MIKÄ: 1 h + avo­keit­tiö 1937 val­mis­tu­nees­sa ker­ros­ta­lo­a­sun­nos­sa, 48 m2 MIS­SÄ: Hel­sin­gin Taka-Töö­lös­sä TÄÄL­LÄ ASUU: Toi­mit­ta­ja Ant­ti

Hel­sin­ki­läi­sen An­tin ison loft-yk­si­ön kaik­ki pa­la­set tun­tu­vat ole­van koh­dal­laan va­lo­suun­nit­te­lua ja oi­val­ta­via säi­ly­tys­ti­lo­ja myö­ten. Asun­to lie­nee pit­käl­li­sen har­kin­nan ja tar­kan työn lop­pu­tu­los?

– Päin­vas­toin. En minä mi­tään asun­toa ol­lut hank­ki­mas­sa, mi­nul­la­han oli jo te­o­ri­as­sa oi­kein hyvä asun­to. Olin vain pa­haa aa­vis­ta­mat­ta net­ti­os­tok­sil­la, ker­too asun­non omis­ta­ja Ant­ti.

Te­o­ri­as­sa oi­kein hyvä asun­to? An­tin il­me vih­jaa, et­tä ta­ri­naan en­ti­ses­tä ko­dis­ta si­säl­tyy jo­ta­kin muu­ta­kin.

– Pi­dän ko­vas­ti si­sus­ta­mi­ses­ta ja suun­nit­te­lus­ta, mut­ta toi­si­naan unoh­dan, et­tä re­mon­toi­mi­nen ei to­del­la­kaan ole vah­vuu­te­ni. Os­tin edel­li­sen 1960-lu­vun kak­si­o­ni täy­sin pom­mi­kun­toi­se­na ja ku­vit­te­lin tie­ten­kin kun­nos­ta­va­ni sen tuos­sa tuo­ki­os­sa.

Hy­vän alun jäl­keen re­mont­ti vain ei oi­kein edis­ty­nyt.

Tar­kem­min sa­not­tu­na se oli pa­rin pit­kän vuo­den jäl­keen täy­sin ju­mis­sa.

– Toi­set heh­kut­ta­vat esi­mer­kik­si maa­laus­hom­mien ole­van kuin il­mais­ta te­ra­pi­aa. Mi­nus­ta ne pi­kem­min­kin aja­vat te­ra­pi­aan!

Sil­ti Ant­ti ei ol­lut muut­ta­mas­sa min­ne­kään kak­si­os­taan. Tai niin hän luu­li.

On­nis­tu­nut he­rä­te­os­tos

Ark­ki­teh­tuu­ris­ta ja si­sus­ta­mi­ses­ta kiin­nos­tu­nut Ant­ti se­lai­li toi­si­naan asun­toil­moi­tuk­sia ne­tis­tä. Kun hä­nen sil­miin­sä osui juu­ri myyn­tiin tul­lut asun­to Töö­lön kir­jas­ton naa­pu­ris­ta, jo­kin ki­lah­ti. Niin teki myös hä­nen Koti ja Keit­ti­ös­sä työs­ken­te­le­vän ys­tä­vän­sä pu­he­lin.

– Hä­nes­tä­kin koh­de oli ku­vien pe­rus­teel­la niin kiin­nos­ta­va, et­tä se kan­nat­ti käy­dä kat­so­mas­sa, jo ihan ute­li­ai­suu­des­ta. So­vim­me näy­tön sa­mal­le päi­väl­le.

1930-lu­vun fun­kis­ta­los­sa odot­ti 48-ne­li­öi­nen asun­to, joka oli alun pe­rin ol­lut keit­to­ko­me­rol­li­nen kak­sio. Joi­ta­kin vuo­sia ai­em­min se oli re­mon­toi­tu avoi­mek­si yk­si­ök­si var­mal­la tyy­li­ta­jul­la. Edel­li­nen omis­ta­ja oli­kin am­ma­til­taan si­sus­tu­sark­ki­teh­ti.

– Kun on asu­nut kau­an kes­ke­ne­räi­ses­sä ko­dis­sa, re­kis­te­röi hy­vin no­pe­as­ti, mitä kaik­kea uu­des­sa asun­nos­sa pi­tää kor­ja­ta. Ta­ju­sin heti, et­tä täs­sä ei tar­vit­si­si teh­dä yh­ti­käs mi­tään, ei edes pin­to­ja maa­la­ta. Se on to­del­la har­vi­nais­ta, sil­lä yleen­sä re­mon­toi­duis­sa­kin asun­nois­sa on ai­na jo­kin paik­ka, jos­sa myy­jän ja os­ta­jan maut ei­vät koh­taa.

Edes pa­rin vuo­den pääs­sä hää­möt­tä­vä put­ki­sa­nee­raus ei Ant­tia pe­lot­ta­nut.

– Sitä kun ei tar­vit­se teh­dä it­se. Ker­ran put­ki­re­mon­tis­ta sel­vin­nee­nä sel­vi­äi­sin kyl­lä uu­del­leen­kin.

