KRISTA KELTANEN

Pa­ras­ta ko­dis­sa­ni on per­hee­ni, jon­ka kans­sa saan ja­kaa elä­mä­ni: tul­la rak­kait­ten luok­se ko­tiin, jos­sa tyt­tä­re­ni le­got lo­ju­vat jo vii­det­tä päi­vää olo­huo­neen lat­ti­al­la, keit­ti­ön la­vu­aa­ris­sa odot­taa yl­lä­tys ja ylä­ker­ras­ta joku huik­kaa moi, vaik­ka ei tie­dä kuka tu­li­ja on.

Lem­pi­paik­ka­ni on Muhu, saa­ri Vi­ros­sa. Olen asu­nut lap­suu­te­ni Vi­ros­sa, ja nyt mel­kein 20 vuo­den jäl­keen olen löy­tä­nyt saa­ren uu­des­taan. Mu­hus­sa pa­laan ajas­sa taak­se­päin. Siel­lä ovat kuk­ka­nii­tyt ja van­hat ki­vi­ai­dat kuin lap­suu­des­sa­ni. Lam­paat lai­dun­ta­vat, ja Ko­gu­van ky­läs­tä ka­las­ta­jat läh­te­vät aa­mui­sin me­rel­le.

Rak­kain mai­se­ma­ni on Vi­ron-ko­tim­me ylä­ker­ras­ta nä­ky­vä mai­se­ma luon­non­suo­je­lu­a­lu­eel­le, jos­sa on niit­tyä ja ka­ta­jia, kau­em­pa­na nä­kyy meri sekä ma­jak­ka. Alu­eel­la pe­sii ke­väi­sin pal­jon lin­tu­ja, ja sil­loin on­kin rau­hoi­tu­sai­ka. Kut­sun ko­tim­me ylä­ker­taa lin­tu­tor­nik­si.

Rak­kain vä­ri­ni on elo­kuun kuk­ka­lois­to kai­kes­sa run­sau­des­saan. Olen vä­rien suh­teen hy­vin lem­peä ja näen, mi­ten jo­kai­nen sävy pu­hut­te­lee omal­la ole­muk­sel­laan. Vä­rit myös hoi­ta­vat mei­tä, ja va­lit­sen­kin jos­kus vä­re­jä joko tie­toi­ses­ti tai tie­dos­ta­mat­ta­ni nii­den omi­nai­suuk­sien ta­kia. Esi­mer­kik­si tal­vel­la, kun vih­reyt­tä on luon­nos­sa vä­hän, olen os­ta­nut vih­rei­tä vaat­tei­ta.

KRISTA KELTANEN

En luo­pui­si su­kum­me juh­lis­ta. Ko­koon­num­me su­vun voi­min meil­le niin jou­lu­na, pää­si­äi­se­nä, äi­tien­päi­vä­nä kuin ra­pu­juh­liin­kin. Juh­lis­sa on ai­na pit­kä pöy­tä täyn­nä nau­rua, iloa, ruo­kaa ja jos­kus lau­lu­a­kin. Mi­nun vas­tuul­la­ni on pöy­dän kat­ta­mi­nen ja juh­la­ti­lan viih­tyi­syys, mie­he­ni Jan­ne vas­taa ruo­as­ta yh­des­sä tois­ten kans­sa.

KRISTA KELTANEN

Ren­tou­dun jäts­ki­pa­ke­tin kans­sa soh­val­la sau­nan jäl­keen kat­so­es­sa­ni jo­tain hömp­pää elo­ku­vaa.

Rak­kain esi­nee­ni on Mat­ti Pik­ku­jäm­sän maa­laa­ma pot­ret­ti per­hees­täm­me. Kuva on etei­sen sei­näl­lä, ja ai­na kun tu­len ko­tiin tai läh­den, näen sen en­sim­mäi­sek­si ja vii­mei­sek­si.

Si­sus­tus­tyy­li­ni on ta­val­laan pel­kis­tet­ty mut­ta kui­ten­kin ko­ris­teel­li­nen. Ko­dis­sam­me on vaa­le­at sei­nät, tum­mia huo­ne­ka­lu­ja sekä uu­den ja van­han yh­dis­tel­miä. Pi­dän ko­vas­ti sekä kar­ta­no­tyy­lis­tä et­tä mo­der­nim­mis­ta, pel­kis­te­tym­mis­tä tyy­leis­tä. It­se ku­vit­te­len, et­tä si­sus­tuk­se­ni on hiu­kan köm­pe­lö se­koi­tus näis­tä.