Pie­ni, va­jaan 2 000 asuk­kaan kylä Kar­ja­loh­jal­la ei ole mikä ta­han­sa kir­kon­ky­lä Suo­mes­sa. Sitä ti­tu­lee­ra­taan leik­ki­mie­li­ses­ti pre­si­dent­tien ky­läk­si. Ky­län­rai­til­ta voi ke­säi­sin bon­ga­ta pre­si­dent­ti Tar­ja Ha­lo­sen, ja myös pre­si­dent­ti Sau­li Nii­nis­tö os­ti seu­dul­ta ke­sä­mö­kin. Niin ikään Ah­ti­saa­rien ke­sä­paik­ka si­jait­si Kar­ja­loh­jal­la.

Näin ker­too ko­ti­seu­dus­taan teks­tii­li­suun­nit­te­li­ja Han­na Ele­vant. Hän muut­ti Hel­sin­gis­tä ta­kai­sin lap­suu­den­mai­se­miin­sa Kar­ja­loh­jal­le puo­li­son­sa Miro Park­ko­lan kans­sa pari vuot­ta sit­ten.

Sohvan takana seinällä roikkuu kokoelma tärkeitä muistoesineitä. Sohvapöydällä on asetelma ruusukvartseja, joilla Hanna leikki jo pikkutyttönä.

Hanna on valmistunut tekstiilisuunnittelijaksi ja viimeisimpänä suunnitellut Kissaeläimet-kuosin Vimmalle. Hän käyttää kuoseissaan mielellään värejä ja suosii leikkisiä aiheita.

Pe­sän­ra­ken­nus al­kaa

Han­na ja Miro asui­vat aluk­si Mi­ron van­hem­pien luo­na. Sa­mal­la he et­si­vät verk­kai­sel­la tah­dil­la uut­ta ko­ti­pe­sää. Lo­pul­ta mie­lui­nen ri­vi­ta­lo­kol­mio löy­tyi yh­dek­sän kuu­kaut­ta kes­tä­nei­den et­sin­tö­jen jäl­keen.

Uu­si koti si­jait­see met­sän reu­nas­sa, rau­hal­li­sel­la pien­ta­lo­a­lu­eel­la ki­ven­hei­ton pääs­sä Kar­ja­loh­jan van­hal­ta ki­vi­kir­kol­ta. Asun­non koko ja poh­ja so­pi­vat elä­män­ti­lan­tee­seen hy­vin, ei­kä edes asun­non ku­lah­ta­nut kun­to pe­lot­ta­nut pa­ris­kun­taa.

Han­na ja Miro re­mon­toi­vat ko­ti­aan pois­ta­mal­la van­hat ta­pe­tit ja maa­laa­mal­la sei­nät vaa­leik­si. Ma­kuu- ja työ­huo­nee­seen lai­tet­tiin la­mi­naat­ti­lat­tia. Keit­ti­ön van­hat kaa­pit mo­der­ni­soi­tiin raik­kaan val­koi­sik­si ja tur­hat puu­lis­tat ir­ro­tet­tiin. Kaa­pis­to­jen ovet sai­vat sö­pöt mes­sin­ki­ve­ti­met. Ne Han­na löy­si net­ti­rau­ta­kau­pas­ta.

Pin­ta­re­mont­ti val­mis­tui ri­pe­äs­ti kuu­kau­des­sa. Sii­tä kol­men kuu­kau­den ku­lut­tua syn­tyi Han­nan ja Mi­ron esi­koi­nen, Noa-poi­ka.

Hanna ja Noa-poika pötköttelevät sängyllä. Seinän makrameetyö on Hannan siskon ystävän solmima.

Vaa­rin löy­tö­jä

Tuo­rei­ta van­hem­pia miel­lyt­tää maan­lä­hei­nen si­sus­tus­tyy­li. Se on hi­ou­tu­nut kym­me­nen yh­des­sä vie­te­tyn vuo­den ai­ka­na. Han­na on per­heen pää­a­si­al­li­nen si­sus­ta­ja.

Ko­din le­vol­lis­ta vä­ri­maa­il­maa hal­lit­se­vat mur­re­tut, ru­seh­ta­vat sä­vyt. Si­sus­tus on ren­to ja saa­tu ai­kaan yh­dis­te­le­mäl­lä pää­o­sin van­ho­ja, jo elä­mää näh­nei­tä ka­lus­tei­ta. Niis­tä suu­rin osa on han­kit­tu joko kirp­pu­to­reil­ta tai saa­tu ys­tä­vil­tä ja su­ku­lai­sil­ta. Moni ka­lus­te on Han­nan isän löy­tä­mä.

Olo­huo­neen no­ja­tuo­lin Han­nan isä os­ti ai­koi­naan kirp­pu­to­ril­ta. Sen uu­del­leen ver­hoi­lun iso­van­hem­mat sai­vat hää­lah­jak­si 90-lu­vul­la. Niin ikään Han­nan isän löy­tö­jä ovat olo­huo­neen ko­me­an kol­ho puu­senk­ki, joka on en­ti­nen Kaa­pe­li­teh­taan toi­mis­to­ka­lus­te sekä ma­kuu­huo­neen lasi-ik­ku­nal­li­nen kaap­pi. Se eh­ti kier­tää per­heen­jä­se­nel­tä toi­sel­le ja ko­dis­ta ko­tiin, en­nen kuin Han­na sai sen omak­seen.

