Unel­mien asun­to, jos­ta em­me osan­neet edes haa­veil­la. Se oli en­sim­mäi­nen aja­tus Jo­han­nan ja Mi­kon mie­les­sä, kun he ke­säl­lä 2019 as­tui­vat va­loi­saan vuok­ra-asun­toon.

– Ra­kas­tam­me van­ho­ja ar­vo­huo­neis­to­ja, jois­sa on mie­len­kiin­toi­sia yk­si­tyis­koh­tia. Kaa­ri-ik­ku­nat ja ik­ku­nois­ta avau­tu­vat upe­at puis­to­mai­se­mat vei­vät sy­dä­mem­me ker­ta­hei­tol­la. Poh­dim­me, mi­ten kos­kaan voim­me muut­taa tääl­tä pois. Haa­veis­sam­me on kui­ten­kin löy­tää omis­tu­sa­sun­to, Jo­han­na ker­too.

Jo­han­nan ja Mi­kon per­he asui muu­ta­mia vuo­sia Po­ris­sa, mut­ta työt toi­vat hei­dät ta­kai­sin Hel­sin­kiin. He tar­vit­si­vat pi­kai­ses­ti vuok­ra-asun­non. Jo­han­na oli ai­em­min asu­nut Ete­lä-Hel­sin­gis­sä yli 10 vuot­ta ja hä­nel­le oli sel­vää, et­tä hän ha­lu­aa muut­taa ta­kai­sin sa­mal­le alu­eel­le.

– Ra­kas­tam­me mer­ta. Me­ren lä­hei­syys on mi­nul­le hy­vin me­di­ta­tii­vis­ta. Täl­lä alu­eel­la on joka puo­lel­la upei­ta puis­to­ja, mikä on pie­nen lap­sen kans­sa tär­ke­ää. Bo­nuk­se­na kä­ve­ly­mat­kan pääs­tä löy­tyy iha­nia kah­vi­loi­ta ja ra­vin­to­loi­ta.

Kun Fri­dal­le löy­tyi päi­vä­ko­ti­paik­ka ai­van ko­din lä­hel­tä ja työ­pai­kat­kin oli­vat lä­his­töl­lä, oli muut­to­pää­tös help­po teh­dä.

Iso ruo­ka­sa­li on ko­din sy­dän

Kun ko­tiin as­tuu, en­sim­mäi­se­nä avau­tuu upea nä­ky­mä kaa­ri-ik­ku­noi­den ko­ris­ta­maan ruo­kai­lu­huo­nee­seen.

Mik­ko oli aluk­si sitä miel­tä, et­tä ruo­kai­lu­huo­ne on tur­ha ja tu­lee jää­mään vä­häl­le käy­töl­le. Jo­han­na taas oli var­ma sii­tä, et­tä ruo­ka­pöy­dän ää­res­sä tul­laan viet­tä­mään pal­jon ai­kaa. Hän oli oi­ke­as­sa, sil­lä ruo­kai­lu­huo­nees­ta on muo­dos­tu­nut ko­din sy­dän. Pöy­dän ää­res­sä lu­es­kel­laan, piir­re­tään ja tie­ten­kin syö­dään. Per­he pi­tää ruo­an­lai­tos­ta ja kut­suu usein ys­tä­viä luok­seen il­lal­li­sel­le tai vii­kon­lop­pui­sin aa­mi­aisb­runs­sil­le.

– Tä­män ko­din si­sus­tus läh­tee ruo­kai­lu­huo­nees­ta. Tila vaa­ti näyt­tä­vän ja suu­ren ruo­ka­pöy­dän, jon­ka ym­pä­ril­le mah­tuu isom­pi­kin po­ruk­ka syö­mään, Jo­han­na sa­noo.