Ret­ros­ta rau­haan

Kau­pat teh­tiin pa­rin päi­vän pääs­tä näy­tös­tä. Sa­mal­la Ant­ti löy­si vih­doin mo­ti­vaa­ti­on kes­ke­ne­räi­sen asun­ton­sa vii­meis­te­lyyn.

– Olin siis os­ta­nut uu­den asun­non en­nen kuin olin myy­nyt van­han kämp­pä­ni – joka kai­ken li­säk­si oli kau­ka­na val­miis­ta. Mi­nun täy­tyi saa­da se vauh­dil­la myyn­ti­kun­toon ja kau­pak­si. Jos kai­paa elä­mään­sä li­säst­res­siä, suo­sit­te­len läm­pi­mäs­ti täl­lais­ta ku­vi­o­ta, Ant­ti kär­jis­tää.

Pak­ko on par­hai­ta kan­nus­ti­mia, jo­ten re­mont­ti­pyö­rät läh­ti­vät vih­doin pyö­ri­mään. Ant­ti kut­sui pai­kal­le re­mont­ti­mie­hen, säh­kö­a­sen­ta­jan sekä Kier­rä­tys­kes­kuk­sen. Ja to­den tot­ta: lo­pul­ta asun­to oli val­mis. 1960-lu­vun ta­lon al­ku­pe­räi­seen tyy­liin teh­ty lop­pu­tu­los oli on­nis­tu­nut.

– Ra­kas­tan vin­ta­gea, kitsc­hiä ja pop­hen­ki­siä esi­nei­tä. Sii­nä asun­nos­sa ne pää­si­vät hy­vin oi­keuk­siin­sa. Ja eh­din­pä jon­kin ai­kaa naut­tia ko­dis­ta myös val­mii­na, Ant­ti sa­noo.

Van­ha asun­to myy­tiin het­kes­sä. Her­mo­ja syö­nyt ikui­suus­re­mont­ti opet­ti An­til­le sen, et­tä jos vain suin­kin voi, kan­nat­taa pro­jek­tin ju­miu­dut­tua tur­vau­tua ajois­sa am­mat­ti­lais­ten apuun. Sa­mal­la hän päät­ti muu­ta­kin:

– Olin lo­pen kyl­läs­ty­nyt kaik­keen ret­ro­roi­naan. Uu­des­ta ko­dis­ta­ni tu­li­si skan­di­naa­vi­sen pel­kis­tet­ty ja rau­hal­li­nen.

Mus­taa ma­gi­aa

Pää­tök­sen­sä mu­kai­ses­ti Ant­ti hank­kiu­tui en­nen muut­toa eroon useim­mis­ta huo­ne­ka­luis­taan. 60-lu­vun kei­no­nah­kai­nen soh­va­ka­lus­to kor­vau­tui Form­ver­kis­tä os­te­tul­la mo­der­nil­la soh­val­la, pyö­ri­vä vin­ta­ge­no­ja­tuo­li vaih­tui erk­ke­rin K-tuo­liin. String-hyl­ly­ko­ko­nai­suu­des­ta  esil­le pää­si vain ala­kaap­pien rivi. Etei­seen Ant­ti hank­ki sei­nään po­rat­ta­van ho­pe­an­vä­ri­sen So­vel­la-säi­ly­tys­jär­jes­tel­män cd-le­vyil­leen ja kir­joil­leen.

– Popf­riik­ki­nä mi­nul­la on le­vy­jä tur­han­kin pal­jon. Niil­le on ol­lut mo­nes­ti han­ka­laa löy­tää so­pi­vaa ti­laa. Ei tääl­lä. Käy­tä­vä­mäi­nen etei­nen on täy­del­lis­tä sei­nä­säi­ly­tys­ti­laa. Va­lit­sin sy­vyy­del­tään vain 20-sent­ti­set hyl­lyt, ja kun hyö­dyn­tää ti­lan mel­kein kat­toon as­ti, mah­tuu pie­nel­le alal­le hui­kea mää­rä ta­va­raa. Kun hyl­lys­tö ei ole kiin­ni lat­ti­as­sa, yleis­vai­ku­tel­ma­kin jää il­ma­vak­si, Ant­ti se­lit­tää.

Myös kaap­pi­ti­laa asun­nos­sa on ko­koon­sa näh­den äl­lis­tyt­tä­vän pal­jon. Ma­kuu­ti­lan puo­lei­seen pää­ty­sei­nään on upo­tet­tu koko sei­nän le­vyi­nen ja kor­kui­nen kaa­pis­to. Ruu­duk­ko-ovet kät­ke­vät taak­seen täy­si­mit­tai­sia vaa­te­kaap­pe­ja ja sii­vous­ko­me­ron. Ke­vy­en nä­köis­tä ko­ko­nai­suut­ta ei heti edes ym­mär­rä mas­sii­vi­sek­si kaa­pis­tok­si.

