Mieli lepää, kun kroppa tekee työtä – sitä voi vähän ravistella ja rääkätä. Siksi Tanssii tähtien kanssa -haastekin minua kiehtoi.
Nette Grön kuvat Kirsi-Marja Savola
Ystävät olettavat, että sisustus on kesken, mutta ei, saa olla tyhjääkin.
Pidän puhtaista linjoista ja minulla on aika vähän huonekaluja. Ystävät olettavat, että sisustus on kesken, mutta ei, saa olla tyhjääkin. Se on tilaa, jossa olennainen voi tulla esiin, kun ei ole hälyä. Yritän tehdä tätä vapaata tilaa myös mieleeni.
Vuosia sitten näin taiteilija Kari Riipisen ateljeessa taulun, joka on kunnianosoitus Kate Bushille. Olen ollut Kate Bush -fani teinistä asti. T-paitaan on painettu 1970-luvun haastatteluteksti, jossa Bush kertoo miten nuorta naista kohdellaan musiikkibisneksessä. Riipinen ei halunnut myydä teosta, mutta jankutin ja jankutin, kunnes sain sen lopulta ostettua.
Yritän hankkia pitkäikäisiä esineitä ja välttää kertakäyttökulttuuria. Minulla ei ole täällä huvilalla tv:tä ollenkaan. Haluan säilyttää kiireettömyyden tunnun, siksi täällä ei ole myöskään kuivausrumpua, pyykit saavat kuivua narulla.
Olen löytänyt nettikirpputorilta Windsor-tuoleja yksittäin, pari on keittiössä ja yksi takan edessä. Se on ehkä 150 vuotta vanha, käsinojat ovat kuluneet kauniisti käytössä.
Luotan siihen, että jossain vaiheessa sopivat materiaalit tai kalusteet tulevat vastaan. Tiesin, että haluan keittiöön kuviollisen, maalaistaloon sopivan lattian ja että tunnistan laatan sitten, kun törmään siihen.
Tähän sohvannurkkaan kaikki aina asettuvat ja viihdyn siinä itsekin. Siitä näkee ulos monesta ikkunasta. Sohvapöydän ostin ensimmäiseen kotiini, se on käynyt läpi eri vaiheita, sen jalatkin on lyhennetty. Seinällä on äitini maalauksia.
Sisustuspaheeni voisi olla se, että luovun liiankin herkästi tavaroista. En sijoita tunnetta jokaiseen esineeseen, joka on elämässäni. Käyn ahkerasti myymässä kirpputoreilla turhia tavaroita. Poikani saattaa joskus sanoa, että eiiii, hän olisi halunnut sen.
Keittiön lattia on kuviollista keraamista laattaa, joka tuli vastaan rautakaupassa. Myyjä oli ystävällinen ja möi tämän erän juuri budjettiini sopivaan hintaan.
Käyn joka päivä sienessä, kun on sieniaika. Rentoudun puuhailemalla, en osaa oikein pysähtyä lepäämään, mutta puutarhassa ja metsässä tekeminen rentouttaa. Mieli lepää, kun kroppa tekee työtä – sitä voi vähän
ravistella ja rääkätä.
Majolikavalaisin tuli tämän talon mukana, se on noin 1800-luvun lopusta.
Teen usein töitä erkkerin ruokapöydän ääressä. Koirallani Lunalla on nurkassa oma nojatuoli. Talon mukana tuli majolikakattokruunu, koristeellinen entinen öljylamppu, joka on sähköistetty. Minusta se korostuu
kivasti muilta osin eleettömässä tilassa. Se on niitä asioita, jotka kestävät aikaa.
Kansanedustaja ja Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Maria Guzenina (SDP) osallistui syksyllä 2023 Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan (MTV).
FABIAN BJORK
Helsingin Kampissa sijaitsevan kodin kaunis sisustus hurmaa.
Ulla-Maija Lähteenmäki
FABIAN BJORK
Helsingin Kampissa sijaitsevan kodin kaunis sisustus hurmaa.
Ulla-Maija Lähteenmäki
Avara sali yhdistää ruokasalin ja kirjastohuoneen. Designers Guildin Kashgar-tapetti on kehystetty listoilla kauniiksi paneeleiksi. Maalin sävykoodi on luettu tapetista K-raudassa. Upeat, kartanomaisiin huonekorkeuksiin täydelliset pitkät kynttilät löytyivät Fiskarsista Desicolta ja valaisin on Örsjön Hobo.
Pitkän, avoimen tilan toisessa päädyssä on olohuone ja toisessa ruokailutila. Pöytäryhmä on Askon jo lopetettua kalustesarjaa. Seinustalla on entinen vaatekaappi, joka on nyt astioita täynnä. Päätyseinä on maalattu Tikkurilan sävyllä Jade V449.
Olohuoneen teoskollaasia yhdistää kuubalaisuus ja sininen väri. Keskeisimmän valokuvan Lucasista Kaisa on ottanut rannalla Havannassa. Joukossa on myös animaatiosankari Elpidio Valdés, jonka ohjelmat naurattivat Lucasta pienenä.
Huvilamme valaistus on kohentunut vuosi vuodelta, viimeisimpänä hankintana kuvassa näkyvät jouluvalot, jotka välkkyvät taukoamatta kuin diskossa. Naapurin Pipsa kuvailikin ostostamme, ettei Toivolaan kyllä enää katulamppuja tarvita. Pönttöuunien ja leivinuunin lämmitys työllistää talvella yhden henkilön puolipäiväisesti.
Sininen kaappi on Anun enon vanha työkalukaappi. Sohva on Ikean ja sohvan-päälliset Bemzin. Jakkaroita on tuotu Ranskasta. Matto on Linie Designin, ja verhot on teetetty. Kattovalaisimen varjostin on Designers Guildin kukkakangasta. Keltaiset sivupöydät ovat Mokosta. Vihreä senkki on Anun isoäidiltä. Seinällä oikealla on Anun kuvaustausta, vasemmalla ystävän maalaus.
Annaleena Hakola, 36, on muotoilija, Hakolan huonekalutehtaan toimitusjohtaja ja luova johtaja. Hän luotsaa perheyritystä kolmannessa polvessa. Hakola on juuri lanseerannut yhteistyömalliston Vuokon kanssa.

LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2