TEA HONKASALO
KUVAT JAANIS KERKIS
Mikä: Vuonna 2004 rakennettu rivitaloasunto, 123 m² Missä: Etelä-Espoossa Täällä asuu: Pariskunta
Pariskunta etsi pitkään sopivaa asuntoa, kunnes löysivät nykyisen kotinsa. Molempien aikuiset lapset olivat muuttaneet kotoa ja oli tarve muutokselle. Rivitalossa on nyt asuttu neljä vuotta ja remonttia tehty pikku hiljaa. Pari suunnitteli sisustuksen yhdessä, mutta ongelmatilanteissa kysyttiin neuvoa sisustusarkkitehti Hanni Koromalta. Yksi syy asunnon ostoon oli hyvä kunto ja sisustusvalintojen osuminen tismalleen omaan makuun.
– Emme halunneet maksaa toisten tekemistä hulppeista remonteista ja joutua silti remontoimaan, perheen äiti kertoo.
Värit hallussa
Kaksikerroksisen rivitalon yläkerrassa ovat makuuhuoneet, sauna ja kylpytilat. Alakerrasta löytyvät keittiö ja ruokailutila sekä yhdistetty wc- ja kodinhoitotila. Puoli kerrosta alempana sijaitsevat olohuone ja kirjasto. Suurimmat muutostyöt tehtiin keittiöön ja alakerran wc-tilaan. Olohuoneeseen rakennettiin takka. Lattian väri ei ollut pariskunnan mieleen, mutta hyväkuntoista parkettia ei raaskittu repiä pois. Muut sisustuksen värit valittiin neutralisoimaan lattian sävyä.
– Maalasimme maalarinvalkoiset seinät taitetulla valkoisella Tikkurilan Harmony F101 -sävyllä. Koko kodissa on nyt yhtenäinen värimaailma. Olemme myös hankkineet suuria mattoja peittämään lattiaa mahdollisimman paljon, äiti kertoo.
Perheen vanhat huonekalut on peritty isoisältä ja -äidiltä, joka oli tekstiilitaiteilija Alli Koroma.
– Vaikka itse en ole taiteilija, olen elänyt aina visuaalisessa maailmassa, jossa on keskusteltu paljon arkkitehtuurista. Myös mieheni on hyvin kiinnostunut designista ja arkkitehtuurista, äiti paljastaa.
Perheen äiti tekee Aalto-yliopistossa väitöskirjaa työhyvinvoinnista. Suurin osa kodin tauluista on hänen graafikkosiskonsa tekemiä. Yläkerran aulassa olevat reliefit ovat isän teoksia perheen pojista.
Keittiö avarrettiin
Keittiön ja ruokailutilan välistä purettiin kiinteä kaapisto, jotta saatiin lisää avaruutta. Osa vanhoista kaapeista säilytettiin ja sopiva mitoitus uusittaviin löytyi kotimaiselta AKA-keittiöiltä. Liesituuletin vaihdettiin uuteen, jotta saatiin lisää näkyvyyttä läpi alakerran. Aluksi suunniteltiin lasilevyä suojaamaan välitilan seinää. Se olisi rikkonut yhtenäisen seinäpinnan, joten välitila maalattiin seinän sävyiseksi kostean tilan maalilla. Ratkaisu on toiminut hyvin, sillä liesi on keskellä huonetta.
Yläkaappien alle haluttiin mahdollisimman litteät ja huomaamattomat led-valot, jotka toimivat yhtä valaisinta koskettamalla. Keittiön ikkunaseinällä ei ollut paikkaa valaisimelle ja tämä puoli keittiöstä tuntui pimeältä. Ratkaisuksi keksittiin Artemiden kattoon kiinnitettävä, pitkävartinen suunnattava valaisin.
Isä valitsi verhot
Ruokapöydän valintakriteerinä oli, että kaikki lapset puolisoineen mahtuvat yhtä aikaa sen ääreen. Puusepän valmistama pöytälevy on jatkettava ja pukkijalat löytyivät Hayn mallistosta. Pöydän kiiltävä valkoinen pinta tuo mieleen lähellä olevan meren tyynen pinnan ja se yhdistyy kauniisti korkeakiiltoisiin keittiökaappien oviin. Idea pöydän puureunukseen tuli perheen äidin isoäidiltä perityistä tiikkisistä Arne Jacobsenin Muurahais-tuoleista.
Paneeliverhot on tehty Vallilan mäntykankaasta, joka on perheen isän bongaus. Se sopii hyvin, sillä talon ympärillä kasvaa paljon komeita mäntyjä.
– Sisustustyylimme on yhdistelmä pohjoismaalaista ja japanilaishenkistä. Meillä on mieheni kanssa hyvin samanlainen esteettinen silmä ja olemme molemmat kiinnostuneita taiteesta ja sisustuksesta. Kotimme on yhdessä suunniteltu ja toteutettu, äiti kertoo.
Yhdistetty takka ja tv-taso
Yhtenäistä tilaa olevat olohuone ja kirjasto ovat puoli kerrosta alempana kuin keittiö ja ruokatila. Keskeltä avautuu ovi suojaisalle pihalle. Takka on muunneltu valmistakka ja sen viereen rakennettiin kiinteä taso televisiolle. Interfacen leveän Mama-sohvan syliin on ihana upota katselemaan molempia.
– Halusimme yhtenäisen kokonaisuuden, emmekä mitään rimpulaa tv-tasoa massiivisen takan viereen, äiti kertoo.
Olohuoneen toisessa päässä on kirjasto, jonne hankittiin koko seinän peittävä kirjahylly Ikeasta. Ilmettä keventämään valittiin pöytävalaisimet, jotka sijoitettiin paikoilleen jo kokoamisvaiheessa. Näin johdot saatiin vedettyä siististi taustalevyn läpi piiloon. Kirjaston lepotuoliksi valittiin Varierin ergonominen Tok-malli, johon kuuluu myös rahi.
Kirjahyllyn vieressä oleva näyttävä arkku on peritty äidin isoäidiltä. Sen päällä on äidin siskon tekemä taulu.
– Kokeilimme ripustaa taulua seinälle arkun päälle, mutta se ei näyttänyt hyvältä. Sen paikka on nojata seinään arkun päällä. Esineillä on aina lopulta tapana löytää oikea paikkansa, äiti toteaa
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