Aamupalapannukakku kuivattuun hapanjuureen
Martti Järvi
Suvi Rüster
Aamupalapannukakku kuivattuun hapanjuureen
35 min + kohotus 12 h . helppo . 8 e
8 annosta
6 dl maitoa
2 dl maustamatonta rasvatonta jogurttia
4 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
15 g (¼ dl) kuivattua hapanjuurta (Dr Oetker)
¾ tl suolaa
Seuraavana aamuna
2 huoneenlämpöistä kananmunaa
50 g sulatettua voita tai juoksevaa margariinia
Lisäksi:
marjoja, jogurttia ja hunajaa
1. Sekoita kulhossa maito, jogurtti, vehnäjauhot, sokeri, kuivattu hapanjuuri ja suola. Peitä kulho liinalla tai tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin 8–12 tunniksi.
2. Ota taikina huoneenlämpöön puolta tuntia ennen paistamista. Sekoita taikinaan kananmunat ja sulatettu rasva.
3. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
4. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle (25 x 30 cm) uunipannulle. Kypsennä uunin keskitasolla 35–40 minuuttia. Peitä pannari leivinpaperilla, jos pinta tummuu liikaa. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Tarjoile marjojen, kreikkalaisen jogurtin ja hunajan kanssa.
Aamupalapannukakku kuivattuun hapanjuureen
Martti Järvi
Kookoskermasta ja tuoreesta raparperista sekoitetaan taivaallisen ihana jäätelö.
Martti Järvi
Hapanjuuripullataikinasta paistettu pullafocaccia täytetään rommi-kirsikkamarmeladilla. Tarvitset focacciaan puolikkaan annoksen taikinaa. Kannattaa kuitenkin leipoa koko annos ja tehdä lopuista pikkupullia. Keramiikkalautanen Jaana Hagelin, Instagramissa @hagelinjaana.

Kanelisokerilla ja pistaasipähkinällä täytetyt solmupullat voidellaan paistamisen jälkeen vaahterasiirapilla herkullisen kiiltäviksi.
Photography: Reetta Pasanen
Uunissa kypsyvä hillo on superhelppo valmistaa: marjat pellille, loraus vettä, sokeria ja mieleisiä mausteita joukkoon ja uuni hoitaa loput. Kirpeän makea marjahillo maistuu ihanalta voimakkaiden juustojen, muurikkalettujen ja vaniljajäätelön kanssa. Pieni ripaus mustapippuria terävöittää maun. Tuias-keramiikkamuki Skafferista Porvoosta.

LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2