Artikkeli
Nanna Susi, 54, on yksi merkittävimpiä nyky-taiteilijoitamme. Hän tekee työtään ja asuu sekä Helsingissä että Roomassa. Nannan koti on rehevä, mutta hän itse pukeutuu usein yksinkertaiseen mustaan. – Pukeutumalla mustaan minun on helpompi olla anonyymi omien maalausteni keskellä. Jos olisin kukallinen ja kirjava, en erottaisi itseäni maalauksistani, sielunmaisemasta, jota teen. Lisäksi työni on niin likaista, että vaaleat vaatteet menisivät roskikseen viikossa. Nannan seuraava näyttely on syksyllä 2022 Lahden visuaalisten taiteiden museossa Malvassa. Sen jälkeen avautuu näyttely hänen studiollaan Helsingin Kalliossa.

An­na-Lii­sa Hä­mä­läi­nen ku­vat Mart­ti Jär­vi

Ter­ve­tu­loa tai­tei­li­ja­ko­tiin!

Taiteilija Nanna Susi yhdisti neljä saman kerroksen asuntoa

Kuvataiteilija Nanna Suden koti on kasvanut vaihe vaiheelta ja käsittää nyt neljä saman kerroksen asuntoa. Niistä muodostuu koti Nannalle ja hänen pojalleen, ja ajoittain asunnossa toimii myös majatalo taiteilijoille.

Tuos­sa ta­los­sa ha­lu­an jos­kus asua, ajat­te­li ku­va­tai­teen opis­ke­li­ja Nan­na Susi kä­vel­les­sään van­han, vaa­le­an­pu­nai­sen ker­ros­ta­lon ohi. Se tun­tui tu­tul­ta, sil­lä hän oli kas­va­nut yli sa­ta­vuo­ti­aas­sa, vaa­le­an­pu­nai­ses­sa ta­los­sa Vääk­sys­sä.

Ja kuin­kas sit­ten kä­vi­kään: tä­hän päi­vään men­nes­sä Nan­na on eh­ti­nyt os­taa nuo­re­na ihai­le­mas­taan ta­los­ta pe­rä­ti nel­jä asun­toa sa­mas­ta ker­rok­ses­ta.

En­sim­mäis­tä asun­toa hank­kies­saan Nan­na oli kol­mi­kymp­pi­nen. Hän asui Roo­mas­sa, joka on täl­lä­kin het­kel­lä hä­nen toi­nen ko­ti­kau­pun­kin­sa.

– Mi­nul­le tuli val­ta­va pe­sän­ra­ken­nus­viet­ti. Kä­vin kat­so­mas­sa ko­te­ja myös Roo­mas­sa.

Ruokailu-olohuonetta hallitsee Nannan 2 x 3 metrin kokoinen maalaus Hengenpelastaja. Peilin yläpuolella Stefania Lacomben työ Suomalaiset ruokapöydässä. Zanottan Estenso-pöytä ja Lia-tuolit on hankittu Aerosta.  – Rakastan tätä pöytää, koska se on niin kapea. Sen ympärillä on hyvä keskustella, Nanna sanoo. Takana on Eames Lounge Chair. Murano-lasisten kristallikruunujen loistoa Nanna ihailee mielellään.

Kau­pat Roo­mas­ta kä­sin

Asun­toil­moi­tus­ten tut­ki­mi­nen oli hä­nen har­ras­tuk­sen­sa, niin ita­li­a­lais­ten kuin suo­ma­lais­ten. Sen seu­rauk­se­na Nan­na os­ti 2001 täs­tä 1907 ra­ken­ne­tus­ta ta­los­ta en­sim­mäi­sen asun­ton­sa nä­ke­mät­tä sitä lain­kaan. Hän lä­het­ti äi­tin­sä Lau­ran ja ys­tä­vän­sä Mai­ren ja Pe­kan kat­so­maan sitä. Asun­to­kaup­pa- ja lai­na­pa­pe­rit lä­he­tet­tiin Suo­men Roo­man-suur­lä­he­tys­töön, jos­sa Nan­na kävi al­le­kir­joit­ta­mas­sa ne.

