Kuvat Sami Repo
Pitsataikina
1 ½ dl vettä
½ tl suolaa
1 tl hunajaa
15 g tuorehiivaa
noin 3,5 dl durumvehnäjauhoja
2–3 rkl oliiviöljyä
Tomaattikastike
500 g tomaattimurskaa
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 tl suolaa, 2 tl sokeria
2 tl punaviinietikkaa
1 tl kuivattua oreganoa
Täyte
2 (à 150 g) lampaan ulkofileetä
2 rkl voita
¾ tl suolaa, ripaus mustapippuria
3 dl mozzarellajuustoraastetta
125 g buffalomozzarellaa
4 rkl paholaisen chilihilloa
muutama lehti tuoretta basilikaa
1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Lisää suola ja hunaja. Liota joukkoon tuorehiiva. Lisää nesteen joukkoon durumvehnäjauhoja koko ajan vaivaten. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia. Lisää loppuvaiheessa öljy.
2. Kohota taikinaa 45 minuuttia.
3. Ota ulkofileet huoneenlämpöön puolta tuntia ennen paistamista.
4. Mittaa kattilaan tomaattimurska, kuoritut ja viipaloidut valkosipulinkynnet, öljy, suola, sokeri, punaviinietikka ja oregano. Keitä 10 minuuttia. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.
5. Kuumenna voi ja nosta pannulle lampaan ulkofileet ja paista molemmin puolin 1,5 minuuttia. Ripottele fileille suolaa ja mustapippuria. Kääräise folioon 10 minuutiksi.
6. Ripottele pöydälle durumvehnäjauhoja. Kauli pohjataikina ohueksi pyöreäksi levyksi. Nosta leivinpaperille uunipellille kaulimen avulla.
7. Levitä pohjan päälle tomaattikastiketta, mozzarellajuustoraaste ja puolen sentin paksuiset lammasviipaleet. Revi päälle buffalomozzarellaa.
8. Kypsennä 250-asteisessa uunissa 10–12-minuuttia.
9. Lusikoi pitsalle paholaisen hilloa. Laita pinnalle basilikan lehtiä.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