las­ten ma­kuu­huo­neet. Sam­pon ava­ras­sa huo­nees­sa huo­mio kiin­nit­tyy koko sei­nän le­vyi­seen koi­vu-ovi­seen kaa­pis­toon. Al­ku­pe­räi­sel­tä näyt­tä­vän kaa­pis­ton on puu­sep­pä koon­nut van­hois­ta ovis­ta ja oven­kar­meis­ta. Sa­man­tyyp­pi­set kaa­pit ra­ken­net­tiin myös kel­la­rin sau­na­o­sas­tol­le.

AI­DOT 50-LU­VUN AI­NEK­SET

Asun­nos­sa on mui­ta­kin yk­si­tyis­koh­tia, jot­ka näyt­tä­vät al­ku­pe­räi­sil­tä ja 50-lu­ku­lai­sil­ta, mut­ta ovat­kin Vil­ja­kais­ten ajal­ta. Per­heen luot­to­suun­nit­te­li­ja­na re­mon­teis­sa on ol­lut si­sus­tu­sark­ki­teh­ti Eli­na Aal­to, joka on ja­los­ta­nut Ou­tin ja Er­kan ide­at to­teu­tus­val­miik­si ja teh­nyt pii­rus­tuk­set puu­sep­piä ja työ­mie­hiä var­ten.

– Eli­na osaa vie­dä haa­vei­tam­me eteen­päin ja kek­sii rat­kai­su­ja, joi­ta em­me it­se osaa aja­tel­la.

Etei­sen koko sei­nän le­vyi­nen kaa­pis­to, keit­ti­ön kaa­pis­tot, las­ten ma­kuu­huo­neen ja­ka­mi­nen sekä koko ala­ker­ran sau­na­o­sas­to vä­rei­neen ovat Eli­nan kä­den­jäl­keä. Lop­pu­tu­los va­kuut­taa am­mat­ti­lai­sen palk­kaa­mi­sen eduis­ta.

Asun­non hen­keen so­pi­vat ja toi­mi­vat rat­kai­sut sekä huo­lel­li­nen puu­se­pän­työ kun­ni­oit­ta­vat al­ku­pe­räis­tä suun­nit­te­lua. Ai­dot ma­te­ri­aa­lit, ku­ten puu, myös ku­lu­vat ar­vok­kaas­ti ei­vät­kä muu­tu nuh­jui­sik­si muu­ta­mas­sa vuo­des­sa. Li­säk­si nii­tä on mah­dol­lis­ta kun­nos­taa, kun ku­lu­ma ylit­tää sie­to­ky­vyn.

PUO­LI­KER­ROK­SIA JA VIN­TA­GE­VA­LAI­SI­MIA

Asun­non ta­so­ra­ken­tees­ta joh­tu­en tila vaih­tuu toi­seen li­pu­en. Eteis- ja keit­ti­ö­ker­rok­ses­ta nous­taan puo­li ker­ros­ta ylös ma­kuu­huo­nei­siin ja las­keu­du­taan puo­li ker­ros­ta alas olo­huo­nee­seen ja ruo­kai­lu­ti­laan. Sen suu­res­ta ik­ku­nas­ta nä­kyy oma veh­reä piha, pi­han ta­ka­na niit­ty, sen ta­ka­na met­sän­reu­na.

– Ala­ker­ran iso ruo­ka­pöy­tä on yk­si lem­pi­pai­kois­ta­ni ko­to­na, vii­kon­lop­pu­paik­ka­ni. Sii­tä nä­kyy iha­nas­ti ulos ja koko ala­ker­taan, Ou­ti sa­noo.

Kun ik­ku­noi­ta­kin on kol­meen suun­taan, valo pää­see liik­ku­maan asun­nos­sa kau­niis­ti.

Ylä­ker­ran ma­kuu­huo­neen oves­sa on lasi, jos­ta sii­vi­löi­tyy va­loa län­nen puo­lel­le an­ta­vaan, aa­mu­päi­vi­sin var­joi­saan keit­ti­ö­ker­rok­seen.

Valo on Ou­til­le tär­keä asia myös tal­vel­la. Sil­loin va­lais­taan lu­kui­sil­la 50- ja 60-lu­vun vin­ta­ge­va­lai­si­mil­la, jot­ka Ou­ti on met­säs­tä­nyt an­tiik­ki­liik­keis­tä, kirp­pu­to­reil­ta sekä Tori.fi:stä.

Myös ko­din en­ti­nen asu­kas ar­vos­ti va­lai­si­mia. Hän jät­ti asun­toon usei­ta upei­ta lamp­pu­ja, muun mu­as­sa Paa­vo Ty­nel­lin suun­nit­te­le­man Täh­ti­tai­vaan, joka va­lai­see al­ku­pe­räi­sel­lä pai­kal­laan ylä­ker­ran por­ras­ta­san­net­ta.

KOTI ON ELÄ­VÄ

Vil­ja­kais­ten ko­dis­sa val­lit­see ren­tous ja har­mo­nia. Las­ten piir­rok­sia on koot­tu ryh­mäk­si ylä­ker­taan joh­ta­van por­tai­kon sei­näl­le ja olo­huo­nees­sa on Kais­lan ku­va­tai­de­kou­lus­sa te­ke­miä töi­tä. Lat­ti­oil­la on upei­ta itä­mai­sia mat­to­ja tai ryi­jy­mat­to­ja, soh­vil­la run­saas­ti tyy­ny­jä.

Uu­te­na han­kit­tu­ja huo­ne­ka­lu­ja, va­lai­si­mia, mat­to­ja tai esi­nei­tä ei juu­ri­kaan ole.

Kukkapöytä Jätkäsaaren vintageliikkeestä, lamppu Tattarisuon Kalusteneuvoksesta.

– Ha­lu­am­me, et­tä ko­tim­me asi­at ja esi­neet ovat meil­le mer­ki­tyk­sel­li­siä.

Ou­ti on pe­sän­ra­ken­ta­ja ja koti-ih­mi­nen, joka som­mit­te­lee kat­seel­le kau­nii­ta koh­tei­ta. Pöy­dil­lä on mal­jak­ko­ryh­miä ja tuo­rei­ta kuk­kia. Keit­ti­ön sei­nä­hyl­lyyn on koot­tu van­ho­ja as­ti­oi­ta ja ke­ra­miik­kaa.

Kun elä­mä on kai­ken kaik­ki­aan ai­ka vaa­ti­vaa ja kii­reis­tä, ko­din rau­ha ja mu­ka­vat, pie­net as­ka­reet tu­le­vat hy­vin tär­keik­si.

– Kun olen ko­to­na, tyk­kään puu­has­tel­la ja vain siir­rel­lä mal­ja­koi­ta, se on tosi ren­tout­ta­vaa, Ou­ti sa­noo.

Hän us­koo, et­tä ko­tia pi­tää hoi­taa, jot­ta se voi hy­vin.

– Ajat­te­len, et­tä koti on elä­vä, et­tä se tuot­taa hy­vää oloa.