Lau­ra ja Art­tu muut­ti­vat ai­koi­naan pää­kau­pun­ki­seu­dul­le töi­den pe­räs­sä. Kaik­ki oli hy­vin, mut­ta ajan ku­lu­es­sa ja per­heen kas­va­es­sa mo­lem­mat al­koi­vat kai­va­ta ta­kai­sin ko­ti­seu­dul­le Tur­kuun.

– Olem­me mo­lem­mat hy­vin per­he­kes­kei­siä ja ha­lu­sim­me kas­vat­taa tyt­tä­rem­me lä­hel­lä su­ku­lai­sia ja ys­tä­viä, Lau­ra ker­too.

Toi­veis­sa oli ker­ros­ta­lo­ko­ti van­has­ta ki­vi­ta­los­ta, lä­hel­lä kes­kus­tan pal­ve­lu­ja ja hy­viä lii­ken­neyh­teyk­siä. Asun­non et­sin­näs­tä oli vin­kat­tu ys­tä­vil­le, ja erää­nä il­ta­na hyvä ys­tä­vä lait­toi­kin vies­tiä, et­tä oli löy­tä­nyt heil­le täy­del­li­sen ko­din.

– Tuo ti­lan­ne oli ihan us­ko­ma­ton! Kun vies­ti tuli, olim­me Ar­tun kans­sa juu­ri avan­neet sa­man asun­toil­moi­tuk­sen ne­tis­sä. Ja sii­nä­hän se sit­ten oli, mei­dän tu­le­va ko­tim­me, Lau­ra ker­too.

Huo­ne­ja­ko uu­sik­si

Asun­to­näy­töl­lä Art­tua epäi­lyt­ti huo­neis­ton huo­no kun­to. Tum­ma­sä­vyi­sen ja tunk­kai­sen olois­ta asun­toa ei ol­lut päi­vi­tet­ty sit­ten 1990-lu­vun. Lau­ra näki kui­ten­kin po­ten­ti­aa­lin ja sai Ar­tun­kin us­ko­maan asun­non mah­dol­li­suuk­siin. Van­han ki­vi­ta­lon le­ve­ät ik­ku­na­sy­ven­nyk­set, kul­ma­huo­neis­tos­ta kol­meen suun­taan avau­tu­vat veh­re­ät nä­ky­mät ja si­jain­ti kes­kus­tas­sa täyt­ti­vät kaik­ki toi­veet.

Nel­jän­nes­sä ker­rok­ses­sa si­jait­se­vaan asun­toon ei­vät myös­kään lii­ken­teen ää­net kuu­lu.

– Meil­lä oli aluk­si tar­koi­tus päi­vit­tää lä­hin­nä pin­nat ja tuo­da asun­to tä­hän päi­vään. Pää­tim­me kui­ten­kin pyy­tää nä­ke­mys­tä suun­nit­te­li­ja­ys­tä­väl­täm­me Su­san­ne Lun­de­nil­ta. Am­mat­ti­lai­se­na hän näki asun­nos­sa sel­lai­sia mah­dol­li­suuk­sia, joi­ta meil­le ei ol­lut tul­lut edes mie­leen. In­nos­tuim­me Su­san­nen ide­ois­ta heti, Art­tu ker­too.

Am­mat­ti­lai­sia tar­vit­tiin

Hel­mi­kui­ses­ta asun­non os­tos­ta ku­lui kol­mi­sen kuu­kaut­ta en­nen kuin kaik­ki ra­ken­nus­lu­vat oli saa­tu kun­toon ja pur­ku­työt pää­si­vät käyn­tiin. Re­mon­tis­sa asun­nos­ta pois­tet­tiin vä­li­sei­niä, siir­ret­tiin keit­tiö ny­kyi­ses­tä eteis­hal­lis­ta olo­huo­nee­seen ja ra­ken­net­tiin ko­ko­naan uu­det mär­kä­ti­lat sau­noi­neen. Myös kaik­ki pin­nat ja kiin­to­ka­lus­teet uu­sit­tiin.

Utu­sil­la ei ol­lut ai­em­paa ko­ke­mus­ta näin mit­ta­vas­ta re­mon­tis­ta, jo­ten am­mat­ti­lais­ten käyt­tö oli re­mon­tin on­nis­tu­mi­sen kan­nal­ta eh­do­ton edel­ly­tys.

– Kyl­lä nii­tä am­mat­ti­lai­sia sit­ten tar­vit­tiin­kin: ark­ki­teh­ti, ra­ken­ne­suun­nit­te­li­ja, vas­taa­va mes­ta­ri, ura­koit­si­ja, put­ki­mies, säh­kö­mies, si­sus­tu­sark­ki­teh­ti, maa­la­ri, ka­lus­te­toi­mit­ta­ja… Mut­ta osal­lis­tuim­me myös it­se kaik­keen, mi­hin pys­tyim­me. Yh­teis­työ oli te­ho­kas­ta, ja pro­jek­ti val­mis­tui jopa no­pe­am­min kuin ku­vit­te­lim­me, Lau­ra muis­te­lee tyy­ty­väi­se­nä.