Ruo­kai­lu­huo­neen pöy­tä, tuo­lit sekä va­lai­sin ovat ai­no­at var­ta vas­ten tä­hän asun­toon han­ki­tut huo­ne­ka­lut. Kaik­ki muut huo­ne­ka­lut ovat kul­ke­neet per­heen mu­ka­na vuo­si­kau­sia.

– On to­del­la kau­kai­nen aja­tus, et­tä hank­ki­sim­me uu­det huo­ne­ka­lut ai­na, kun muu­tam­me uu­teen ko­tiin. Ha­lu­an aja­tel­la, et­tä si­sus­tus on aja­ton­ta ja muun­tau­tuu hy­vin eri­lai­siin ko­tei­hin.

Ruokailuhuone kaari-ikkunoineen on kodin sydän. Elloksen pöydän ympärille mahtuu isokin joukko illalliselle tai brunssille. Tanskalaisen vintagesenkin päällä oleva maalaus on Heidi Roschierin Tropical.

Skan­di­naa­vis­ta tyy­liä bo­hee­mil­la twis­til­lä

Jo­han­na ins­pi­roi­tuu si­sus­tus­leh­dis­tä. Hän kut­suu­kin it­se­ään si­sus­tus­leh­tien suur­ku­lut­ta­jak­si. Myös ra­vin­to­loi­den ja kah­vi­loi­den si­sus­tuk­set niin ko­ti­maas­sa kuin ul­ko­mail­la­kin an­ta­vat ide­oi­ta si­sus­ta­mi­seen. Ra­vin­to­lat Har­ju 8 ja Nol­la Hel­sin­gis­sä sekä Les Trois Coc­hons ja Paté Paté Köö­pen­ha­mi­nas­sa ovat vii­mei­sim­piä Jo­han­naa ins­pi­roi­nei­ta ra­vin­to­loi­ta.

Jo­han­naa miel­lyt­tää pel­kis­tet­ty skan­di­naa­vi­nen tyy­li bo­hee­mil­la twis­til­lä.

– Pe­rus­tyy­li­ni on sel­keä ja aja­ton, mut­ta tai­teen ja per­soo­nal­lis­ten pik­ku­e­si­nei­den avul­la ha­lu­an tuo­da sii­hen bo­hee­min ri­pauk­sen.

Ruokailuhuoneen sivupöydällä on Eeva-Riitta Eerolan maalauksen ympärille koottu kaunis asetelma. Lasinen vaasi löytyi porilaiselta kirpputorilta, vedensävyinen kippo on matkamuisto Portugalista. Teepannu on Mikon vanhempien perua.

Tai­teen pi­tää kos­ket­taa

Tai­de on­kin ai­na kuu­lu­nut tär­ke­ä­nä osa­na Jo­han­nan elä­mään. Hä­nen van­hem­pan­sa ke­rä­si­vät tai­det­ta ja vei­vät Jo­han­naa jo pik­ku­tyt­tö­nä tai­de­gal­le­ri­oi­hin ym­pä­ri Suo­mea. Jo­han­na haa­vei­li nuo­re­na uras­ta tai­teen pa­ris­sa, mut­ta saa nyt naut­tia tai­tees­ta ke­räi­li­jä­nä ja kat­so­ja­na.

– Te­os­ten ei tar­vit­se ol­la niin sa­not­tua ar­vo­tai­det­ta, vaan tär­kein­tä on se, et­tä ne kos­ket­ta­vat ja et­tä nii­den taus­tal­la on jo­kin ta­ri­na. Em­me kos­kaan han­ki te­ok­sia sil­lä pe­rus­teel­la, et­tä ne oli­si­vat tie­tyn tai­tei­li­jan tai et­tä lu­vas­sa oli­si po­ten­ti­aa­li­nen ar­von­nou­su. Tär­kein­tä on se, et­tä te­ok­set ovat meil­le vah­vas­ti mer­ki­tyk­sel­li­siä.

