Vaa­san kes­kus­tas­sa voi poi­ke­ta vilk­kaal­ta pää­ka­dul­ta rau­hal­li­sel­le pik­ku­ka­dul­le, jota reu­nus­ta­vat eri-ikäi­set asuin­ta­lot. Sul­ku­puo­mi ta­kaa, et­tei lä­pi­a­jo­lii­ken­ne häi­rit­se ka­dun asuk­kai­ta. Kun vie­lä pu­jah­de­taan omas­ta por­tis­ta puu­tar­ha­mai­sel­le pi­hal­le, voi aja­tel­la ole­van­sa ”kuin her­ran kuk­ka­ros­sa”, ku­ten Mia Brän­n­bac­ka luon­neh­tii ko­ti­ta­lo­aan.

Vies­tin­nän pa­ris­sa työs­ken­te­le­vä Mia ja hä­nen mie­hen­sä, ai­kuis­kou­lut­ta­ja Björn Brän­n­bac­ka ovat asu­neet vuon­na 1932 ra­ken­ne­tus­sa ker­ros­ta­los­sa kym­me­nen vuot­ta. He tun­nus­tau­tu­vat mo­lem­mat kau­pun­ki­a­su­jik­si.

Ai­kai­sem­pi koti oma­ko­ti­ta­los­sa oli heil­le toi­sek­si pa­ras vaih­to­eh­to, kun Vaa­sas­ta ei löy­ty­nyt lap­si­per­heel­le so­pi­vaa kau­pun­ki­a­sun­toa. Aja­tus oli, et­tä kun nuo­rin lap­sis­ta me­nee ylä­as­teel­le, muu­te­taan kes­kus­taan.

Aikaisemmin sisustuksessa oli vain talonpoikaista ja modernia tyyliä, nyt myös 60-lukua. Pöytä on 1960-luvun Stockmannia, Olof Ottelinin Strada. Se on Tori.fi-löytö samoin kuin sohva. Koristetyynyt ovat Klaus Haapaniemen suunnittelemat. Kattovalaisin on Verner Pantonin Spiral. Uudet, mukavat nahkaverhoillut nojatuolit ovat Vepsäläiseltä.

1930-lu­vun asun­to os­tet­tiin vii­den mi­nuu­tin näy­tön pe­rus­teel­la

Var­si­nai­sia muut­to­suun­ni­tel­mia per­heel­lä ei vie­lä ol­lut, kun Mia ker­ran huo­ma­si leh­des­sä il­moi­tuk­sen myy­tä­väs­tä asun­nos­ta Vaa­sas­sa Ka­sar­min­ka­dul­la. He oli­vat vie­rail­leet jos­kus sa­mas­sa ta­los­sa asu­nei­den ys­tä­vien luo­na. Björn ja Mia me­ni­vät ute­li­ai­suu­des­ta kat­so­maan asun­toa .

– Saa­vuim­me näyt­töön vii­me het­kil­lä, kos­ka olin kat­so­nut ajan vää­rin. Em­me edes eh­ti­neet käy­dä kai­kis­sa huo­neis­sa, sil­lä ai­kaa oli vain mi­nuut­te­ja! Sei­soim­me hal­lis­sa, jos­ta näki suun­nil­leen joka huo­nee­seen ja sa­noim­me vä­lit­tä­jäl­le, et­tä me ha­lu­am­me tä­män, Mia ker­too.

Nel­jän huo­neen asun­to oli kuin oli­kin sama, jos­sa he oli­vat vie­rail­leet vuo­sia ai­em­min.

Jo sa­ma­na il­ta­na Björn ja Mia pa­ni­vat oma­ko­ti­ta­lon­sa myyn­tiin.

Kylpyhuoneen seinän laatoitus-idea on Notting Hill -elokuvasta napattu. Allaskaluste ja valaisimet ovat Ikeasta.

Mi­ten sai­sin kyl­py­huo­nee­seen Ju­lia Ro­bert­sin kaa­ke­lit Not­ting Hil­lis­tä?

Vii­si­hen­ki­nen per­he ja koi­ra muut­ti­vat 1930-lu­vun ker­ros­ta­loon, kun asun­non pin­nat oli en­sin re­mon­toi­tu ja pe­su­ti­lat uu­sit­tu.