Yk­sin­ker­tais­ta ja kau­nis­ta

Val­mii­seen ko­tiin Utu­set pää­si­vät muut­ta­maan elo–syys­kuun vaih­tees­sa. Am­mat­ti­lai­sen avul­la loih­dit­tiin myös yh­te­näi­nen si­sus­tus­tyy­li koko ko­tiin. Vä­ri­maa­il­ma on niuk­ka: val­kois­ta ja har­maa­ta, joi­ta ryh­dis­tä­vät har­ki­tus­ti si­joi­te­tut mus­tat yk­si­tyis­koh­dat ja ka­lus­teet. Peh­meyt­tä tun­nel­maan tuo­vat puun ja na­han rus­ke­at sä­vyt.

– Meil­lä on on­nek­si Lau­ran kans­sa hy­vin sa­man­lai­nen si­sus­tus­ma­ku, ja Su­san­ne nap­pa­si sii­tä hy­vin kiin­ni. Pi­däm­me vaa­leis­ta sä­vyis­tä ja tie­tyn­lai­ses­ta yk­sin­ker­tai­suu­des­ta. Ko­dis­ta tuli juu­ri mei­dän nä­köi­sem­me, Art­tu sa­noo.

Sel­ke­ät lin­jat oli­vat Utus­ten si­sus­tus­tyy­lin kul­ma­ki­vi jo edel­li­ses­sä ko­dis­sa, jo­ten osa van­hois­ta ka­lus­teis­ta sopi mai­ni­os­ti uu­teen­kin ko­tiin. Soh­va ja no­ja­tuo­li löy­si­vät hel­pos­ti paik­kan­sa, ja van­hat ruo­ka­pöy­dän tuo­lit so­lah­ti­vat uu­den, mit­ta­ti­laus­työ­nä tee­te­tyn ruo­ka­pöy­dän seu­rak­si kuin it­ses­tään.

– Uu­te­na han­kim­me fu­ton­sän­gyn, joka on so­pi­van elee­tön la­si­sei­nän kaut­ta keit­tiö-olo­huo­ne­ti­laan avau­tu­vaan ma­kuu­huo­nee­seem­me. Myös eteis­hal­liin si­joi­tet­tu työ­pis­te on ol­lut eri­tyi­sen on­nis­tu­nut rat­kai­su. Var­sin­kin nyt ko­ro­na-ai­ka­na, kun mo­lem­mat olem­me teh­neet etä­töi­tä ko­toa kä­sin, Lau­ra ker­too.

To­teu­tu­nut unel­ma

Lap­si­per­hees­sä ar­jen su­ju­mi­nen on tär­ke­ää. Utu­sil­la sitä ryt­mit­tä­vät las­ten har­ras­tuk­set ja yh­des­sä te­ke­mi­nen. Ison ruo­ka­pöy­dän ää­res­sä pait­si syö­dään, myös as­kar­rel­laan, teh­dään töi­tä ja läk­sy­jä sekä pe­la­taan lau­ta­pe­le­jä.

– Olem­me tosi tyy­ty­väi­siä, et­tä pa­nos­tim­me am­mat­ti­lai­seen suun­nit­te­lus­sa. Hy­vin suun­ni­tel­tu on to­del­la­kin puo­lik­si teh­ty! Sok­ke­loi­ses­ta poh­jas­ta tuli meil­le täy­del­li­ses­ti toi­mi­va koti, jos­sa ne­li­öt on otet­tu te­hok­kaas­ti käyt­töön.

Ava­ra yh­te­näi­nen tila mah­dol­lis­taa isom­pien­kin juh­lien jär­jes­tä­mi­sen, ja sa­man pöy­dän ym­pä­ril­le mah­tu­vat niin ys­tä­vät kuin su­ku­lai­set­kin.

– Olem­me to­del­la so­si­aa­li­sia ja ha­lu­am­me jär­jes­tää juh­lia ja il­lan­viet­to­ja heti, kun ti­lan­ne sen sal­lii.

Uu­den ko­din val­mis­tu­mi­ses­ta huo­li­mat­ta re­mont­ti­hans­ko­ja ei ole ri­pus­tet­tu nau­laan. Utu­set viet­tä­vät va­paa-ai­kaan­sa useim­mi­ten mö­kil­lään, jos­sa kor­jaus- ja ra­ken­nus­työt ei­vät kuu­lem­ma ihan heti lopu.