MIKÄ: 4 h + vh + s + kph, 120 m². MIS­SÄ: Tu­run Au­vais­ber­gis­sä. TÄÄL­LÄ ASUU: Ant­ti Hok­ka­nen.

Vinon katon kainalossa olevasta pyöreästä ikkunasta tulee valoa olohuoneen joka nurkkaan. Teepöytä kuppeineen on tuliainen Kiinasta.

Kau­nis, mut­kit­te­le­va tie joh­taa van­han na­vet­ta­ra­ken­nuk­sen pi­haan. Na­ve­tas­sa on ki­vi­veis­tä­mö ja sen ko­di­no­mai­nen edus­tus­ti­la. Ke­sä­päi­vän kuu­muu­des­sa piha on kuin pie­ni pala Pro­ven­cea. Ren­nos­ti ki­ve­tyl­lä pi­hal­la leik­ki­vät lap­set ja koi­ra. Vain lei­kin ää­net kuu­lu­vat, muu­ten on rau­hal­lis­ta. Ta­lon isän­tä Ant­ti Hok­ka­nen tu­lee ter­veh­ti­mään, ja kä­ve­lem­me si­sään ki­vi­sen ra­ken­nuk­sen vii­ley­teen. Olem­me Tu­run lä­hel­lä, Piis­pan­ris­til­lä Au­vais­ber­gis­sä.

– Tämä on ko­ti­ti­las­tam­me loh­kais­tu paik­ka. Ra­ken­nus­mes­ta­ri­na työs­ken­nel­lyt isoi­sä­ni oli ra­ken­ta­mas­sa na­vet­taa vuon­na 1928. Täs­sä on käy­tet­ty hol­vi­va­lu­tek­niik­kaa, joka oli sii­hen ai­kaan uut­ta. Ki­vet on lou­hit­tu omil­ta mail­ta lä­hi­met­säs­tä, Ant­ti ker­too.

Eläväpintainen seinä on sisustustiiltä. Kivi on yhtä aikaa lämmin ja kylmä materiaali. Pieni Mannerheimin patsas on löytö Virosta.

Ki­veä ja tal­jo­ja

Ki­vi­pin­nat, tal­jat ja kau­riin­sar­vet an­ta­vat en­ti­sel­le na­ve­tal­le got­lan­ti­lai­sen il­meen. Etei­nen on pel­kis­tet­ty ja tun­nel­ma on rau­hal­li­sen jä­mäk­kä. Luon­non­ki­veä on käy­tet­ty sei­näs­sä ja laat­toi­na lat­ti­as­sa.

Kaik­ki on val­mis­tu­nut pik­ku hil­jaa, ei­kä kuu­lem­ma ole vie­lä­kään ihan val­mis­ta. Ark­ki­teh­ti Vesa Aro­suo on piir­tä­nyt na­ve­tan muu­tok­sen. Na­ve­tas­sa on ki­vi­se­pän työ­ti­la eli ki­vi­veis­tä­mö, näyt­te­ly­ti­la, ko­di­no­mai­nen toi­mis­to ja An­tin koti.

Ant­ti on teh­nyt kau­nis­ta ki­ves­tä 25 vuot­ta Ima­ge­ki­vi-yri­tyk­ses­sään. Sei­nien, lat­ti­oi­den, keit­ti­ö­ta­so­jen, al­tai­den ja tak­ka­pin­to­jen li­säk­si Ant­ti te­kee ki­vi­puu­tar­ho­jen suun­ni­tel­mia ja to­teu­tuk­sia kas­vei­neen ja is­tu­tuk­si­neen. Suu­rim­mat työt ovat ra­ken­nus­ten ki­vi­set jul­ki­si­vut, esi­mer­kik­si Bi­o­la­nin pää­kont­to­rin.

Betoniseinän pinta on kiinnostavalla tavalla pehmeän samettinen, vaikka onkin oikeasti kova. Betonista valettu hyllykkö on jo itsessään kuin veistos.

An­tin met­säs­tys­har­ras­tus nä­kyy kal­lo­jen, sar­vien ja tal­jo­jen run­sau­te­na. Kal­lot ovat pe­räi­sin hä­nen it­se kaa­ta­mil­taan kau­riil­ta. Nii­den sar­vis­ta Ant­ti on teh­nyt kat­to­va­lai­si­men.