Kultaköynnökset kiipeilevät keittiön seiniä pitkin. Peikonlehti on juurtumassa ylähyllyllä.

Kas­vit sat­tu­man sa­toa

Myös vi­her­kas­vit ovat kul­keu­tu­neet ko­tiin sat­tu­man­va­rai­ses­ti. Nii­tä on saa­tu pis­tok­kai­na ka­ve­reil­ta ja per­heen­jä­se­nil­tä sekä pe­las­tet­tu hy­lät­tyi­nä naa­pu­rin ros­ka­ka­tok­ses­ta. Sat­tu­man­va­rai­suus on ol­lut avain kas­vi­har­ras­tuk­sen syt­ty­mi­seen.

– Yks­kaks huo­ma­sin, et­tä meil­lä on kas­ve­ja jo ai­ka pal­jon, ja ne ovat ki­vo­ja, sa­noo Han­na.

Jän­nä yk­si­tyis­koh­ta si­sus­tuk­ses­sa ovat peh­me­ää, ruu­sun­pu­nais­ta va­loa hoh­ta­vat suo­la­ki­vi­lam­put. Nii­tä löy­tyy ko­din jo­kai­ses­ta huo­nees­ta: keit­ti­ön hyl­lys­tä, ma­kuu­huo­neen nur­kas­ta ja olo­huo­nees­ta van­han puu­sen­kin kul­mal­ta. Mo­lem­mat van­hem­mat ovat lä­hei­sen Sam­ma­tin ky­län Stei­ner-kou­lun kas­vat­te­ja, ja suo­la­ki­vi­lamp­pu­jen käyt­tö on suo­sit­tua Stei­ner-pii­reis­sä.

– Ne ovat iha­nia il­ta­va­lo­ja. Sam­mu­tan ne yök­si, ja aa­mul­la ne me­ne­vät en­sim­mäi­se­nä pääl­le, Han­na ker­too.

Puinen leluteline on Miron tekemä. Parolan rottingin Simpukka-tuolin Hanna pelasti joutumasta kaatopaikalle. Puinen kaappi on kirpputorilöytö.

Kun vau­va tuli ko­tiin

Il­ta­päi­vä­au­rin­ko pais­taa viis­tos­ti olo­huo­nee­seen. Ik­ku­nas­ta avau­tuu vie­lä leh­de­tön met­sä­mai­se­ma, mut­ta ta­ka­pi­han kuk­ka­pen­kis­tä pil­kis­tä­vät ke­vään en­sim­mäi­set roh­ke­at kuk­ki­jat, vi­o­le­tit kroo­kuk­set.

Han­na nou­taa pi­hal­ta vau­nuis­sa päi­vä­u­nia nuk­ku­neen Noa-vau­van. Hän ker­too, et­tä vau­van tulo on tois­tai­sek­si muut­ta­nut ko­din si­sus­tus­ta yl­lät­tä­vän vä­hän.

– Nyt, kun Noa liik­kuu ym­pä­ri lat­ti­oi­ta, olen jou­tu­nut miet­ti­mään, et­tä mitä lat­ti­a­ta­sos­sa on saa­vu­tet­ta­vis­sa. Kas­ve­ja on nos­tel­tu kor­ke­am­mal­le ja olo­huo­nees­sa ol­lut hu­te­ra kas­vi­ta­so sai läh­teä sis­kon luo evak­koon.

Hanna suosii puisia tai kankaisia leluja ja välttelee muovia. Hyllyllä istuva suloinen Steiner-nukke ja vaaleanpunainen heppa ovat mummin tekemiä. Ne ovat olleet jo Mirolla ja hänen sisaruksillaan käytössä. Noalle ei ole ostettu vielä yhtään omia, uusia leluja. Kaapin päällä nimiäislahjaksi saatu Viivi Varesvuon norsutaulu.

Ai­toa ja luon­nol­lis­ta

Mo­nis­sa lap­si­per­heis­sä ko­din ta­va­ra­maa­il­ma mo­nin­ker­tais­tuu las­ten kas­vun myö­tä. Ai­em­mis­ta si­sus­tus­pe­ri­aat­teis­ta ja niu­kan tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ta tyy­lis­tä on han­ka­laa pi­tää kiin­ni. Ja vaik­ka it­se on­nis­tui­si­kin py­sy­mään tiuk­ka­na, niin syn­ty­mä­päi­vät ja jou­lut te­ke­vät teh­tä­vän­sä. Lop­pu­tu­lok­se­na on sa­la­ka­va­las­ti ko­tiin hii­pi­vä ”lap­si­per­he­kaa­os”.

– In­ho­an ta­va­ra­pal­jout­ta, ja ai­om­me kek­siä tu­le­vien synt­tä­rei­den ja jou­lu­jen va­ral­le jon­kin sys­tee­min. Ei­vät lap­set kui­ten­kaan le­lu­ja niin pal­jon tar­vit­se. Vä­hem­män on enem­män, Han­na to­te­aa.

Pa­ris­kun­nan ar­vo­maa­il­ma – luon­non­lä­hei­syys, downs­hif­taus ja ai­to­jen asi­oi­den ar­vos­tus – vä­lit­tyy hei­dän ko­dis­taan. Eh­kä sik­si se ei pel­käs­tään näy­tä, vaan Han­nan mu­kaan myös tun­tuu kai­kis­ta tä­hä­nas­ti­sis­ta asuin­pai­kois­ta eni­ten ko­dil­ta.