Tuhti ja moderni peruspaketti
Eva Ljungren: Kodin kultainen keittokirja, suom. Tuija Tuomaala, 563 s. Gummerus, 35,30 e.
Kirjan yli 500 ohjetta kattavat kaiken mahdollisen juomista ja salaateista lämpimiin ruokiin ja leivonnaisiin. Ohjeet ovat yksinkertaisia ja selkeitä. Silti ne eivät ole aivan peruskauraa, vaan niissä on mukavan ajanhenkinen ja kansainvälinen ote. Vaikka kirjassa ei ole yhtään kuvaa, ohjeet ovat sen verran mielenkiintoisia, että ne houkuttavat kokeilemaan. Jälkiruoka- ja leivontaohjeille annan erityiskiitoksen. Tämän teoksen ottaisin kotikeittiöni käyttökirjastoon. (ALH)
Fantasiakakkuja joka juhlaan
Ulla Svensk: Juhlaleivonnaiset, 156 s. Otava, 43,70 e. Leipuri-kondiittori Ulla Svensk on suosittu bloginpitäjä ja Ullanunelma leivontatarvikeliikkeiden pitäjä.
Juhlaleivonnaiset-kirja keskittyy makeisiin tarjoiltaviin. Kirjan 70 reseptiä kattavat kaikki vuodenkulun ja ihmiselämän varrelle osuvat juhlat. Värikkäät, herkät kuvat tekevät kirjasta elämyksen, jota lapsetkin rakastavat selata. Testasimme kotileipureideni kanssa kummitusmuffinit Halloweenin kunniaksi. Hauskoista marenkihahmoista syntyi suuri riemu. Suosittelen erityisesti marsipaani- ja marenkileivonnaisista innostuneille.
ullanunelma.fi (JYM)
Huippukokkien ammattilaiskirja
Christer Lindgren: Kiehuu! Uusi suomalainen keittiö, 293 s. Otava, 59,40 e. Kuvat Sami Repo.
Ruokakirjailija paneutuu suomalaiseen ruokakulttuuriin. Alussa kerrotaan kyytöistä, lampaista ja metsän makuelämyksistä. Läheisyys kaikkoaa, kun 23 huippukokkia käy kotoisten ja kaukaisten raaka-aineiden kimppuun. Luen ohjeita vesi kielellä, mutta ruoat ovat moniosaisia ja osa myös mutkikkaita. Kuvatkin etäännyttävät, koska niissä on huippuravintoloiden annoksia. Kirja sopii ammattilaisille ja syvällisille ruokaharrastajille. Minä menisin nauttimaan kirjan ruokia kokkien ravintoloihin. (ALH)
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