– Kau­ris­kan­ta pi­de­tään so­pi­va­na met­säs­tä­mäl­lä. Kaa­de­tuis­ta eläi­mis­tä käy­te­tään kaik­ki hy­väk­si. Nii­tä voi näis­tä omis­ta met­sis­tä kaa­taa vuo­des­sa 2–3. Kok­kai­len mie­lel­lä­ni, ja kau­riin liha on hy­vää. Vii­me ke­sä­nä gril­lat­tiin­kin sitä, ja se oli to­del­la her­kul­lis­ta. Muu­ten­han kau­riin pais­ti ei pal­jon muu­ta tar­vit­se kuin suo­laa ja pip­pu­ria.

Ylä­ker­ran ik­ku­nois­ta avau­tuu laa­ja pel­to­mai­se­ma. Il­mas­sa tun­tuu pie­ni suo­lai­nen vi­vah­dus. Meri on lä­hel­lä. Ant­ti ra­kas­taa met­säs­tyk­sen li­säk­si pur­jeh­ti­mis­ta ja ka­las­ta­mis­ta.

Alakerran neuvottelu- ja työ-tilassa vuorottelevat lämpimät tekstiili-pinnat ja kivi. Vanhan pöydän pöytälevy on uudistettu maalamalla se valkoisella kuulto-maalilla.

It­se teh­ty­jä ka­lus­tei­ta

Viih­tyi­sän si­sus­tuk­sen vah­va ote on ko­ko­naan An­tin kä­si­a­laa. Mas­ku­lii­ni­nen ja pel­kis­tet­ty tyy­li on kau­nis ja sii­nä on jo­tain hy­vin tur­val­lis­ta. Ant­ti on tai­ta­va kä­sis­tään. Hä­nen ko­dis­saan on pal­jon it­se teh­ty­jä ka­lus­tei­ta ja yk­si­tyis­koh­tia. Ka­run kau­nis etei­sen penk­ki on oman met­sän eri­koi­sen suu­rek­si kas­va­neen rai­dan ty­ves­tä teh­ty, ja ne­li­jal­kai­nen jak­ka­ra on veis­tet­ty yh­des­tä puus­ta.

Vanhan pöytälevyn tilalle on laitettu aavistuksen suurempi lasilevy. Yksinkertaisen pöydän ympärille on koottu lajitelma erilaisia tuoleja.

Ant­ti ke­räi­lee ta­lon­poi­kai­se­si­nei­tä. Nii­tä ker­tyy eri puo­lil­ta Suo­mea. Na­ve­tan vin­til­tä­kin on löy­ty­nyt si­su­tuk­seen so­pi­via muis­to­ja, ku­ten isoi­sän van­hat suk­set, jot­ka ovat nyt ris­tis­sä pää­ty-ik­ku­nan ylä­puo­lel­la.

Lasitiilien läpi loistaa valoa yläkerran portaikkoon. Aito matto, pöytä ja kynttilät pehmentävät kivipintaista tilaa.

Oman maus­tei­sen li­sän­sä si­sus­tuk­seen tuo­vat Kii­nan-tu­li­ai­set.

– Mat­kus­tan usein Kii­naan ki­vi­a­si­ois­sa. Siel­tä tuon vä­lil­lä jo­tain per­soo­nal­li­sia jut­tu­ja, ku­ten ki­vi­työ­ka­lu­ja, Ant­ti nau­raa.

– Kii­nan-mat­koil­ta on jää­nyt myös tapa juo­da tee­tä. Tal­vi­sin en juu­ri muu­ta juo­kaan. Jas­mii­ni­tee on mi­nus­ta pa­ras­ta.

Vanhat vintiltä ja antiikkiliikkeistä löytyneet esineet sopivat mutkattomasti yhteen uusien tavaroiden kanssa. Aterimille on keksitty mainio säilytyspaikka. Pienet peltiämpärit roikkuvat kätevästi verhotangosta.

Asun­non il­me on ai­to, ren­to ja kai­kes­sa nä­kyy vah­vas­ti mie­hen kä­den jäl­ki. Tääl­lä val­lit­see pel­kis­tet­ty ja karu kau­neus. Väl­jäk­si jä­te­tys­sä ti­las­sa valo tuo ti­laan miel­lyt­tä­vän rau­han. Rau­hal­lis­ta tun­nel­maa tuo­vat myös eri­lai­set ki­vi­pin­nat, joi­ta on käy­tet­ty pal­jon. Uu­sit­tu ja kor­jat­tu na­vet­ta viih­tyy ja voi hy­vin var­mas­ti vie­lä toi­set lä­hes sata vuot­ta van­han vii­saan tam­men al­la.