Vierasmökki sijaitsee suojaisan kallion vieressä, ja sitä ympäröi metsäinen tunnelma. Saniaiset tuntuivat luontevalta valinnalta myös mökin sisustuksessa.
Johanna Vireaho kuvat Hanna Marttinen
Tämä paikka on tarjonnut rauhallisen, luonnonkauniin suojan sekä veden ja metsän antimia jo tuhansien vuosien ajan. Myös graafikko Leena Airikkala ja hänen miehensä Perttu Airikkala lumoutuivat kesämökkipaikkansa maisemista.
– Tämä on minulle perinnepaikka, sillä sukuni on omistanut tontin vuosikymmeniä. Viereiseen niemenkärkeen ovat heti jääkauden jälkeen asettuneet ensimmäiset asukkaat, joten paikassa on historian havinaa ja hyvä tunnelma, Perttu Airikkala kertoo.
Leena ei ollut aluksi innostunut mökistä, sillä hän tykkää reissata.
– Minulle paikka tuntui metsäiseltä ja vanha mökkikin oli pahasti ränsistynyt. Rakastuin kuitenkin nopeasti paikkaan, Leena Airikkala jatkaa.
Juuri oikeanlaista valoa
Kun päätös kesämökin rakentamisesta syntyi, etsivät Leena ja Perttu pitkään sopivaa valmismökkiä. Yhteiset toiveet täyttävää mökkiä ei tuntunut löytyvän, joten oli pian selvää, että mökki tehdään omien toiveiden pohjalta.
Pariskunnan toiveena oli saada mökkiin iso yhtenäinen tila, jossa olisi avaruuden tuntua, korkeutta ja juuri sopiva valon suunta.
– Mietimme pitkään ilmansuuntia, katsoimme valoa ja tarkkailimme kelloa. Halusimme, että ikkunoista tulee juuri sopivasti valoa. Valon lisäksi saimme myös hienon järvinäkymän, kun rannan puustoa ja kasvustoa karsittiin. Ranta-alueen laineiden liplatus näkyy toisinaan mökin seinillä valon heijastuksina, Leena kertoo innostuneena.
Unelmien ovet
Airikkalat löysivät vinkin pohjalta mökin rakentajaksi perinnerakentamiseen erikoistuneen puusepän Seppo Mikkosen. Hänen kanssaan löytyi rakentamisessa yhteinen sävel. Leenaa ja Perttua miellytti puusepän ekologinen ja perinteinen lähestymistapa rakentamisessa.
– Minulla oli unelma saada mökkiin lasiset pariovet. Joka kerta ovea avatessani olen tästä iloinen. Halusin myös tallinovet makuuhuoneisiin. Seppo tiesi heti, mistä puhuin, kun kerroin hänelle toiveeni, Leena kertoo.
Rakennusprojekti vei kaiken kaikkiaan pari vuotta, sillä yrittäjäpariskunnan arjessa riitti tekemistä. Rahaakin hujahti yli suunnitellun budjetin. Lopulta Airikkalat pääsivät sisustamaan.
– Halusin vaaleaa sisustusta, olkoon trendi tai ei. Mietin aluksi vain valkoisia seiniä, sillä olen taiteilijana värien kanssa niin paljon tekemisissä, että omassa kodissa ja mökillä nautin vaaleasta, rauhallisesta harmoniasta. Se on minulle kuin lepoa.
Intuitiota ja yksityiskohtia
Sisustamisessa Leena luottaa intuitioon eikä harrasta järjestelmällistä suunnittelua. Eri paikoista tulleet tavarat ja kalusteet löytävät paikkansa kuin itsekseen. Ripaus romantiikkaakin hiipii esiin.
Leena ei halua luokitella sisustustyyliään, joka vaihtelee tilanteen ja vuodenajan mukaan.
– Aloitan yleensä sisustamisen yksityiskohdista. Sain mökille esimerkiksi vanhan räsymaton, ja siltä pohjalta alkoi sisustuksen linja löytyä.
Hyvät tuolit ovat Leenalle tärkeitä.
– Täällä rakkain huonekaluni on rottinkituoli ja rahi. Tuolissa voin istua nauttimaan järvinäkymästä. Tyttäret välillä naureskelevatkin rakkaille tuoleilleni.
Myös Perttu saa sanoa mielipiteensä.
