Toimittanut MIA LUNDBERG
Kuvat JEPPE TUOMAINEN
Koti ja keittiö 6-7/2014
MIKÄ: Kesämaja, 13 m2. MISSÄ: Helsingissä Kivinokassa. TÄÄLLÄ VIETTÄVÄT KESÄÄ: Janine ja Mika Miettunen sekä heidän lapsensa Julius, 11, ja Elsa, 9.
Kivinokan vehreä luonto on pyritty säilyttämään mahdollisimman luonnonmukaisena.
Kesäkuinen päivä on sumuinen ja ilma paahtavan kuuma. Helsinkiläisen sisustusliike Olkkarin omistaja Janine Miettunen on kutsunut meidät perheensä kesämajalle. Kesäparatiisi sijaitsee Helsingin Kivinokassa Vanhankaupunginselälle työntyvällä metsäisellä niemellä. Kivinokka on tuhansien helsinkiläisten käyttämä luonto- ja vapaa-ajanviettoalue, jossa on noin kuusisataa lautamökkiä.
Sateisella säällä päiväkahvit juodaan sisällä. Pöytä on ostettu Ikeasta ja tuolit Kierrätys-keskuksesta.
Tapaamme parkkipaikalla ja puramme tavarat maitokärryihin, joita majalaiset saavat lainata tavaroiden kuljetukseen.
Mökkialueella ei saa päristellä moottoriajoneuvoilla lainkaan. Hiekkatie mutkittelee keskellä metsää. Eipä uskoisi, että olemme vain muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustasta.
Vanhoista laudoista tehdyillä hyllyllä on esillä käyttöastioita ja kukkamaljakoita.
Ensimmäisen mökkinsä Miettuset ostivat Kivinokan alueelta vuonna 2009. Nyt vierailemme perheen toisella mökillä, jonka he hankkivat kaksi vuotta sitten.
– Kun kuulimme, että lähellä uimarantaa oli tulossa myyntiin mökki, päätimme myydä vanhan majan. Nykyinen paikka on meille parempi, sillä mökin terassilta on näköyhteys vastapäiselle uimarannalle ja lasten leikkipaikat ovat lähettyvillä, kertoo Janine.
Kivinokassa järjestetään paljon yhteisiä tapahtumia, kesäisin esimerkiksi lasten olympialaiset ja talvisin joulupolku.
HENKIREIKÄ KAUPUNKILAISELLE
– Asumme Helsingin Kruununhaassa kerrostalossa. Vaikka asuntomme sijaitsee rauhallisella alueella, kaipasimme ympärillemme rauhoittavaa luontoa. Keskusta-asumisen vastapainoksi halusimme takapihan, jossa lapsilla voivat olla luonnossa, seikkailla ja leikkiä, kertoo Janine.
Mökin sivustalla on iso terassi, josta näkyy uimarannalle. Raidalliset intialaiset peitot ovat Olkkarista. Toinen vanhoista korituoleista on pelastettu Kivinokan roskalavalta.
Perhe käy mökillä usein arki-iltaisin töiden jälkeen. Kahdenkymmenen minuutin pyörämatkan päässä kotoa on täysin toinen maailma. Ajatukset siirtyvät vapaalle jo pyöräillessä tai viimeistään silloin, kun pyöränrenkaiden alla ratisee Kivinokan hiekkainen metsätie. Kesämajat sijaitsevat metsän siimeksessä, mökkien ympäristöä ei saa rajata tai muokata, vaan se pitää säilyttää mahdollisimman luonnonmukaisena.
Janine ja 9-vuotias Elsa ovat tehneet kangassuikaleista viirin mökin pihalle.
– Mökkiin ei kuulu varsinaista piha-aluetta lainkaan, mutta ihmiset kunnioittavat toisten yksityisyyttä eivätkä tule lähelle mökkejä.
Kivinokan uimaranta on kaikkien kaupunkilaisten käytössä.
– En ole puutarhaihminen, joten helppo luonnonmukainen piha on minun mieleen. Mökin terassilla on muutamia yrttejä ja tomaatteja, niihin saan purkaa vähäiset puutarhanhoitoviettini.
Suuret korit ovat käteviä tavaroiden säilytykseen. TineK:n korikassi ja senegalilainen käsin punottu kori ovat Olkkarista.
PÄIVÄRETKELLE JA UIMAAN
Alun perin mökki oli sinapinkeltainen, mutta perhe maalasi sen valkoiseksi. Ajatuksissa oli tehdä mökistä beachhouse-henkinen kesäpäivän viettopaikka. Neliöitä mökissä on vain 13, eikä sisällä ole sähköä eikä juoksevaa vettä, joten remontti sujui sukkelasti.
Vanha komuutti kätkee sisäänsä roskat ja siivoustarvikkeet. Vanhassa kuivaushyllyssä säilytetään eväsastioita.
Muovimaton alta paljastui hyväkuntoinen lautalattia, joka maalattiin vaaleanharmaaksi. Mäntypanelointi maalattiin valkeaksi.
– Koska mökki on pieni, halusin että se on sisustettu leikkimökkimäisesti, pientä söpöilytunnelmaa, kertoo Janine.
Mökkialueelle vie mutkitteleva hiekkatie.
Mökille ei ole hankittu uusia kalusteita, vaan se on sisustettu vanhoilla kalusteilla. Sisällä on iso ruokapöytä ja tuoleja, entisten omistajien jättämä pieni lipasto, komuutti, muutama seinähylly ja laveri.
– Mökki on kalustettu vain meidän tarpeitamme varten. Monet alueen mökkiläiset yöpyvät majoissa, mutta me emme koskaan jää tänne yöksi. Lapset uivat, seikkailevat ja leikkivät metsässä. Sadekelillä sisällä luetaan ja askarrellaan.
Terassilla Janine kasvatta yrttejä ja tomaatteja. Koristelautasia on kiinnitetty talon ulkoseinään, mökin numero on teipattu vanhaan lautaseen.
– Mökillä olon pitää olla mahdollisimman vaivatonta: otan usein mukaan valmiit eväät, korkeintaan grillaamme, usein saatan viedä tiskitkin kaupunkiin pestäväksi, kertoo Janine.
Kamiina lämmittää mökkiä viileinä kesäpäivinä. Vanha lipasto on entisten mökkiläisten perua. Kasvitaulun Janine osti Tervakoskelta vanhan koulun tavaroiden myyjäisistä. Laveri ja räsymatto ovat Janinen mummolasta.
Jutun ilmestymisen aikaan Miettusten kesäparatiisi on jo vaihtanut omistajia. Janinen perhe muuttaa lähiöön, jossa heillä on oma piha. Ehkäpä tämä luonnon keskellä oleva kesämaja antoi kipinän oman pihan hankintaan.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