Teollinen muotoililija Irina Viippola työskentelee Arabian designtiimissä muotoilupäällikkönä. Hän on Arabian uuden Mainio Sarastus -sarjan pääsuunnittelija.

Hanna Linnakko

Lem­pi­paik­ka­ni ko­to­na on Ni­ka­rin saar­ni­sen ruo­ka­pöy­dän ää­res­sä. Pa­ras­ta ovat rau­hal­li­set het­ket il­tai­sin, kun lap­set ovat men­neet nuk­ku­maan ja eh­din vih­doin lu­kea päi­vän He­sa­rin. Paik­ka­ni on juur­tu­nut tuo­lil­le sel­kä koh­ti keit­ti­ö­tä. Lap­set is­tu­vat pen­kil­lä ne­nät koh­ti keit­ti­ö­tä.

Saan onnekseni tehdä töitä upeiden muotoilijoiden, kuten Heikki Orvolan, kanssa. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tehtyyn sarjaan hän herätti henkiin Bebop-kuosin, jonka postmodernista ilottelusta pidän.

Hanna Linnakko

En luo­pui­si kah­vis­ta. Mi­nul­la on mo­nia kah­vi­kup­pe­ja, mut­ta tar­tun ai­na nii­hin tiet­tyi­hin. Kaj Franc­kin suun­nit­te­le­ma kel­tai­nen, jo tuo­tan­nos­ta pois­tu­nut Tee­ma-kup­pi on yk­si suo­si­keis­ta­ni. Sen rei­lu ja ark­ki­tyyp­pi­nen muo­to toi­mii ai­na. Myös Iit­ta­la X Is­sey Miy­a­ke -sar­jan pie­ni vaa­le­an­pu­nai­nen kup­pi on usein käy­tös­sä.

Kiinnyn esineisiin, joiden luomisessa olen mukana. Iittala X Issey Miyake -sarjaa työstimme lähes neljä vuotta. Pidän pienistä esineistä. Sekä Miyake- että Mainio Sarastus -sarjaan suunnittelin pienen kupin ja lautasen.

Hanna Linnakko

Rak­kain mai­se­ma­ni on ur­baa­ni kau­pun­ki­mai­se­ma, jon­ka näen keit­ti­öm­me ik­ku­nas­ta. Asum­me Hel­sin­gis­sä ker­ros­ta­lon en­sim­mäi­ses­sä ker­rok­ses­sa, jo­ten näen kai­ken, mitä pi­hal­lam­me ta­pah­tuu. Se on kun­non kyt­täys­paik­ka.

Perin isältäni Oiva Toikan vuoden 1991 vuosikuution. Nuorempana en nähnyt kuution kauneutta, mutta nykyään se komeilee kirjahyllyssämme.

Hanna Linnakko

Kiin­nyn tois­tu­viin ru­tii­nei­hin ja ar­ki­siin ta­pah­tu­miin, jot­ka luo­vat mi­nul­le tur­val­li­suu­den tun­net­ta. Osa ar­ke­a­ni on up­po­pal­lon pe­laa­mi­nen. Kyl­py­huo­nees­sa kui­vu­vat ui­ma­va­rus­teet lä­hes kuu­lu­vat si­sus­tuk­seen sa­moin kuin mie­he­ni hiih­to­va­rus­teet.

Vakosamettinen vuodenojatuoli 1970-luvulta avataan lasten yövieraille. Nukuin siinä itse lapsena mummin luona.

Hanna Linnakko

En myön­nä, et­tä oli­sin epä­jär­jes­tel­mäl­li­nen. Tai ai­na­kin pei­tän sen te­hok­kuu­del­la. Sie­dän tiet­tyä epä­jär­jes­tys­tä, ja töis­sä­kin työ­pöy­tä­ni on ai­na ele­tyn nä­köi­nen. Ko­tiin meil­le on ajau­tu­nut huo­ne­ka­lu­ja muil­ta. Huo­ne­ka­lut jä­mäh­tä­vät pai­koil­leen ja jää­vät ar­jen al­le.