Kyl­py­huo­nees­sa mus­tan sei­nän ta­kaa pal­jas­tuu ovea ra­ot­ta­mal­la kaap­pi, jos­sa on pyyk­ki­ko­ne. Mus­taa on te­hos­te­vä­ri­nä myös keit­ti­ös­sä, etei­ses­sä ja wc:ssä.

– Se ei to­si­aan­kaan pie­nen­nä ti­laa, päin­vas­toin, Ant­ti sa­noo.

Kits­cin kos­to

Muu­ton jäl­keen Ant­ti on naut­ti­nut töö­lö­läi­se­lä­mäs­tä kau­pun­gin veh­re­äs­sä sy­lei­lys­sä. Erk­ke­rin ik­ku­nas­ta nä­kyy Kult­tuu­ri­teh­das Kor­jaa­mo ra­vin­to­loi­neen ja keik­ka­sa­lei­neen, kul­man ta­ka­na on ko­toi­sa ja suo­sit­tu Piz­za­bar Lin­ko. Me­ren­ran­ta on lä­hel­lä, ja sitä myö­ten kä­ve­lee Seu­ra­saa­reen tuos­sa tuo­ki­os­sa. Kes­kus­taan on lois­ta­vat yh­tey­det, ja jal­kai­sin­kin mat­ka tait­tuu no­pe­as­ti.

Ai­noa konf­lik­ti­te­ki­jä on läh­töi­sin asun­non si­säl­tä.

– Muu­tos­sa rah­ta­sin ret­ro­aar­tee­ni ul­la­kol­le ja ko­me­roi­hin. Het­ken ai­kaa sain­kin naut­tia pel­kis­te­tyn sel­ke­äs­tä si­sus­tuk­ses­ta kai­kes­sa rau­has­sa. Sit­ten al­koi ta­pah­tua, Ant­ti ker­too.

Pik­ku­hil­jaa asun­toon so­lut­tau­tui ker­taal­leen jo kar­ko­tet­tu­ja kitsch-kä­ty­rei­tä. En­sik­si etei­sen le­vy­hyl­lyyn il­mes­tyi kirk­kaan­kel­tai­nen, pyö­ri­vä c-ka­set­ti­te­li­ne. Se­hän ei tie­ten­kään näyt­tä­nyt mil­tään il­man ka­set­te­ja, jo­ten seu­raa­vak­si Ma­ri­o­nit, Lea La­ve­nit ja Mona Ca­ri­tat tu­li­vat kaa­pis­ta. Sa­mal­la ove­na­vauk­sel­la kar­ka­si­vat van­hat vi­nyy­li­älp­pä­rit ka­ton­ra­jaan hie­noi­ne kan­si­neen. Koh­ta Ant­ti huo­ma­si aset­te­le­van­sa ke­räi­le­mi­ään van­ho­ja ai­ka­kaus­leh­tiä ik­ku­na­lau­dal­le ja hyl­lyyn.

– Jos ker­ran pääs­tää vuo­den 1970 vä­ri­käs­tä hiih­to­muo­tia esit­te­le­vän Rans­kan El­len si­sään, ei­kö oli­si ai­ka epä­rei­lua evä­tä sama oi­keus esi­mer­kik­si Mona Li­soil­ta, Ho­pe­a­pei­leil­tä ja Elo­ku­va-ai­toil­ta, hän ky­syy vi­at­to­man nä­köi­se­nä.

Lo­pul­ta Ant­ti luo­vut­ti ja kut­sui osan van­hois­ta ta­va­ra­to­ve­reis­taan suo­si­ol­la osak­si si­sus­tus­ko­ko­nai­suut­ta. Kah­vit juo­daan Mik­ke­lis­sä asu­neel­ta Lah­ja-mum­mol­ta pe­ri­tyis­tä Ara­bi­an Tai­ka-ku­peis­ta, avo­hyl­lyl­lä po­see­raa­vat Ab­ba- ja Prin­ses­sa Di­a­na -mu­kit su­las­sa so­vus­sa Mis­ka-kar­hu-ter­mos­pul­lon kans­sa.

Myös An­tin van­hem­pien Piek­sä­mä­en-mö­kil­tä on Töö­löön kul­keu­tu­nut esi­ne poi­ki­neen. Suo­sik­ki on van­ha pel­ti­nen, ki­mal­ta­va säi­ly­tys­purk­ki, jon­ka Ant­ti ilok­seen taan­noin bon­ga­si myös Gol­die Haw­nin keit­ti­ös­tä 1960-lu­vun lo­pun elo­ku­vas­sa Kak­tuk­sen­kuk­ka.

– Ker­ran ret­ron­ra­kas­ta­ja, ai­na ret­ron­ra­kas­ta­ja. Lii­an as­keet­ti­nen ja asi­al­li­nen si­sus­tus ei yk­sin­ker­tai­ses­ti ole mi­nun jut­tu­ni, kai­paan har­mo­ni­aa sär­ke­viä häi­ri­köi­tä. Vas­ta ne te­ke­vät ko­dis­ta oman nä­köi­sen.