Jo­han­nan ja Mi­kon lem­pi­gal­le­ri­oi­ta Hel­sin­gis­sä ovat Hel­sin­ki Con­tem­po­ra­ry, Gal­le­ria An­ha­va ja Gal­le­ria Forsb­lom. Jo­han­na seu­raa gal­le­ri­oi­ta so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa ja löy­tää sitä kaut­ta it­sel­leen uu­sia tai­tei­li­joi­ta ja kieh­to­via te­ok­sia.

– Kan­nat­taa ol­la roh­ke­as­ti suo­raan yh­tey­des­sä tai­tei­li­joi­hin, mi­kä­li ha­lu­aa käy­dä kat­so­mas­sa te­ok­sia hei­dän työ­huo­neil­laan, Jo­han­na vink­kaa.

Vii­mei­sin tai­de­han­kin­ta, ruo­kai­lu­huo­neen si­vu­pöy­däl­lä ole­va Ee­va-Riit­ta Ee­ro­lan si­ni­sä­vyi­nen Tur­ning Point VIII, löy­tyi vii­me ke­sä­nä Hel­sin­ki Con­tem­po­ra­rys­ta. Jo­han­na oli ihas­tu­nut Ee­ro­lan nais­fi­guu­rei­hin edel­li­se­nä ke­sä­nä, mut­ta yh­tään te­os­ta ei ol­lut va­paa­na. Vii­me ke­sä­nä gal­le­ri­aan saa­pui muu­ta­ma uu­si työ, jois­ta Jo­han­na ja Mik­ko hank­ki­vat yh­den it­sel­leen.

Vain tar­peel­li­sin mu­ka­na

Ne­li­vuo­ti­aan Frida-tyt­tä­ren kans­sa vii­kon­lop­pu­jen mie­li­puu­haa ovat sekä met­säs­sä sa­moi­lu et­tä gal­le­ri­a­kier­rok­set. Mo­lem­mat puu­hat ins­pi­roi­vat miel­tä ja ir­rot­ta­vat ar­jen kii­reis­tä.

– On ol­lut ilah­dut­ta­vaa huo­ma­ta, et­tä Frida on jo op­pi­nut naut­ti­maan tai­tees­ta, sy­ven­ty­mään te­ok­siin ja poi­mi­maan niis­tä it­se­ään kiin­nos­ta­via asi­oi­ta. Hän kat­se­lee usein ruo­kai­lu­huo­neen tiik­ki­sen­kin pääl­lä ole­vaa Hei­di Rosc­hie­rin Tro­pi­cal-te­os­ta ja löy­tää sii­tä ai­na vain uu­sia asi­oi­ta.

Tai­teen li­säk­si täs­sä ko­dis­sa huo­mio kiin­nit­tyy sii­hen, et­tei nä­ky­vil­lä ole yli­mää­räi­siä ta­va­roi­ta ku­ten lap­si­per­hei­den ko­deis­sa usein on. Sil­le on se­li­tyk­sen­sä.

– Suu­rin osa ta­va­rois­tam­me on toi­ses­sa ko­dis­sam­me Po­ris­sa. Hel­sin­kiin olem­me tuo­neet vain sen mitä oi­ke­as­ti ar­jes­sam­me tar­vit­sem­me sekä tar­koin har­ki­tut si­sus­tu­se­si­neet ja huo­ne­ka­lut. Yri­tän myös vaa­lia käy­tän­töä, et­tä kun ko­tiin tu­lee uut­ta ta­va­raa tai vaa­tet­ta, on luo­vut­ta­va jos­tain van­has­ta.

Malt­taa­ko per­he täs­tä ko­dis­ta jos­kus luo­pua, jää näh­tä­väk­si, mut­ta sel­vää on, et­tä asun­non upea ark­ki­teh­tuu­ri sekä unel­mien si­jain­ti tu­le­vat jää­mään per­heen sy­dä­miin.

Makuuhuoneen seinää koristaa Ville Kylätaskun maalaus Vanishing Point. Johanna tutustui Villeen ystävänsä kautta.