Toimittaja Mari Harjula
Kuva Fabian Björk
4–6 annosta
1 kg luutonta naudanrintaa
Mausteseos:
1 rkl sinappia
1 ½ rkl rouhittua mustapippuria
¾ rkl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl sipulijauhetta
¾ rkl chilijauhetta
¾ rkl paprikajauhetta
1 tl kuivattua persiljaa
2 tl kuivattua oreganoa
Lisäksi:
esim. hikkori- tai mesquite-savustuslastuja
Aasialainen kaalisalaatti:
200 g punakaalia
1 porkkana
kourallinen sokeriherneen palkoja
2 kevätsipulinvartta
1 vihreä jalapeno
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl riisiviinietikkaa
1 tl sokeria
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria
Lisäksi:
1 maalaisleipä
korianteria
hoisinkastiketta
1. Poista tarvittaessa ylimääräinen rasva lihan pinnalta, mutta älä kaikkea, koska ohut kerros rasvaa antaa lihalle mureutta.
2. Sivele lihan pinta sinapilla. Sekoita kuivat mausteet keskenään ja hiero mausteseos lihan pintaan. Anna maustua jääkaapissa kelmulla peitettynä seuraavaan päivään.
3. Ota liha lämpenemään ainakin puoli tuntia ennen kypsennystä. Savusta lihaa rasvapuoli ylöspäin 5–6 tuntia miedolla lämmöllä. Lisää savustuslastuja kypsennyksen puolivälissä. Voit halutessasi esikypsentää lihaa myös uunissa ennen savustusta 125 asteessa 2–3 tuntia ja lopun ajan savustimessa. Anna lihan vetäytyä foliolla peitettynä savustuksen jälkeen. Viipaloi liha.
4. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi esimerkiksi juustohöylän avulla. Kuori ja raasta porkkana. Hienonna sokeriherneen palot, kevätsipuli ja jalapeno. Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään ja anna maustua ennen tarjoilua.
5. Leikkaa maalaisleipä viipaleiksi. Paahda viipaleet molemmin puolin grillissä, kuivalla kuumalla pannulla tai uunissa.
6. Laita yhdelle leipäviipaleelle kaalisalaattia, lihaa, korianteria ja hoisinkastiketta. Paina päälle toinen leipäviipale. Leikkaa pitkät leipäpalat kahtia ja tikuta halutessasi grillitikuilla.
Valmistusaika: noin 40 minuuttia + lihan kypsennys noin 6 tuntia
Vaikeusaste: hieman työläs
Hinta: noin 22 euroa
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2