– Leena kysyy myös minun mielipidettäni sisustukseen, mutta pitää kuitenkin oman päänsä. Kuulemma tulee vaikuttamisen tunne, Perttu nauraa.
Vihdoin aikaa nauttia
Hyvä tunnelma on Leenalle tärkeä. Mökiltä löytyykin aina kaksi asiaa, tyynyjä ja kynttilöitä.
– Olen kynttiläihminen ja poltan kynttilöitä tunnelman vuoksi vuoden ympäri. Kun sytytän kynttilöitä, se on osa laskeutumista ja rauhoittumista mökkielämään. Pidän ihmisten läheisyydestä ja olen sosiaalinen, mutta toisaalta nautin rauhasta ja omasta ajasta.
Omaa aikaa Airikkalan pariskunnalla onkin nykyisin huomattavasti enemmän. Sisustuskauppa Mosa Interiorsin myymisen jälkeen Leena ja Perttu ovat ehtineet viettää mökillä huomattavasti enemmän aikaa.
– Ennen piipahdimme mökillä päiväksi tai kahdeksi, nyt olemme pitkiäkin aikoja nauttimassa rauhallisesta elämästä.
Vapaa-ajan koti
Iitissä.
Päämökki 94 m² ja vierasmökki 16 m².
Asukkaat
Leena ja Perttu Airikkala.
Pariskunnan lofttyylisessä keittiössä on särmää.
Heikki Rautio
Jaana ja Nalle sisustivat vanhan koulun liikuntasaliin ruokasalin, olohuoneen, tv-tilan ja Jaanalle maalauspaikan. Vanhan puulattian peitoksi pariskunta hankki monta sisalmattoa Ikeasta. Artekin pöytä tuli kaupunkikodista ja sohvat hankittiin Ikeasta. Korituolit ovat Pentikin. Jaana valitsi seinäpaneelien sävyksi petroliin taittavan sinisen ja seinään vaalean beigen maalisävyn.
Pariskunnan lofttyylisessä keittiössä on särmää.
Heikki Rautio
Jaana ja Nalle sisustivat vanhan koulun liikuntasaliin ruokasalin, olohuoneen, tv-tilan ja Jaanalle maalauspaikan. Vanhan puulattian peitoksi pariskunta hankki monta sisalmattoa Ikeasta. Artekin pöytä tuli kaupunkikodista ja sohvat hankittiin Ikeasta. Korituolit ovat Pentikin. Jaana valitsi seinäpaneelien sävyksi petroliin taittavan sinisen ja seinään vaalean beigen maalisävyn.
Laura toteutti haaveensa tummansinisestä keittiöstä. ABL:n seinälaatan yläosa säästyi leikkurilta, ja siihen syntyi vahingossa hauska kuvio. Liesituuletin on Ikeasta, lasivalaisin Airamin ja matto Linie Designin.
Venevaja on Dagin vanhempien vuonna 1982 rakennuttaman mökin pihapiirissä. Ulkopuolelta rakennus on ennallaan. Kun ovet suljetaan, vaja näyttää samalta kuin ennenkin.
HEIKKI RAUTIO
Johanna Lehtinen // By Johanna L
Olohuoneen pinkopahvin alta paljastui kaunis, harmaantunut hirsiseinä. Se on ollut joskus talon ulkoseinä. Olohuoneessa on kivasti tilaa ja se toimiikin vierashuoneena ystäville. Ovi on johtanut viereiseen huoneistoon, nyt sen takana on seinä. Valaisimet Pentikistä, tyynyt Ikeasta ja Pentikistä.
Venevaja on Dagin vanhempien vuonna 1982 rakennuttaman mökin pihapiirissä. Ulkopuolelta rakennus on ennallaan. Kun ovet suljetaan, vaja näyttää samalta kuin ennenkin.
HEIKKI RAUTIO
Johanna Lehtinen // By Johanna L
Olohuoneen pinkopahvin alta paljastui kaunis, harmaantunut hirsiseinä. Se on ollut joskus talon ulkoseinä. Olohuoneessa on kivasti tilaa ja se toimiikin vierashuoneena ystäville. Ovi on johtanut viereiseen huoneistoon, nyt sen takana on seinä. Valaisimet Pentikistä, tyynyt Ikeasta ja Pentikistä.
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2