Al­ku­ti­lan­tees­ta Mian mie­leen on jää­nyt eri­tyi­ses­ti 1970-lu­kui­nen ves­sa, jos­sa oli kel­tai­nen muo­vi­mat­to ja tum­man­rus­ke­at kaa­ke­lit. Hä­nel­lä oli mie­les­sä idea, jon­ka hän oli näh­nyt Not­ting Hill -elo­ku­van kyl­py­koh­tauk­ses­sa: Val­koi­nen laa­toi­tus, jos­sa oli vi­noon la­dot­tu boor­di ylem­pä­nä. Hän ot­ti kän­ny­käl­lä ku­van tv-ruu­dun py­säy­tys­ku­vas­ta, jos­sa Ju­lia Ro­berts kel­lii kyl­py­am­mees­sa.

– Näy­tin kän­nyk­kä­ku­vas­ta laa­toit­ta­jil­le, et­tä täl­lai­nen teh­dään. He puis­te­li­vat pää­tään vä­hän ai­kaa, mut­ta kä­vi­vät sit­ten toi­meen. Hy­vin se on­nis­tui!

Makuuhuoneen uusi tapettimalli löytyi ahvenanmaalaisen ravintolan seinästä. Valtava itämainen matto on ostettu 60 eurolla huutokaupasta, mutta sen pesulalasku oli moninkertainen. Punainen silkkitäkki on 1900-luvun puolivälin Amerikan-tuliaisia, se oli käyttämättömänä myynnissä kirpputoriryhmässä.

Kuk­ka­ta­pe­tin al­la sei­näs­sä on val­koi­nen, mus­ta ja tum­man­si­ni­nen ker­ros

Tämä on Mi­al­le tyy­pil­li­nen tapa ke­räil­lä ide­oi­ta. Ma­kuu­huo­nees­sa on uu­si ta­pet­ti, jon­ka Mia hok­sa­si vii­me ke­sä­nä ra­vin­to­lan sei­näs­tä Ah­ve­nan­maan Fög­lös­sä. Hän eh­dot­ti sa­man tien Björ­nil­le, et­tä tämä kuk­ka­ta­pet­ti mut­ta eri­vä­ri­sel­lä poh­jal­la so­pi­si heil­le. Mik­si­pä ei, tuu­mi Björn.

Vas­ta nel­jä kuu­kaut­ta ai­em­min he oli­vat maa­lan­neet sa­man sei­nän val­koi­sek­si, ja sii­tä oli hei­dän mie­les­tään tul­lut lii­an plii­su. Sei­nä oli eh­ti­nyt ol­la myös mus­tak­si ta­pe­toi­tu ja tum­man­si­ni­sek­si maa­lat­tu.

– Se mus­ta oli lii­an mus­ta. Meil­lä ovat vä­rit li­sään­ty­neet vä­hi­tel­len vuo­sien mit­taan, mut­ta muu­ten ei tyy­lim­me ole olen­nai­ses­ti muut­tu­nut, Mia poh­tii.

Mus­tan, tum­man­si­ni­sen ja val­koi­sen jäl­keen on nyt pu­nais­ten kuk­kien vuo­ro.

Kokkolasta löytynyt raamikas vitriini on valmistettu noin 1940-luvulla Riihimäellä Snellmanin puusepänliikkeessä myymäläkalusteeksi. Liukuovet olivat kyllä ehjät, mutta niin painavaa vanhaa lasia, että ne vaihdettiin uusiin.

Ins­tag­ra­mis­sa nä­kyi iso vit­rii­ni­kaap­pi, ja sii­tä al­koi vuo­sien an­tii­kin­met­säs­tys

Ide­oi­ta mu­hii Mian mie­les­sä jat­ku­vas­ti. Kun muu per­he kat­soo jal­ka­pal­loa, Mia me­nee soh­van­nurk­kaan kiil­tä­vä­kan­tis­ten leh­tien kans­sa. Hän lu­kee myös blo­ge­ja ja se­laa kirp­pa­ri­si­vus­to­ja ja Ins­tag­ra­mia.

