FABIAN BJORK
Anna-Liisa Hämäläinen kuvat Fabian Björk
Estetiikassa minua viehättää se, että asioita on mietitty, mutta ei liikaa. Tyyli on paljon kiinnostavampi, kun siinä on jotain rikkoa: pari viinitahraa pöydässä tai kampaamattomat hiukset. Kodin sisustuksessa pidän siitä, että siinä on pieniä virheitä, jotka tuovat elämän tuntua.
Uskon siihen, että tavaroissa on energiaa ja että kodin energia on siellä olevien asioiden summa. Esineiden ei tarvitse olla kalliita, eikä meillä esimerkiksi ole arvohuonekaluja. Haluan olla kotona kuin omassa pesässä.
Sisustajana olen pitkäjänteinen. Kun tiedän, että haluan jotakin, pystyn odottamaan sitä vaikka miten kauan. Tiesin kymmenen vuotta sitten, että haluan Kvänumin keittiön, ja nyt meillä on sellainen. Makuuhuoneeseen ostin yhden, kalliin marokkolaishenkisen verhon 18 vuotta sitten. Sitten odotin kahdeksan vuotta ennen kuin ostin toisen. Tällä hetkellä marokkolaisuus on trendikästä, mikä vähän rasittaa, mutta sehän menee ohi.
Lempipaikkani kotona on oma, uusi sänky. Rakastan ylellisiä lakanoita ja käytän niihin paljon rahaa. Lakanoita minulla ei ole paljon, mutta ne ovat laadukkaita.
En luopuisi perheestäni! Vaikka on välillä ihanaa, kun puoliso ja poika eivät ole kotona, on parasta, kun kaikki ovat läsnä.
Olen kotoisin Vaasasta. Olen onnellisimmillani meren ja yleensä veden äärellä. Ja rakastan olla maalla. Siellä minulla on kasvimaa ja pari laatikkoa, joissa olen kasvattanut herneitä, lehtikaalia, porkkanoita, tomaatteja, basilikaa, timjamia ja lipstikkaa. Mutta olen myös kaupunki-ihminen. Tarvitsen ihmisiä, ravintoloita ja kaikkea, mitä kaupungista löytyy.
Pipsa Hurmerinta, 41, on kokki, keittiömestari Sikke´s-ravintolassa ja juontaja. Juontaa MTV:lla maaliskuussa 2020 alkavaa ruokaohjelmaa Maalla, merellä ja lautasella, jonka kokkeina ovat Teemu Laurell ja Linnea Vihonen.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