Kokeile iki-ihanan feta-pinaattipiiraan sijaan vaihteeksi kreikkalaista parsakaalipiirakkaa.
Sanna Kekäläinen kuvat Reetta Pasanen
Parsakaali-fetapiiras
20 min + 1 t . helpohko . 16 e
noin 8 palaa
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
75 g kylmää voita
1 keltuainen
noin 1 rkl kylmää vettä
Täyte:
250 g broccoliinia tai fiorinaa
150 g fetajuustoa
150 g maukasta juustoa raasteena
3 kananmunaa
3 dl kuohukermaa
1 rkl raastettua sitruunankuorta
½ tl mustapippuria myllystä
Päälle:
paahdettuja pinjansiemeniä, tuoretta oreganoa
1. Tee ensin pohja. Nypi jauhot, suola ja voi murumaiseksi seokseksi. Lisää keltuainen ja vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun. Laita jääkaappiin 15 minuutiksi.
2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Painele taikina jauhotetuin käsin piirakka- tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunissa 10 minuuttia.
3. Leikkaa broccoliinit pienemmiksi paloiksi. Murustele feta. Jätä odottamaan.
4. Raasta juusto kulhoon. Sekoita kananmunat ja kerma juustoraasteeseen. Mausta sitruunankuorella ja pippurilla. Kaada seos piiraspohjalle. Asettele feta ja broccolinit pinnalle.
5. Vähennä uunin lämpötila 175 asteeseen. Paista piirakkaa noin 30 minuuttia. Jos piiras tummuu liikaa, laita päälle folio.
6. Anna quichen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Viimeistele paahdetuilla pinjansiemenillä ja oreganolla.
Kokeile iki-ihanan feta-pinaattipiiraan sijaan vaihteeksi kreikkalaista parsakaalipiirakkaa.
Yhden astian reseptit ovat kiireisen pelastus. Paista lohi, perunat ja parsat samassa vuoassa uunissa ja tarjoa kyytipoikana skagenröraa. Toimii myös juhlavalla aterialla!
Kokeile ravintoloista tuttua kikkaa kotona ja lastaa risoton päälle herkkupaloja. Salaatti, yrtit, versot ja kasvikset, kuten broccolini ja kesäkurpitsa, antavat makua ja komean ulkomuodon.
Orzo eli kreikkalainen riisinmuotoinen pasta on omiaan parsan kanssa. Keitä pasta ja parsa näppärästi samassa kattilassa ja surauta joukkoon pistaasilla aateloitu pesto.

Cocktail vaatii hieman valmisteluja, mutta on lopulta todella helppo valmistaa. Syksyinen punajuuri tuo shrub-drinkkiin sekä upean värin että makean maanläheisen maun.
Viola Minerva Virtamo
Suomalaishenkisen carpaccion herkullisuuden salaisuus on laadukkaassa riistalihassa ja aromikkaassa juurisellerissä. Ohueksi siivutetut liha ja juuriselleri yhdessä parmesaanin ja sitruunan kanssa ovat suussasulava yhdistelmä. Poron voi halutessaan korvata jollakin muulla riistalla.
Viola Minerva Virtamo
Väisty porkkanakakku – täältä tulee ihanan mausteinen ja täyteläinen nauriskakku! Makeahko nauris toimii erinomaisesti kerroskakussa yhdessä kahvi-kardemumma-kuorrutteen kanssa. Kakun koristelussa voi heittäytyä luovaksi, ja mikä parasta, kerros-kakun voi valmistaa juhlaillalliselle jo edellisenä päivänä.
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2