– Mi­nul­la on pal­jon ide­oi­ta ja saa­tan kyp­sy­tel­lä nii­tä pit­kään­kin. Osa esi­tel­lään Björ­nil­le, osan hyl­kään oman poh­din­nan jäl­keen. Björ­nin roo­li on spar­raa­jan tai jar­rut­ta­jan, ide­as­ta riip­pu­en. Yh­tei­nen sä­vel on kyl­lä ai­na löy­ty­nyt, Mia sa­noo.

Mia näki ai­koi­naan Ins­tag­ra­mis­sa ku­van van­has­ta, isos­ta keit­ti­ön vit­rii­ni­kaa­pis­ta ja al­koi haa­veil­la sa­man­lai­ses­ta. Hän seu­rai­li pari kol­me vuot­ta, löy­täi­si­kö jos­tain vas­taa­van. Lo­pul­ta tärp­pä­si. Mia oli Kok­ko­las­sa työ­pa­la­ve­ris­sa ja pii­pah­ti lou­nas­tau­ol­la an­tiik­ki­kau­pas­sa. Siel­lä se oli: ko­mea, tum­ma, la­si­o­vi­nen kaap­pi, ai­na­kin 2,5 met­riä kant­tiin­sa.

– Olin jo mie­les­sä­ni va­lin­nut, mil­le keit­ti­ön sei­näl­le kaap­pi tu­lee. Jo­ten jär­jes­tet­tiin vain eri­kois­kul­je­tus ja alet­tiin ruu­va­ta keit­ti­ön kiin­tei­tä kaap­pe­ja ir­ti.

Vit­rii­ni on val­mis­tet­tu Rii­hi­mä­el­lä Snel­l­ma­nin puu­se­pän­liik­kees­sä, ja se on ai­koi­naan ol­lut kul­ta­se­pän­liik­keen kaap­pi.

Kun ra­kas­taa ruo­kaa, pi­tää ol­la myös pal­jon kau­nii­ta as­ti­oi­ta

Sekä keit­ti­ön vit­rii­nis­sä et­tä olo­huo­neen kaa­peis­sa on Mian ke­rää­miä van­ho­ja as­ti­oi­ta. Hän te­kee löy­tö­jä an­tiik­ki­pu­tii­keis­ta.

– Mitä enem­män kau­pas­sa on ta­va­raa, sitä pa­rem­pi. Pi­tää saa­da ton­kia. Ra­kas­tan as­ti­oi­ta, ja nii­tä tu­lee koko ajan li­sää, sekä uu­sia et­tä an­tiik­ki­sia.

As­ti­oil­le tu­lee käyt­tö­ä­kin, sil­lä Brän­n­bac­kat naut­ti­vat ko­vas­ti ruo­an­lai­tos­ta, kat­ta­vat kau­niis­ti ja syö­vät kun­nol­la.

– Meil­lä ei ole mi­tään eri­tyi­siä ruo­kab­ra­vuu­re­ja, kos­ka ha­lu­am­me ai­na ko­keil­la jo­tain uut­ta ja eri­lais­ta.

Mut­ta ihan pa­ras­ta ovat al­kud­rin­kit ja drink­kien kans­sa otet­ta­vat al­ku­pa­lat, sor­mi­syö­tä­vät. Tal­vi­ai­kaan al­ku­pa­loi­na voi ol­la esi­mer­kik­si pa­ho­lai­sen taa­te­lei­ta ja par­me­saa­ni­las­tu­ja mä­dil­lä, sme­ta­nal­la ja pu­na­si­pu­lil­la.

Keit­ti­ön suh­teen Brän­n­bac­koil­la on vie­lä joi­ta­kin pit­kän täh­täi­men suun­ni­tel­mia. Edel­li­sen asuk­kaan kiin­to­ka­lus­teet ja ta­sot te­ki­si mie­li uu­sia, ja lie­si­tuu­let­ti­men hor­min ta­kia las­ket­tu kat­to pi­täi­si pa­laut­taa al­ku­pe­räi­seen kor­keu­teen­sa 2,90 met­riin. Lat­tia on jo uu­sit­tu – oli pak­ko, kun van­han jää­kaa­pin jää­pa­la­ko­ne ai­heut­ti vuo­don ja ve­si­va­hin­gon.

harmaan ruukun köynnös on posliinikukka, vieressä elefantöra eli kilpipiilea. Kehyksissä on ahvenanmaalaisen Jonas Wilénin ja pohjalaisen Karin Klåvuksen grafiikkaa.