Vuon­na 2004, kun Nan­na odot­ti las­taan, hän huo­ma­si, et­tä sa­mas­sa ta­los­sa oli kau­pan 30 ne­li­ön yk­siö. Se oli jo myy­ty, mut­ta ta­lo­yh­ti­ön osak­kail­la oli lu­nas­tu­soi­keus.

– Sii­tä tu­li­kin mel­koi­nen show, sil­lä ku­kaan ei ol­lut kos­kaan ai­kai­sem­min käyt­tä­nyt yh­ti­ö­jär­jes­tyk­seen 1900-lu­vun alus­sa kir­jat­tua lu­nas­tu­soi­keut­ta, Nan­na muis­te­lee.

Eteisen Sininen lipasto on Tori.fi:stä. Sen yläpuolella on simpukoista nahalle ommeltu vanha teurastajan essu, jonka Nanna osti Kapkaupungista. Vaatenaulakon päällä Nannan maalaus Dolce & Gabbana. Hän näki italialaisessa sisustuslehdessä jutun suunnittelijoiden kodista ja käytti sitä esikuvana omassa kodissaan. Kattovalaisin antiikkikaupasta.

Kak­si keit­ti­ö­tä

Suo­meen Nan­na muut­ti 2005, kun Raf­fa­el­lo oli 1,5-vuo­ti­as. Hän al­koi re­mon­toi­da ko­tia: sei­niä kaa­det­tiin, lat­ti­oi­ta pois­tet­tiin, tii­li­sei­nää otet­tiin esil­le. Sinä ke­sä­nä sa­toi usein kaa­ta­mal­la. Nan­nan iso ros­ka­la­va täyt­tyi ja kas­tui.

– Ros­ka­la­van hin­ta meni pai­non mu­kaan, ja mie­tin, et­tä re­mont­ti tu­lee kal­liik­si, jos jo­kai­seen puu­pi­noon tu­lee ve­den pai­no.

Nan­nal­la oli nyt 60 ne­li­ö­tä ja 30 ne­li­ön yk­siö, jol­la oli yh­tei­nen etei­nen toi­sen, 20-ne­li­öi­sen yk­si­ön kans­sa. Nan­na sai myö­hem­min os­te­tuk­si sen­kin. Nel­jä vuot­ta sit­ten hän yh­dis­ti yk­si­öt yh­dek­si ava­rak­si ti­lak­si. Sil­loin hä­nes­tä tuli myös Ar­tist Apart­ment Susi -ma­ja­ta­lon emän­tä, mut­ta tila on omas­sa käy­tös­sä sil­loin, kun asi­ak­kai­ta ei ole.

Täl­lä het­kel­lä Nan­na ja­kaa ko­din kah­teen puo­leen, toi­nen on hä­nen, toi­nen Raf­fa­el­lon. Ko­ro­nan ai­ka­na Nan­na ra­ken­si omal­le puo­lel­leen kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­lis­ta keit­ti­ön sy­ven­nyk­seen, joka oli ai­em­min ol­lut maa­laus­va­ras­to ja sen jäl­keen vaa­te­huo­ne. Näin Raf­fa­el­lo voi teh­dä ruo­kaa ys­tä­vien­sä kans­sa omas­sa keit­ti­ös­sään ja Nan­na omas­saan.

Nan­na sa­noo, et­tä koti on hä­nel­le tur­va­paik­ka. Se on kuin sie­lu tai iho.

– Ha­lu­an pi­tää tä­män ko­din koko elä­mä­ni. Ha­lu­an, et­tä myös lap­sel­la­ni on sel­lai­nen koti.

Muo­to­aan muut­ta­va koti

Nan­na sa­noo, et­tä hä­nen ko­tin­sa pe­rus­tuu nel­jään asi­aan: tai­tee­seen, de­sig­niin, ta­lon­poi­kai­san­tiik­kiin ja omi­tui­suuk­siin. Ta­lon­poi­kais­ka­lus­teet ovat suu­rim­mak­si osak­si hä­nen äi­dil­tään, joka ra­kas­ti nii­tä.

– Ne ovat yk­si osa sie­lun­mai­se­maa­ni. Olen op­pi­nut niis­tä pal­jon puu­pin­nois­ta, ja niis­sä on pai­na­vuut­ta, jos­ta pi­dän.

Omi­tui­set asi­at kiin­nos­ta­vat Nan­naa, ja ko­to­na nii­tä edus­ta­vat esi­mer­kik­si Thai­maas­ta os­te­tut kol­me pah­ka­tuo­lia.

– Ko­ti­ni on muut­ta­nut muo­to­aan kym­me­niä ker­to­ja. Muu­tan sitä sen­kin ta­kia, et­tä mi­nun täy­tyy aja­tel­la. Lai­tan pöy­dil­le ih­meel­li­siä ja omi­tui­sen muo­toi­sia esi­nei­tä. En ole ta­va­raf­riik­ki, mut­ta luon it­sel­le­ni poh­jaa maa­lauk­sia var­ten ja otan uu­sia nä­kö­kul­mia.

Jos Nan­na asui­si maal­la, hä­nel­lä oli­si puu­tar­ha ajat­te­le­mis­ta var­ten. Kau­pun­gis­sa koti on kuin puu­tar­ha, jos­sa asi­at kas­va­vat ja ku­kois­ta­vat, kun nii­tä hoi­de­taan. Sit­ten ne hii­pu­vat ja kuo­le­vat.

Iso huone muuttui työtilasta asuinhuoneeksi, kun Nanna hankki studion kodin läheltä. Isoa sänkyä peittää eri puolelta Suomea kerätyistä kanvaaseista pellavakankaalle ommeltu peitto. Sen on tehnyt Hanna Tamminen. Eero Saarisen soikea Tulppaani-pöytä on Nannan suosikki, sillä sen ympärille mahtuu paljon ihmisiä. Tuolit ovat Zarrosta hankittuja moderneja Ton-tuoleja sekä vanhoja wieniläistuoleja. Moderni kristallikruunu on S.A.L.I.-sisustusliikkeestä.

Koh­ta­lok­kaat va­lai­si­met

Jo­kai­ses­sa huo­nees­sa on pal­jon va­lai­si­mia: ka­tois­sa Mu­ra­non kris­tal­lis­ta teh­ty­jä kruu­nu­ja, pöy­dil­lä Tif­fa­ny-hen­ki­siä, pai­na­via va­lai­si­mia. Koti on tal­vi­ai­kaan pi­meä, jo­ten Nan­na leik­kii va­loil­la.

– Ra­kas­tan Mu­ra­non la­sia. Va­lai­si­mis­sa on van­han ajan koh­ta­lo­kas, ita­li­a­lai­sen elo­ku­van hen­ki kou­ke­roi­neen. Mikä on sen iha­nam­paa kuin la­sin tai kris­tal­lin läpi tu­le­va valo!

Mut­ta mel­kein kaik­ki on Nan­nan sil­mis­sä kau­nis­ta. Kaik­ki on jon­kun te­ke­mää. Ja kun kat­soo jo­tain pi­dem­män ai­kaa, al­kaa löy­tää us­ko­ma­ton­ta kau­neut­ta asi­ois­ta, jot­ka ei­vät sil­tä en­sin tun­nu.

Raffaellon kylpyhuone tuo mieleen italialaisen kylpylän. Seinissä on musta marmori, ja istutettua ammetta ympäröi vaalea marmori. Kaiken marmorin Nanna osti roomalaisesta marmorilouhimosta.

Raffaellon kylpyhuone tuo mieleen italialaisen kylpylän. Seinissä on musta marmori, ja istutettua ammetta ympäröi vaalea marmori. Kaiken marmorin Nanna osti roomalaisesta marmorilouhimosta.

Koti

Kal­li­os­sa Hel­sin­gis­sä
Vuon­na 1907 val­mis­tu­nees­sa ker­ros­ta­los­sa 3 h + 2 k + 2 kph + 2 wc, noin 115 m².

Asuk­kaat

Tai­tei­li­ja Nan­na Susi ja hä­nen poi­kan­sa Raf­fa­el­lo.
Ins­tag­ram: @nan­na_susi

nan­na­su­si.fi