Lap­set muut­ta­vat pois ja ta­kai­sin, ja vä­lil­lä asun­nos­sa on ol­lut vii­si etä­työ­läis­tä

Vuo­sien mit­taan huo­nei­ta on vaih­det­tu sitä mu­kaa kun van­him­mat lap­set ovat kas­va­neet ja muut­ta­neet omil­leen. Nyt ele­tään kol­men ih­mi­sen ja yh­den koi­ran ta­lou­des­sa.

Poik­keuk­sel­li­sen vii­me vuo­den ai­ka­na Brän­n­bac­ko­jen ruo­ka­kun­nan koko eh­ti vaih­tua use­am­paan ker­taan. Ko­ro­na­toi­met vai­kut­ti­vat nuor­ten opis­ke­lui­hin. Kes­kim­mäi­nen lap­sis­ta teki vä­li­ai­kai­ses­ti pa­luun Hel­sin­gis­tä ko­tiin ja toi mu­ka­na tyt­töys­tä­vän­sä. Kuo­pus Edith kävi lu­ki­o­ta etä­nä omas­sa huo­nees­saan jump­pa­tun­te­ja myö­ten.

Joi­den­kin kuu­kau­sien ajan asun­non jo­kai­ses­sa huo­nees­sa oli jon­kun etä­työ- tai opis­ke­lu­pis­te.

– Ruo­kaa meni, mut­ta on­nek­si oli usei­ta ruo­an­lait­ta­ji­a­kin, Mia muis­te­lee.

Nyt ko­to­na asuu enää Edith. Hä­nen huo­nees­saan on li­sään­ty­väs­sä mää­rin ki­ta­roi­ta ja siel­tä kan­tau­tuu­kin usein soit­toa.

Eteisen lattia on helppohoitoista sementtilaattaa. Se kestää koiran äkkilähtöjä ja jarrutuksia paremmin kuin puulattia, joka on jo kertaalleen kunnostettu. Peili on uustuotantoa vanhan ranskalaisen mallin mukaan ja lipasto on Tori.fi-löytö kuten kattovalaisinkin. 1960-luvun pöytälamppu on ruotsalaisen Asean tuotantoa.

Mitä uut­ta teil­lä taas on lai­tet­tu?

Brän­n­bac­ko­jen luo­na ky­läi­le­vät ys­tä­vät kiin­nit­tä­vät usein huo­mi­o­ta sii­hen, et­tä heil­lä on eri ai­ka­kau­sien ka­lus­tei­ta ja tyy­le­jä su­las­sa so­vus­sa. Myös muu­tok­sia ta­pah­tuu usein. Si­sus­tus­ta ke­hi­te­tään ja hi­o­taan. Sei­nil­le nou­see uu­sia tai­de­te­ok­sia, usein pai­kal­lis­ten tai­tei­li­joi­den töi­tä.

– Eräs tyt­tä­ren ka­ve­ri ky­syy ai­na tul­les­saan, et­tä mitä uut­ta teil­lä nyt on teh­ty, Mia ker­too.

Uu­te­na voi­si esi­tel­lä ai­na­kin ma­kuu­huo­neen ta­pe­tin sekä tans­ka­lai­sen sen­kin, jon­ka myö­tä si­sus­tuk­seen tuli myös 1960-luku.

Tyy­lik­kään ka­lus­teen mo­niin hy­viin puo­liin kuu­luu, et­tä sii­hen mah­tuu val­ta­vas­ti as­ti­oi­ta. Mian lasi- ja lau­tas­ko­ko­el­mil­ta ei lopu tila ihan heti.

Tanskalainen baarikaappisenkki on uusin hankinta. Sen yläpuolella on Maire Ruotsalaisen akvarellityö.